Mustia ja punaisia moikkaamassa

Kuvat tätä lukuunottamatta Jessin ottamia, jolle suurkiitokset niin kuvista kuin muutenkin mahtavasta päivästä!

Eilisen vietin Jessin ja laumansa luona, kuten perjantaina mainitsinkin. Pari kuukautta oli jo ehtinyt hurahtaa edellisestä käynnistä, ja tällä kertaa olin liikenteessä alkumatkan linja-autolla -etelässä osaan kyllä moisia käyttää, mutta kotiseudulla ei tule pahemmin busseilla ajeltua, eikä varsinkaan lähdettyä tästä ylöspäin. Puolen päivän aikaan olimme selvinneet perille, tällä kertaa ei tullut edes rekkoja vastaan! Portilta katseli taas tutun blondin naama, eikä aikaakaan kun Nestakin näyttäytyi puiden takaa. Tarhaan mentyämme ei enää ollutkaan kolmea hevosta tunkemassa turpiaan naamaani ja maistelemassa hiuksia, huomattavasti vähemmällä uteliaisuudella varustettuja olivat. Molempien ympärillä pyörivät kyllä, siirtelemässä itseään parempaan kohtaan rapsutettavaksi. Kohta olikin lauma rautiaita ja mustanlaisia vaihtuneet kasaksi harmaita karvakorvia irtokarvoja ja hilsettä pintaan rapattuamme. Hups, näistä piti vielä samana päivänä ottaa edustavia kuvia... Ensimmäisenä tarhasta mukaan lähti Viena, vaikka muutkin tammat meinasivat että meidän mukana olisi mukavempaa kuin tarhassa. Tai ehkä Vilma ja Maisa haaveilivat heinäpaalille pääsystä ennemmin... Mutta jos Vienalta kysytään, ei meillä pidemmän päälle ollut mukavaa ohjelmaa tiedossa. Putte pääsi, tai joutui, harjattavaksi pidemmän kaavan mukaan -kaikki oli hyvin kun kyhnyteltiin Furmiksella ja kumisualla kutiavia kohtia, loppua kohden alkoi kyllästyttää pehmeillä harjoilla sipsuttelu ja lopullisesti mitta täyttyi karvankiillotussuihkeen kanssa. Saatoin ehkä rapata oman puoleni hevosesta pohjaa myöten varsin... valkoiseksi. Sen kuvattavan puolen vieläpä. Taikatemppuja siihen vaadittiin, että alkoi taas punainen turkki kuultaa läpi, vaan kuvista ei ehkä arvaisi että moinen operaatio läpikäytiin. Jessin käydessä vaihtamassa asun vähemmänkarvaiseen kävimme Vienan kanssa käveleskelemässä. Tai ehkä ennemmin Viena kävelytti minua pitkin tonttia, varsin mailamaisesti päätti että nyt muuten lähdettiin poroja katsomaan, ja sinne se meni. Siinä missä viimeksi sai maanitella tammaa kauemmas pihatolta, nyt kipitin kikattaen pienen punaisen tutkimusmatkailijan perässä. Muutaman kierroksen kävimme tielläkin pyörähtämässä, pois päin hörökorvin tepsuttanut putte laski päänsä ja laamaantui kotiaan kohti käännyttyämme. Niinköhän oli lukenut viime postauksesta vertailuja huomattavasti rohkeampaan siskoonsa, kun siitä epäluuloisesti pörisevästä putesta ei ollut enää jälkeäkään.

Jessin palattua pihalle lyötiin minulle kamera kouraan ja lähdimme metsästämään sopivaa paikkaa Vienan rakenne mahakuville. Useamman kymmenen kuvan ja lähes yhtä usean "tiiäkkö nyt sillä on takaset korkeemmalla", "menkää kaks metriä sinnepäin", "miks teidän tie on näin vinossa?!" ja "näätkö tossa, kymmenen metriä tästä, siinä on tasanen kohta!" -tyylisen kommenttini jälkeen ristimme sormet entistäkin tiukempaan ja toivoimme, että siellä joku kohtuuonnistunut otos olisi. Vinossa oli ainakin jokainen, karsinanputsauksesta hajonnut oikea ranteeni ei oikein kyennyt kannattelemaan parin kilon settiä kun omassakin nykyisessä, Jessin kalustoa puolet kevyemmässä, on noille jänteille ja nivelelle turhan paljon työtä. Kameramiehen rooli jatkui vielä tammasta ja omistajastaan yhteiskuvia räpsiessä, jälleen suljinta säästelemättä. Ilmeisesti joissain oli osunut tarkennus ja rajaus edes vähän sinnepäin -näitä lisää Jessin blogissa! 

Tovin sormia sulateltuamme pääsi Maisa harjattavaksi ja kameran eteen. Vahingosta viisastuneena sipaisimme lähinnä irtokarvoja ja rapsutussessiossa nousseita värimuunnoksia vähemmäksi ja kävin jouhet läpi. Yritimme kovasti leikkiä edustavia, mutta ei siitä meikäläisen kanssa koskaan olekaan mitään tullut eivätkä odotukset taaskaan olleet korkealla.

Edelliskerran alun pöristen karkuunjuoksu ja senkin jälkeinen epäluuloisesti tuijottelu olivat kyllä kadonneet kokonaan, tällä kertaa ihana pieni poni komenteli etujaloilla kauhoen ja sopivassa tilanteessa farkuista napsaisten. Tai yritti saada riehumaan pitkin tarhaa, tai karkaili heinäkasalle... Sanoinkin Jessille, että Maisa on ihan Puppe alkutilanteen jälkeen -siinä missä Maisa alkuun arasteli, Pupu oli kahta kamalampi ennen kuin kaveriksi päästiin eikä pelännyt näyttää hampaitaan tai käyttää kavioitaan. Tutuiksi tultuaan ponit ovat niin samanlaisia, loistavalla huumorilla varustettuja ja jatkuvasti pilke silmäkulmassa olevia, mutta silti heti valmiita leppoisaan rapsutushetkeen tai kaikenlaiseen tekemiseen -ainakin jos palkasta sovitaan.

Maisan saatua tarpeeksi paikallaanolosta ja maassa köllimisestä haettiin Nesta siistittäväksi ja puskapuksuttimet pääsivät (tai joutuivat, ainakin Nestalta kysyttäessä) poseeraamaan kaikessa komeudessaan ja karvaisuudessaan.

Kukkahackamorejen ja helmiotsapantojen sovittelujen jälkeen sovitimme vielä kypärät omiin päihimme, kiipesin Maisan kyytiin, otimme lähtökuvat ja suuntasimme nokat pihalta pois. Maisan alkukankeuden ja jalkojensa lyhyydestä angstailujen jälkeen matka taittuikin varsin reippaasti. Ja nauraen! Välillä pieni poni oli niin tosissaan menemässä eikä millään päästänyt lämminveristä vierelle, saatika ohi, että oli todellinen työ pysyä kyydissä heilumatta (tai tipahtamatta) kaiken naurun keskellä. Kuutisen kilometriä meni yhdessä hujauksessa -vaan niin meni kyllä koko kuusituntinen vierailukin. Oli kyllä mukava vierailu, mitä nyt vähän masentaa palata tylsän tasaiseen arkeen, tylsän tasaisten ponien luo.

Tai miten sen nyt ottaa, tänään tallille rehusäkit viedessäni ja ruuat tekemässä käydessäni sain kuulla tarinan, kuinka Koo oli rällännyt pitkin kyliä. Aluksi pelkästään oman tallin tontilla, ja lopulta käynyt villittämässä ja kiljuttamassa naapurinkin hevoset. Tallilla ollut ja ponin pyydystänyt nainen oli selitellyt ja ihmetellyt, kuinka "tuo on nössö pullaponi, joka on Reetalla aina irti eikä ikinä tee näin!". Mikä lie tullut, liekö sekin lukenut tätä blogia. ;)