Kaulanaru-Koo

Perjantaiaamuna yhdeksältä suuntasimme Janitan kanssa ralli-Mirrillä tallille. Koo ei ollut huomaavinaankaan meitä heinäkasansa ääreltään portilla vihellellessämme, Jooseppikin hipsi ponin vierelle näköesteeksi. Huoh. Ruunien luo käveltyämme Jooseppi oli kaivautua kainaloon ja Kookin katseli korvat hörössä että aijaa, tekö saavuitte! Ponin riimutus ja hipsinhipsin talliin, jossa kippasin aamuruuat (omenanpala jossa 8 setiritsiiniä + 2dl Biotiini Naminoa) nokan eteen ja aloimme harjailemaan ponia. 

Perusteellisen karvanirrotuksen jälkeen pohdimme tovin että mitä tänään tekisimme, kunnes hain suitset ja satulan oheistarvikkeineen satulahuoneesta sekä lukottoman riimunnarun, kypärän ja raipan kaapista. Ponille varusteet päälle ja terassille odottamaan Janitaa. Arvouduin ensimmäiseksi ratsastajaksi, joten kypärä päähän ja kyytiin! Pienen ympyrän jälkeen totesin suitset täysin turhiksi ja poni sai riisuutua niistä.

Hetken käveltyämme aloin ravailemaan, toiveena saada poni heti alusta alkaen nostelemaan takasiaan eikä vain laahaamaan niitä mukana. Tavoitteessa en onnistunut mitenkään loistavasti, mutta Koo oli todella hyvällä motivaatiolla liikenteessä ja ennemmin jopa jarruteltava kuin maiskutuksia vaativa -tälle ponille todellakin sopii kerran viikossa kenttäily muun liikutuksen tapahtuessa maastossa. Ja nimenomaan maastossa, ei tylsän tasaisella hevosreitillä. 

Seuraavana vuorossa oli laukkailu siinä temmossa, mitä poni pienellä kannustamisella sattuisi kulkemaan. Piti muutaman kerran testata meidän bravuuriakin, täydestä laukasta äkkipysähdystä, joka toimi tarkemmin kuin olin osannut varautua -ensimmäiset pari kertaa oma liikkeeni jatkui vielä eteenpäin ponin jo pysähtyessä.

Siksakkia ja ties mitä rusetteja kentällä suihkiessamme Koo yritti koko ajan vetää itseään kohti esteitä, mutta ilkeästi ohjasin poni-paran aina niistä ohi. Loikkimisen sijaan suuntasimme tyhjälle kentän osiolle pohjetta väistämään ja etuosakäännöksiä pyörähtelemään.

Ponin pyörähdeltyä ties mille mutkalle niin sievästi, palkkasin sen (Janitan koivunlehtitarjoilujen lisäksi) päästämällä loikkimaan. Olipa ponilla korvat tötteröllä, vaikka melkoisen pohjaan välillä tulikin ja niistä hypyistä tuli melko... mielenkiintoisia.

Seuraavaksi kameramies/koivuntarjoilija-Janita vaihtoi kanssani rooleja ja kapusi kiveltä ratsureiman kyytiin. Ralliruuna laamaantui tässä välissä sopivasti tätiratsuksi juuri sairaslomalta palanneen kuskinsa alla, joten tämän parin meno oli varsin hillitympää kävelyä ja hölkkäilyä.

Ratsukon saatua tarpeeksi kentällä pyörimisestä poni pääsi lisätaakastaan kentänvieruspusikkoa harventamaan ja hiljalleen hipsimme talliin suihkuun ja rasvailuihin.