torstai 23. lokakuuta 2014

Viimeisimmät kuulumiset

Sain hätähälytyksen lisätyövuoroille toisen tallityöntekijän sairastuttua, (ei liene parempaa aikaa kuin nyt, kun puolet porukasta on Horse Show'ssa tai myös sairaana!) joten vietin keskiviikko kello 14 - torstai kello 16 tallilla, käyden ainoastaan yhden terapian aikana tontin ulkopuolella. Tältä illalta sain vapautuksen, mutta huominen iltavuoroni vaihtuikin aamuksi. Univelkaa on noin 666 tuntia, mutta sitä onneksi ehtii tehdä haudassakin. Ja hauikset kasvaa, kun pitää pariin tuntiin siivota kaikki karsinat ja vedetkin kuskataan nyt pakkasten aikaan käsipelillä! Tässä siis syy taas vaihteeksi tbt'ttömyyteen, jos joku äitini lisäksi moista kaipaili -voisin vaikka viikonloppuisin vapaapäivinä aukoa konetta ja kirjoitella noita valmiiksi.


Koo sai sunnuntaina karsinan, jossa se on tähän mennessä viettänyt kaksi yötä ja eilisiltana pari tuntia, kunnes ilmaisi varsin suuren tahtonsa päästä takaisin pihalle. Kyseessä on siis tallin päähän tehty tilapäiskarsina, jonka väsäsimme isän kanssa hetkessä, ja joka on purettavissa kuudella ruuvilla + purujen, suolakiven ja vesikupin poistamisella. Poni viettää siellä aikaa lähinnä silloin, jos sataa ympärivuorokautisesti, tai jos jompi kumpi Takkuloista tekee iltatallin... Sisäponiksi tuosta ei selvästikään edelleen ole, mutta onnekseni poni on pysynyt yskättömänä myös tallissa yön vietettyään -jee! Koo on tehnyt joitain terapioita ja toimii niissä edelleen loistavasti, tämä otus on selvästi luotu tähän työhön. Koo on muuten kerännyt kuukaudessa..? ympärilleen monipäisemmän fanijoukon kuin Maila kymmenessä vuodessa. Poni kävi sunnuntaina Mailan kärryjen perässä, mutta koska ruuna ei ole kykeneväinen kuin syömään sadesäällä, lenkki oli fiasko ja kaarsimme ensimmäisestä mahdollisesta risteyksestä takaisin tallille. Olen vähän pohtinut ponin alle liimakenkiä lumien tuloon saakka, mutta saa nähdä. Se ei nimittäin kulje mielellään tuollaisella perunapellolla, joksi monet lähialueen polut ja tiet jäätyvät nyt. Naulattavat kengät eivät tule kyseeseen, ja bootseja en halua puetuttaa muilla ponin lähtiessä terapiaan. Tosin nyt on taas luvattu plussakelejä, ja seuraavaksi tarvommekin mudassa. Haaveilen myös lämmitettävästä vesikupista, vaan en tiedä, miten siihen saa vedettyä sähköt turvallisesti ponin tarhalle.


Maila ei ole terapioinut viikkoihin, sille oli merkitty yksi vaan sekin peruuntui. Putte on käynyt ajeluilla ja talutuslenkeillä aina kun olen ehtinyt ja jaksanut sen sellaiselle viedä, viimeksi eilen. Virittelinkin ohjat päitsiin ja kuolaimiin kiinni, vaan veikkaan, ettei minkään sortin vetoa suuhun tällä tyylillä tullut. Tamma toimi paremmin kuin koskaan aiemmin, eikä se heiluttanut päätä pysähdyksissä. Pitänee testailla useamman kerran, ja toivoa, ettei samaan aikaan ole kansaliikkujia joista tamma voi vetää kierroksia. Pientä tuskaisuutta minussa aiheutti kuitenkin se, että tallille päästyämme huomasin välioven olevan säpissä. Tämä ei olisi ongelma, jos ei olisi kärryjä (kulku onnistuisi muistakin ovista) tai tamma pysyisi irti. Löysin taskustani porkkanan pätkän, jonka katkoin useammaksi pätkäksi ja levitin oven eteen lattialle, kirmasin juoksujalkaa lähimmälle ovelle, siitä käytävän päähän ja väliovi auki -putte mussutteli porkkanat loppuun ja marssi talliin. Onnea on ahne poni! Eilen harjailin tamman myös pidemmän kaavan mukaan, reilu tunteroinen siinä vierähtikin. Maikki rrrakastui Furminatoriin! Poni oli niin muikeana ja tuhannella sykkyrällä, kun sillä rappasin karvoja pois. Koo ei ole läheskään yhtä ihastunut kyseiseen harjaan, syksyisin sillä on liian ohut karva ja keväällä tuo tuppaa katkomaan pitkiä peitinkarvoja. Ihmetystä kanssatallilaisissa on aiheuttanutkin tamman hellyydenkipeys; harvemmin saan ponille pinteleitä käärittyä tai muutakaan tehtyä, kun se tuuppii turvallaan ja kaipaa haleja, rapsutuksia ja rakkautta. "HÄ, osaako Maila muka olla hellyydenkipeä?!"-lausahdus on nyt jo niiiin kuultu. ;) Mutta putte on ihana, ja toivon, ettei näitä ylipitkiä työpäiviä olisi enää useampaa ainakaan hetkeen ja sillekin olisi reilusti aikaa -kuin myös ruunalle. Niin, ja pikkuponien kaviot kaipaavat vuolemista...


Laitoin muuten lauantaina ylimääräiset tavaramme myyntiin, loput ovat vielä nähtävissä täällä ja yhteyttä voi ottaa vaikka sähköpostiin ollila.reetta@gmail.com jos joku tavara kiinnostaa.


Nukuin tosiaan viime yön koiran kanssa tallin keittiössä, ja tarkoituksenani oli tänään videoida enemmänkin. Alla kuitenkin ainoaksi pätkäksi jäänyt klippi aamutalliin menosta... *linkki* (Pahoittelen tallin sotkuisuutta, mutta halusin pikaisesti nukkumaan ja lakaisu jäi aamuksi, eikä käytävällä kulkenut kuin minä ja koira ennen loimien hevosille pukemista.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.