Kärryjä ja karvoja

 

Eilen lahjoin pikkuveljen kaivamaan Koon kärryt hangen alta ja yritin lahjoa kuskaamaan tallillekin. Veljen vaatiessa tuosta neljän kilometrin matkasta summia, jotka lähentelevät viikon palkkaani, päätin, että vedän kärryt tallille lauantaiaamuna ja lähden matkaan seitsemän jälkeen -eihän silloin nyt juuri ketään kulje?! Eipä. 

Mailan, Sandran ja Koon kärryt melkeinrivissä

Virpiniemessä, hevosalueen takana, oli nimittäin hiihtokisat. Joka ikinen minuutti ohi ajoi autoja, ja joka ikisestä autosta sain pitkiä katseita. Enkä ollut ainoa liikkuja pyörätielläkään... No mutta, riimunnaru niskan yli molempiin aisoihin kiinni ja pää punaisena kiskomaan kärryjä ylämäkien päälle -hauskaa, että juuri tuohon suuntaan on kolme isompaa ylämäkeä ja vain yksi alaspäin menevä... Voimatreenini loppuvaiheessa Veera pyöräilli vastaan käytyään juuri nakkaamassa naapuritallin hevoset pihalle ja sainkin houkuteltua hänet mukaani viemään meidänkin kopotit ulos ja siivoilemaan karsinoita. Ihanana ihmisenä Veera käänsi pyöränsä ja kipitimme tallille.

Hevoset ulkoistettuamme ja seitsemän karsinaa siivottuamme pidin ensiksi kuvaustauon jossa Veera toimitti seuralaisen virkaa, sen jälkeen kahvitauko jossa minä puolestani olin seuralainen, ja lopulta toinen kuvaussessio jota varten yritin muka poneja vähän siistiäkin. Tavattoman toivotonta tuolla irtokarvamäärällä, mutta lähtipä ainakin pahimmat purukertymät...

Hienosti on Santeri oppinut allekirjoittaneen laiskiaisen tavoille ja ennen kovin sähläävä on nykyään harjattavissa irtikin, jee!

Ensimmäisenä kameralla osoteltiin Mailaa. Minun harjailuni eivät kiinnostaneet kun Veeralla oli purkillinen pilkottuja porkkanoita mukana ja tamma yritti kaikki temppunsa (ensiksi luimien kerjääminen, sen jälkeen hörökorvin tuijottelu...) niitä saadakseen. Veeran kyllästyttyä jatkuvaan tamman paikoilleenpalauttamiseen siirtyi kamera hänen kouriinsa ja porkkanat minulle. Joskin sen jälkeen kuvista ei oikein tullut mitään, kun kaikki aikani meni lähinnä karvoja tiputtelevia, kutisevia poneja rapsutellessa.

Seuraavaksi suuntasimme tammatarhalle, jossa olikin neljä otusta vailla rapsutuksia ja karvanirroittajia. Muut lahjoimme porkkanoilla jotenkuten pysymään kauempana ja Sandra pääsi purujenpoistoharjaukseen. Ja sen jälkeen kameran eteen rapsuteltavaksi... Melko raukeissa tunnelmissa mentiin, hyvä ettei pikkuponi nukahtanut niille sijoilleen. 

Veeralle vielä suuren suuret kiitokset seurasta, avusta ja kameramiehenä toimimisesta! Kävimme muuten Sandran kanssa vähän muistelemassa ohjasajon saloja sen mitä kentällä kengättä pystyi menemään, ja voi että tuo on niin huippukiva poni! Olen muutaman illan katsellut ja etsiskellyt ponille parempia valjaita ja kuolaimia, mutta vielä ei olla päästy vermeitä uusimaan. Niin, ja Koon ajokoulutus jatkuu toivottavasti jo huomenna, pienenpienenä haaveenani on, että sillä voisi syksyyn mennessä käydä ajelemassa. Nyt, kun lähiympäristössä on kärryttelyyn soveltuvia reittejä ja lisäkäsiäkin on saatavilla, on motivaatio ainakin minulla kohdillaan! Kärryjä pitäisi kyllä tuunata melkoisesti, varsinkin aloittaa poistamalla penkin takaa ylimääräisen rautaosan että niitä voisi säilyttää pystyasennossa...