Kisapouni iskee jälleen!

Poni matkusti taas esteskaboihin lauantaina 11. päivä. Sitä edeltävä viikko, vai jopa kaksikin?, sisälsi taas armotonta treenausta (ilman todisteita siitä, syystä että kamerani majaili reilun viikon vanhempieni mukana Ruotsin puolella) niin sileällä, kuin maa- ja korotetuilla puomeilla, parilla aivot pellolle-maastolenkillä sekä merikahlailulla varustettuna. Kiipesimpä itsekin kyytiin pariin otteeseen Sohvin rääkkiin, olihan siitä jo melkein vuosi aikaa kun viimeksi blondi oli minua tuon pienen palleron selässä rääkännyt. Ei vaan ole meidän laji tuo enkkuilu, ei millään -enkä osaa istua ponin askeleissa, jos välissämme on satula. Ainakaan rungollinen sellainen. Ja minun ahteriini liian suurella penkillä varustettuna.

© Veera Pöykiö 26-07-2012

Itse kisapäivä oli varsin mukava. Edellisen päivän puunasin ponin kisavarusteita ja vein ne vinkkaan valmiiksi. Nukuin pari tuntia, heräsin kellon soidessa ja roudasin ponin neljältä vaiko viideltä yöllä laitumelta karsinaansa nukkumaan. Se ei tosiaan voi olla turhan kauaa karsinassa, tai alkaa vain pyörimään levottomasti -pari tuntia sen sijaan on varsin hyvä, ehtii juuri ja juuri lepuuttaa silmiä sopivasti. Pyöräilin takaisin kotiin nukkumaan hetkeksi, kun taas kello jo soi ja keräsin ruhoni sängyltä ruokapöydän kautti taas tallille. Ponin pesuvermeet pihalle ja samalla karsinayöasukeille ruokakupit naaman eteen. Poni pihalle ja pesemään. Sohvi ilmestyi jossain vaiheessa tallille, ja veikin puolestani karsinayöasukit laitumelle. Vaahdotin ponin Pioneerin shampoolla, viimeistelin ihonhoitoöljytipoilla ja olin juuri pesemässä ponin päätä, kun vihreä Volvo V70 kaarsi tallin pihaan. Oh shit, ponille matkustusvaatteet (=erittäin hyvät kuljetussuojat, jotka tinkasin Hevarin kojulta Kunkkareista 2010 15 eurolla, superkallis nahkariimu suoraan Saksasta tai jostain muualta Keski-Eurooppaa, sekä salmiakkiketjuriimunnaru) päälle ja odottelemaan vinkkaan pääsyä. Ilmenikin sitten, että meidän autossa oli joku ongelma pistorasian kanssa ja täten vinkan valot eivät toimineet, joten isä huristeli takaisin kotiin, teki taikojaan ja palasi takaisin tallille toimivien valojen kanssa. Sillä välin ehdin hankailla ponista entisellä valkoisella pyyhkeellä, nyt ruskeanriemunkirjava sellainen, pahimmat vedet pois.

Ja tuli aika lastata. Olin nähnyt tästä mahtavia kauhuskenaarioitani jälkimmäisillä yöunillani, syystä ettemme olleet ehtineet treenata kyytiin kiipeämistä sitten Jussilan kisojen. Ja mitä vielä, poni asteli reippaasti perässäni toisella yrittämällä kopin perälle Sohvin maiskuttaessa lastaussillan vieressä. Puomi kiinni, poni kiinni, ovet kiinni ja matkaan, kohti Pikkaralaa. Kyseessä oli siis pisin matka, (n. 35km/suunta) mitä poni on ikinä näiden kuuden ja puolen meilläolovuoden aikana matkustanut -edellinen yli kymmenen kilometrin matka oli maaliskuussa 2011 klinikkareissu Äimärautiolle. (n. 24km/suunta) Lisäksi poni oli tällä kertaa yksin, ilman Papin rauhoittavaa seuraa. Ja mitä vielä, poni ei kolistellut yhtään ainutta kertaa, se ei edes kuopinut pysähdyksissä, mitä se on aina ennen tehnyt myös kaverin kanssa matkustaessaan! Moottoritieltä pois kurvatessamme nappasimme siskoni mukaan ja jatkoimme matkaa kisapaikalle.

Ratakuvat © isä, loput © minä.

Paikan päälle päästyämme äiti lähti ilmoittautumaan ja maksamaan lähdöt, minä ja Sohvi menimme katsomaan ja tutustumaan rataan. Rata (korkeus 65-75cm) oli ihan OK, mitä nyt Koolle ei sovi sitten yhtään tuollaiset pitkät välit, joiden välissä tulisi kiihdytellä. Käveltyämme radan läpi ja mentyämme vinkalle, huomasimme, että poni oli jo purettu ja sitä harjailtiinkin jo. Ei siinä muuta, mutta aikaa oli ihan pirusti liikaa ennen starttia. Laitoimme kuitenkin vähitellen ponille varusteet niskaan, ja sisko alkoi taluttelemaan ponia. 1A luokkaa (sama luokka pienemmillä esteillä, Koo starttasi siis 1Bn ja 2n) katsottuamme aloimme laahustelemaan kohti ponia ja verryttelymaneesia. Sohvi verkkasi ponia jonkin aikaa ravissa ja laukassa, ottaen parit todella hyvät hypytkin. Verryttelyalueella meille sanottiin, että valmistautuva ratsukko saisi odottaa vuoroaan kentällä edellisen ratsukon ajan, mutta kisakentälle päästyämme ratsukkoa ei päästetykkään aitojen sisäpuolelle odottelemaan. Noh, odottelimme kaksi ratsukkoa ja K & Sohvi pääsivät kisa-areenalle. Poni esitteli nättiä ravia pitkin kenttää, laukka nousi hyvin, ja siihen se sitten jäikin. Ensimmäisellä esteellä poni jo katsoi, että hui saakeli, en varmana hyppää! pysähtyen esteen eteen, mutta loikkasikin sen yli.

Este numero kaksi olikin aivan hirveänkamala punavalkoinen okseri, josta ei vaan voinut mennä yli kuin kolmannella yrityksellä! Eli hylkäys toiselle esteelle. Sohvi ratsasti vielä linjan päähän, jossa oli ruotsiokseri, jonka vieressä oli talo. Ja ai että, se se vasta pelottava olikin!

Molemmat kiellot

Kentältä ulos, hetken kävelytykset ja varusteet pois. Lastasimme siskon kanssa ponin kyytiin, koska sisko (joka on aiemmin lastannut ponia aina useita tunteja) ei meinannut uskoa, että poni voi ihan oikeasti mennä nätisti kyytiin. Sinne se meni syömään heiniä ja "miettimään tekosiaan", tosiasiassa vain halusimme ponin pois käsistä ja vähän lepäämään seuraavaa koitosta varten. Alla rata videona.

Jossain vaiheessa tajusimme, että luokka kaksi, korkeudeltaan 85cm, alkaisi aivan kohta -ja Koon ollessa poni, se starttaisi luokan alussa! Sohvi meni tutustumaan rataan, minun mennessä laittamaan ponia kuntoon. Irrotin ponin etupuomista, kiinnitin riimunnarun päitsiin ja heitin narun ponin selälle, menin vinkan taakse ja avasin takasillan ja -puomin. Maiskautin ponille, joka käveli ulos vinkasta rauhallisesti ja suoraan, otin narusta kiinni ja taputin hienoa poniani. Ihana elukka! Isä juoksi autosta (nukkumasta) katsomaan kuullessaan ponin kavioiden äänet, peläten sen saaneen paniikkikohtauksen... Poni "maahan kiinni", sipaisu harjalla ja varusteet niskaan ja liikkeelle. Odottelimme Sohvia käsihevosalueella, joka tutustuttuaan rataan hyppäsi ponin kyytiin ja aloitti verryttelemisen. Maneesissa ravit, laukat ja loikat läpi, ja kohti kisakenttää. Tällä kertaa sitten oikeastikin sai mennä kentälle edellisen vuoron ajaksi, jonka Sohvi käytti viisaasti näyttäen joka kulman möröt pöljälle ponille. Tällä kertaa rata lähtikin varsin hyvin liikkeelle, olkoonkin että poni oli.... hidas. Järkyttävän hidas. Perusradasta nollatulos, kuin myös uusinnastakin vaikka ponia pelotti juurikin tuo edellisen radan 2/3 linja. Aika oli hidas, mutta muuten siisti ja ennenkaikkea nollarata -ei voi olla kuin ylpeä ponista, ja kuskista, joka tsemppasi aivan mielettömästi edellisestä radasta ja oli kuollut radan jälkeen.

Radan jälkeen ponilta kamat pois, hikien huuhtelu ja vedet naamaan. Tässä vaiheessa ratsukko meni ajalla toiseksi, joten jäimme odottelemaan kisapaikalle ja minä lähdin taluttelemaan ponia metsäreiteille. Käveltyämme puolisen tuntia menimme vinkalle, jossa poni saikin loppuajan syödä heiniä. Meille selvittyä ponin lopullinen sijoitus, 15/43, lastasimme elukan kyytiin ja lähdimme tallille. Sisko jäi taas matkalla pois, ja jatkoimme loppumatkan Kivariin. Poni pois vinkasta, kuljetuskamat pois, ihottumaloimi päälle ja poni laitumelle. Illalla kävin vielä ruokkimassa pounin. Ja juu, nuo suitset olivat huonot hackamorejen kanssa, koskaan ennen emme olleet näitä kokeilleet ja luulimme niissä olevan tarpeeksi lyhyet poskihihnat hackamoreja varten. Eipä ollut, joten hackis roikkuu turhan alhaalla.

Sunnuntaina ja maanantaina kävin kaulanaruilemassa, ainakin toisella kerralla maastossa saakka. Ihana, supertoimiva poni! Hieman vain alkoi kuumottaa ravatessamme tallille päin metsästä pyörätielle, kun poni ei ottanutkaan ravia heti sekunnissa alas. Hengissä selvisimme kuitenkin perille, minä onnesta soikeana ja ponikin varsin pörhäkkänä maastoreissun jälkeen. Ensimmäistä kertaa x aikaan uskalsin kokeilla laukkaa hyvin lähellä tallia olevan pyörätien reunassa, ja poni siirtyi käyntiin pienenpienestä merkistä. Ihana, ihana poni! Tämän jälkeenkin olemme kaulanaruilleet laitumella, kentällä ja maastossa, sekä olen taas ryhdistäytynyt maastakäsittelyssä. Osaa tuo taas olla näissäkin toimiva, mikä lie naksahtanut korvien välissä oikeille asetuksille.

Ponin kaviot kasvavat edelleen aivan jäätävää vauhtia, en ymmärrä, miten se kasvattaa niitä tuota vauhtia. (etenkin noin niukalla laitumella?!) Voisi kyllä mieluummin käyttää ne ravintoaineet hangattujen karvojen takaisinkasvattamiseen ja jouhien pidentämiseen... Säteet ovat edelleen hyvin mukavan sienisiä, lopetin Pioneer-hoidot joksikin aikaa (syystä että laitumien & tarhojen maaperä sienistä --> olisin hoitanut kaviot talvella) ja pakko aloittaa taas, kunhan saan terävemmän puukon joka jopa voisi noita säteitä saada silputtua.