Alkaa vahvasti epäilyttää, että hc-ponipojasta ollaan leipomassa suokki-ihmistä. Sen verta historiallisen paljon on noiden meidän tallin kahden rautiaan kanssa tullut viimeaikoina vietettyä aikaa. Mutta en kyllä valita, vallan mukavia otuksia ovat molemmat!
Iso putte, PV tai Pikkuveli, on ollut kaikki liikutuskerrat vähän mysteeri; sen käyttöohjekirjaa ei ole minulle näytetty ja vaikka mielettömän mukava ja sympaattinen ruuna onkin, emme ole löytäneet yhteistä säveltä. Paitsi maastossa, mutta viimeaikoina pohjat ovat olleet siellä niin huonona, että olemme suosiolla pysyttäytyneet kentän ulkopuolella käynnillä ja kentällä sitten päästelleet pahimpia höyryjä. Mutta nyt taisin tehdä läpimurron! Suoritettuani alkukäynnit viereisellä mäellä ja vaihdettuani vipuvarret kolmipaloihin (ja jätettyäni satulan telineeseen) ei mennytkään enää puolta tuntia, että sain jotain kontaktia putteen. Muutaman siirtymisen jälkeen alla oli jo varsin letkeä hevonen joka ei roikkunut ohjilla eikä myöskään rullannut itseään edestä tyhjäksi, ja siirtyi askellajista toiseen lähestulkoon pelkällä istunnalla. Jee!
Ja sitten on Pikkuputte, Maila. Keskiviikkona kyselin terapioiden jälkeen lisätekemistä, ja kun sellaista ei ollut, ilmoitin lähteväni Maikin kanssa kävelylle. Taas jälleen kerran minut saatiin ylipuhuttua kyytiläiseksi, ja laitoin jo aiemmin päivällä huolella harjanneelle putilaalle suitset ja pintelit, suunta terassille ja kyytiydyttyäni lähdimme kipsuttamaan teitä pitkin pikkulenkin. Vähän piti vetää kierroksia kanssaliikkujista, mutta pomppuyritykset sai selästäkäsin pysäytettyä nopeammin kuin kärryiltä tai maasta. Olipa taas kotoisa olo, pienen ponin suurissa liikkeissä ja pehmeässä selässä.
Seuraava selästäkäsinkipityslenkki olikin nyt perjantaina. Matkaan lähdimme vähän kahdentoista jälkeen, ja ihmettelin varsin outoa valoa; aurinkoista mutta sykempää, ja värit olivat voimakkaita. Muisti alkoi vähitellen palata ja muistin, että auringonpimennyshän se. Liekö syynä kyseinen ilmiö vai mikä, mutta Maila oli rauhallinen. Niin rauhallinen, että sydän kurkussa loikkasin selästä ja talutin maisemia ihailevan ja kuusenoksia napsivan, sekä puhtaasti ja mielellään kävelevän, puten talliin. Kamalaa kun tuolla lailla säikäyttelee! Tallissakaan kintuissa ei ollut mitään, kylmäyksenkin jälkeen jalat olivat yhtä kuivat ja viileät kuin normaalisti.
Viime sunnuntaina oli naapuritallilla harjoitusestekisat, joihin en alunperin ollut menossa; piti tehdä aamu- ja päivätallit sekä leikkiä Koon ja kärryjen kanssa. Sofia kuitenkin soitti, että on Ranan kanssa toisella naapuritallilla ja että olenko menossa kisoja katsomaan. Karsinat loppuun siivottuani ja päiväheinät jaettuani kipitin moikkaamaan blondia, ja loppupäivä vierähtikin katsomossa ja Ranaa rapsutellessa. Milloinhan lie viimeksi ratsukkoa olenkaan kuvannut, vähän meinaa olla ruostunut nuokin taidot.
Huomenna, lauantaina, taas suuntaan katsomaan paria muuta rautiasta puttea ja mustia tovereitaan, Jessin luokse siis. Pitäähän vapaapäivätkin käyttää poneillen, jos ei omien kanssa niin vähän kauemmas matkaten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.