Velmu palloilee

Veeran ollessa perheineen sukuloimassa toisella puolen Suomea, sain kunniakseni hoitaa Velmua tämän viikonlopun ajan. Päivä alkoi poikkeuksellisesti aamutallilla -en todellakaan muista, milloin viimeksi olisin sellaisen tehnyt! Olen turhan aamu-uninen sellaiseen, joten valitsen mieluummin kaksi iltatallia viikossa... Ah-niin-ihana Rubi päättikin tarhaan häntä ja Velmua viedessäni tallata somasti kenkäni päälle, ja löydyinkin seuraavaksi maasta. Hyvin epätasaiseksi jäätyneestä sellaisesta. Ja jo valmiiksi rikki olevat polvet kyllä tykkäävät! Muuten hevosten aamuhoitelu sujui suhteellisen kivuttomasti.

Palasin tallille Sofian kanssa joskus kuuden aikaan, etsin Velmun harjat käsiini ja kävin huutelemassa ruunan päitsittäväksi. Tämäkin koekaniini pääsi irtiolonatsikouluuni, jonka kyllä totesinkin varsin lepsuksi verrattuna Sofian vastaavaan. Velmulle tietyn alueen sisällä pysyminen ja pyörimättä oleminen ei kolahtanut kalloon yhtä helposti kuin Baronille, mutta Sofian käskytettyä ruunaa pysymään paikoillaan (minun hakiessa juoksutusliinaa ja porkkanoita taskun täytteeksi) taisi Velmu tajuta, että on olemassa pahempiakin asioita kuin minun vaatimani... Laitoin tosiaan hevoselle lukottoman juoksutusliinan nahkapäitsiin kiinni, mutta myöhemmin totesin tuon ehkä maailman surkeimmaksi yhdistelmäksi. Huomiseksi pakko ottaa joku lyhyempi ja huomattavasti painavempi köysi mukaan -ja yrittää metsästää jostain läskipäälle sopivat päitset, joiden alarengas ei liiku. Valitettavasti tuo on pidettävä narussa kentällä ollessa, tai se kipaisee kylille. Seikkailimme siis kentälle, mukanamme jalkapallo sekä järjetön kasa porkkanoita.

High five!

 Ensiksi kiertelimme pitkin kenttää perinteisten pysähdyn-poni pysähtyy -systeemien kanssa, saaden kopotin rauhoittumaan melko kivasti. Jossain välissä ohikulkijat olivat hui-kamala-miten-peloittavia, ja tien pientareella kirmaavat lapset apua!!11-kohtauksen aiheuttajia. Niin joo, eikä se pysähtyminen ole alkuunkaan mukavaa, varsinkaan ihmisen taakse. Vierelle voi pysähtyä, tai mieluusti vähän edelle. Ja tuolla atanan lirunarulla oli aivan turha yrittääkkään saada hevosta peruuttamaan, eikä kyseinen hevonen ymmärrä oikeastaan muuta pakkikäskyä kuin narusta taaksepäin vetämisen. Se sponsori olisi kyllä ihan kiva, ja koulutusköysi.

 

Iih heppa!!1

Ei viggu mage midgä hansgad!!1

Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan palloon. Kyseessä on siis lievästi kärsinyt, koirilta varastettu valkoinen nahkakuula, joka saisi kyllä tähän käyttöön olla asteen tai pari suurempi. Hevosta kiinnosti huomattavasti enemmän kuitenkin taskustani tuoksuvat porkkanat. Muutaman kerran palloa potkaistuani Velmu alkoi kiinnittää huomiota tuohon vierivään esineeseen, ja jokaisesta tökkäisystä se sai myös ansaitsemansa porkkanapalkan. Makupalasta luopumisen opettelu olisi aivan hieno asia, eikä välttämättä ole ihan viisainta lähteä suurinpiirtein vieraalle hevoselle heti ensimmäisenä opettamaan temppuja, muttajoo. Hevonen ei katkonut yhtään jalkaansa, pysyi kentän aitojen sisäpuolella, ja saimme muutaman hyvinkin onnistuneen turpakontaktin palloonkin! Lopetimme hyvän sään aikaan, kun hevosella olisi vielä ollut mielenkiintoa. Niin joo, jossain välissä Veera soitti kyselläkseen kuulumisia, ja puhelun jälkeen juoksentelimme pari kertaa kentän päästä toiseen.

En ole tottunut tuollaiseen ylisosiaaliseen kopotiin, joka tunkee itsensä turhan lähelle, eikä tajua pysyä kauempana kun niin käsken. Ja joka on tuhannen kiinnostunut pipostani... Mutta kivaa vaihtelua Möhköfanttiin, joka vain angstaa yksin nurkassa ja näyttää keskisormea. Kyllä se luokse tulee, mutta harvemmin siinä pysyy... Niinjoo, ja tuo koko. Jumalauta. Iso. Hui.

Kuvista ja videopätkistä kiitos Sofialle! Koo sai lomailla taas vaihteeksi, eilen sisko kävi sillä köpöttelemässä kenttää ympäri ja ensi viikonlopun Sofia liikuttelee kopotia, jotenka lienee tarpeellista käydä vetristyttämässä eläintä ensi viikosta.