Kuulumiset osat 2/3

Sain vihdoin joku aika sitten eräät kuvat herra Sylbertistä, joten voin nyt survoa koko postauksen täyteen kuvia tuosta ihanasta punaisesta ruunahevoisesta. Tsyp on siis parannuttanut koipensa ja aloittanut treenauksen uudelleen, ja aloittelee ilmeisesti ensi vuoden puolella taas kilpailemisen. Ponin paranteluvaiheissa kävimme ihanilla maastakäsinkävelyillä, ai jeesus että tykkään tuosta kirahvista edelleen! Valitettavasti ponin vuokraus ilmeisesti loppui, mutta... näänpähän edes sitä kun edelleen samassa tallissa asuu. Veeralle suurkiitos osasta kuvista! Syystä että kyseistä ponia tuskin tullaan pahemmin enää blogissa käsittelemään, pidän oikeutettuna oksentaa tänne kasoittain kuvia.

♥

Lassin kuulumispostaus tulee kunhan ehdin sen kirjoittaa, tälle ponille sentään on tapahtunut asioita, ja kuviakin on köh kiitettävästi... Koosta sen verran, että alkaa ilmeisesti pallerolla ikä ja käyttö vähitellen näkyä kropassa. Se on mysteeriontuillut oikeaa etusta muutamaan otteeseen tälle kesälle/syksylle, aina päivän-pari kerrallaan. Nyt viime viikolla? se kuitenkin liikkui epäpuhtaasti pari päivää ravissa, oli sen jälkeen hieman haluton liikkumaan jonkin aikaa, ja nyt sillä kyllä virtaa riittäisi, mutta jalan liikerata ei vieläkään ole vasemman veroinen. Osteopaattia metsästelemme, veikkaan selkä/rintarangan lukkiutumaa mutta mistään ei tosiaan ole vielä mitään varmuutta. Poni on nyt hieman kevennetyllä liikunnalla ainakin tämän talven, tarkoittaen lähinnä siis esteiden poisjättöä, vaikka tuo osteopatia auttaisikin ja vika olisi muualla kuin jaloissa. Kuinka niin hysteerinen? Ponille tulee myös ensi viikolla omat hackamoret, niin pääsee mukavemmin hiihtoratsastelemaan. Tuo kun tuppaa hieman kuumahtamaan, kun perässä on joku suksilla, (oppinut, että silloin muuten laukataan -ja LUJAA!) eikä täten ole kaikilla kuskeilla aina ihan hanskassa naruriimulla tai sidepulleilla, ja minäkin haluan kuitenkin välillä olla myös suksilla. Onneksi löysin hyvinkin edulliset, laadukkaat lyhytvartiset & topatut hackamoret aivan lähistöltä. Niin tosiaan, kotiutuvat siskolle kaupunkiin ensi viikolla, saa nähdä milloin tänne saakka kulkeutuvat -vaan eipä niillä kiirettä ole, kun lumet tulevat hyvällä tuurilla joulukuuksi...

Ja sen verran pakko paljastaa, että voi olla mahdollista, että blogi kokee hyvin onnellisen ja odotetun perheenlisäyksen, tai itse asiassa kaksi. Ja koska näiden kanssa tulisin viettämään aikaa, ja oikeasti tekemään asioita enemmänkin, voi olla, että myös postaustahti hyppäisi tähtitieteellisiin lukemiin.

Ai niin joo, piti vielä yhdestä asiasta kirjoittaa. Olin... viime-toissa viikolla? eräällä koulutuksella, joku eläimet hyvinvointina etc tyyppinen. Siis terapiaeläimet, sekä fyysiseen että henkiseen terapiaan. Siellä sitten luentoa piti mm. eräs EASEL-kouluttaja, ja aaaaa rakastuin tuohon ajatusmaailmaan! Luento antoi oikeasti ajateltavaa, ja tunsin ihan järkyttävän piston omatunnossani siinä penkillä istuessani. Siitä lähtien Koon elämisen kanssa on tehty tähän mennessä jo muutamia muutoksia:

•  Jos poni ei itse tule luokseni, en lähde jahtaamaan sitä, enkä houkuttele herkuilla. Siinä vaiheessa kaivaudun syvemmälle itseeni, ja mietin, mikä asenteessani ja olemuksessani on väärin, ettei poni halua olla kanssani.
•  Jos poni ei "toimi" ratsastettaessa, hyppäämme kolme askelta taaksepäin ja aloitamme koko treenin alusta.
•  Ponia ei tulla kiihdyttämään "punaiselle alueelle", vaan se pysyy sinisellä, ("lepo", kaikki ponille/ihmiselle/mille vain hyvinkin tuttu ja turvallinen asia) voi käydä keltaisella ("työskentely", hevonen vaatii lähinnä itse itseltään lisää ihmisen kehotettua/pyydettyä [ei pakotettua] asiaa, muttei kiihdy, stressaannu tai halua pois paikalta) ja ehdottomasti korkeintaan kokeilemassa keltaisen ja punaisen rajan sijaintia.
•  En enää oio teitä nopeammalla tavalla, esimerkiksi makupaloilla houkuttelemalla/"kirittämällä", (esim. ponin saaminen seuraamaan reippaammin/lähempänä minua) vaan pyrin saamaan ponille itselleen motivaatiota harjoitella, ja saada mielentilan molemmille sellaiseksi, ettei kumpikaan pyri poistumaan paikalta.
•  Lopetamme harjoituksen tasan siihen hetkeen, kun harjoiteltu asia on sujunut hyvin. En enää kokeile "jos vielä kerran..", koska se tulee kostautumaan -ja siitä taas ei kukaan hyödy eikä opi mitään.
• Ja se kamalin... En hermostu. Ehdottomasti ärsyttävin piirre minussa. Mieluummin jätän ponin seisomaan siihen paikkaan, käyn juoksemassa kierroksen, ja jatkan sen jälkeen harjoitusta, ennen kuin alan syyttelemään ponia. Ehkä kamalinta koskaan. Olen nähnyt miten poni toimii esim. Sohvin alla, kuvittelen, että totta helvetissä mäkin nyt sen saan noin liikkumaan! ja... joopa joo. Yritän, en osaa, syytän ponia, hermostun, ja sen jälkeen mikään ei onnistu.

Näiden kirjoittaminen julkisesti on oikeasti ehkä tärkeintä koskaan, koska nyt kaikki (:DD) ovat nähneet nämä, enkä voi täten lipsua!

Tjooh, näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, olen taas tämän viikonlopun vastuussa Koon lisäksi Lassistakin, joten pitänee lähteä valjastamaan viimeisenä mainittu ja körryytellä pitkin metsiä.