Lyllertävä lihapulla & co.

Eilen iltatalli oli jo tehty ennen kuin ehdin itse tallille, ja Kivarit olivat reippaina hoitaneet Velmunkin. Ruuna sai siis vain pikaharjauksen ja ruokien fiksauksen, kunnes pääsi viettämään yötä. Möhkis sai vedet ja porkkanat, ja selviydyin tallilta ennätysajassa.

Tänään raahauduin tallille en-tiedä-moneltako, koska en tiedä paljon kello on nytkään. Joskus normaalia aiemmin kuitenkin. Kuvailin parit räpsyt tarhassa, huomasin Ellin siivonneen Velmun karsinan ja tein sille ruuat. Alunperin oli tarkoitus tehdä tallipäivä videona-video, ja käydä köpöttelemässä pounilla pitkin pyöräteitä kaulanarun kera. Kuten tavallista, suunnitelmani eivät toteutuneet, vaan heittivät takaperinvoltin ja lopputulos oli se, että menisimme Ellin kanssa juoksuttamaan kolmikkoa kentälle. Elliä odotellessani nappasin kottikärryt ja talikon mukaan ja suuntasin kohti tarhaa. Pari kärryllistä roudasin aitojen toiselle puolen, ja parempi aloittaa nyt ajoissa, kun vain pinta on sulahtanut -tarha kuivaa toivottavasti paljon nopeammin.

Olen iimuuri, olen iimuuri, olen pyöreä iimuuri...

Kevät näyttää selvästi tulleen, kun poni tiputtaa karvaa taas niin, että niihin tukehtuu, ja minä jouduin hylkäämään toppatakin talliin ja hillumaan toppi päällä. Välimuotojahan en siis harrasta. (älkääkä nyt katsoko edellistä postausta...) Jossain välissä hyppelehdin talliin tekemään jotain järkevää, tai ei-niin-järkevää, kun Elli tuli tallin ovelle huutelemaan josko haluaisin ponini. Käskin ponin hoitopaikalleen, tai siis tarkoituksena oli saada se ponipuolen käytävälle, mutta se reippaana pikkumiehenä kipitti itse valmiiksi paikalle -eikä jäänyt edes matkalle maistelemaan Baronin ruokia!

Syppe skitsoaa, ponia ei kinosta kuluttaa kaloreita.

Ruunikoille harjaukset ja Pöhköfantin kaljuunnuttamisyritys, ja matka kohti kenttää. Somasti häiriköimme Baronin lastausharjoituksia, pahoittelumme tapahtuneesta! Ponit irti, ja kirahvikopotit lähtivät samantien kipittelemään pitkin kenttää. Ihan hyvä muuten, mutta Papilla oli edelleen loimi yllään... Ruunat saatiin vielä rauhoittumaan hetkeksi, ja Elli sai poistettua kirahveilta ylimääräiset varusteet. Kolmikko kirmaili nätisti pitkin kenttää, ja ylittivät muutamaan otteeseen kentälle pystytetyn esteen. Elli hypyytti vielä omiaan erikseen minun pidellessä toista narussa.

Loppukäynnit hoituivat kätevästi kaulanarulla varustetun Möhkiksen selästä, pitäen Syppeä käsihevosena. Papi ei suostunut seuraamaan meitä irti, ja narun kanssa olisi ollut liian extremeä kääntyä ihmeellisen huonolla ratilla olevan ratsun kanssa, joten Elli talutti Papia kasaten samalla huomiseen valmennukseensa esteitä. Lähdimme punaruunikoiden kanssa jo aiemmin talliin tekemään iltatallia, tai siis tuo karvaisempi versio jäi välillä tarhaan, ja talsimme Sypen kanssa kahdestaan talliin.

Haettuani loputkin hevoset ja ruokittuani kaikki, harjasin Velmun ja aloin vielä puhdistamaan sen varusteita. Aika hurahti turhan nopeasti, joten ehdin pestä vain sen kankisuitset, liottaa kaikki kuolaimet (huonosti) ja pestä estesatulan vyön. (huonosti) Olen oikeasti aivan neuroottinen nahkavarusteiden kanssa, etenkin kaikkien muiden hevosten omien kuin Koon. Papun varusteet olen pessyt oma-alotteisesti ehkä miljoona kertaa, ja Velmunkin kaikki nahkavarusteet satuloita ja gramaaneja lukuunottamatta. Ne sitten joku päivä...

Pakko vielä hehkuttaa, että mä vaan niin tykkään tuosta nykyisestä laumasta! Kaikkia kolmea voi taluttaa yhtä aikaa missä vain ja miten vain ja milloin vain, kaikki mahtuvat samalle heinäkasalle, eikä ketään simputeta turhaan. Ei ole vielä kertaakaan tullut mieleen, että pitäisi poni heittää hokkien päälle turvatakseen sen hengen tarha-aikana. Keneltäkään noista ei ole löytynyt yhtään purema- tai potkujälkeä koko talvena, ainoastaan Koon kaula on ollut kuolassa rapsutustuokioiden jäljiltä. Onni on supertoimiva lauma! Ja ihana nähdä, miten nuo tosiaankin ovat tiivis ja toimiva lauma, ja kokoonnutaan yhteen kaikkia suojellen vaaran uhatessa. Toista se on ollut edellisissä laumoissa, kaikilla talleilla. Hienot pienet ruunikot. <3



Meillä oli muuten tänään (eilen, sunnuntaina, viimeinen päivä, miten vain) Möhkiksen kanssa seitsemän vuoden juhlapäivä kavioliitossamme, hui kamala! Ihan vastahan olin se vajaa 9-vuotias tyttö, poni juuri täyttänyt kymmenen, ja olimme Kempeleessä allekirjoittamassa papereita...
  Velmu-hoitelut loppuivat tänään, mutta huomenna menenkin taas tervehtimään sitä pienempää mustaa tappijalkaa!