Matalapainetta ja pakkasta

Huh, miten onkin taas aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta. Tähän vajaaseen kuukauteen onkin mahtunut kaikenlaista.

Helpointa lienee taas aloittaa kesäihottumakuulumisilla; poni oli vallan loistavassa kunnossa aiempaan verrattuna, ja jätinkin elelemään loimetta melkein viikoksi yöpakkasten saavuttua. Iltana eräänä menin tallille ja vastassa oli häntää sekä harjaa hangannut poni, joten kiikutimme pikapikaa Minkan kanssa ponin Pioneer-pesulle, läträsimme Bye Bye Itch-lotionia ja takaisin pukujen sisään turvasta häntään. Onneksi tilanne saatiin hallintaan, nyt on puolet jouhista kaulan puolivälistä lähtenyt mutta naama jo lähes täydessä karvassaan.

Poni on päässyt pitkästä aikaa leikkimään lastenponia, kun Minkan eskari-ikäinen pikkusisko kävi pari viikkoa sitten maanantaina Koolla ratsastelemassa. Alkukankeuksien jälkeen Mandy olisi halunnut vain ravata pitkin kenttää, eikä Minka saanut enää taluttaakaan. Koo kipitti vain kerran luokseni, muuten meni kiltisti sinne minne pikkukuski ohjasi. Puolisen tuntia jaksoivat keskittyä toisiinsa, jonka jälkeen ratsukko ohjattiin pois kentältä ja poni sai ansaitun palkkansa.

Muuten poni on saanut elellä melko rennosti, joitain kävelylenkkejä olemme käyneet ja Minka ja Jutta ovat ratsastelleet muutaman kerran. Tähän väliin on mahtunut Oulu-reissukin, jolloin vietin neljä yötä vanhempieni luona, ajoin satoja kilometrejä ihanalla autollani sekä vein koirani sterilisoitavaksi. Loppu"loma" menikin Yodan kanssa sängyllä maatessa ja Frendejä Netflixistä maratoonaten, pieni koira oli kovin kipeänä mutta sylihoito selvästi auttoi.

Oulu-turneelle mahtui myös kierros Lapin puolella Jessiä ja laumaansa moikatessa. Pikku-Viola oli kasvanut aivan mahdottomasti! Jessi toteutti edelliskertaisen uhkauksensa ja tyyräsi minut Vienan kyytiin. Miten voikin puolisiskokset olla niin samanlaisia. Jos olisin sulkenut silmät, olisin voinut väittää olevani Mailan kyydissä. Kiireinen mutta tasainen käynti, villinä pyörivät propellikorvat, lyhyt kaula, ja tunne, että alla oleva ruutitynnyri voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä, mutta luotto siihen, ettei se oikeasti mihinkään lähde. 

Kaiken kruunasi kuitenkin maastoreissu, jossa minä sain ratsukseni Maisan ja Jessi fillarin. Jes-tas mitä ravia pieni karvapallo kirmasi! Ja tarpeeksi innostettuamme Maisa laukkasikin, ensimmäistä kertaa ratsastajan kanssa. Tajuttuaan, että tuokin askellaji on aivan sallittu, poni ei olisi enää muuten edennytkään. Ennen laukannostojen onnistumista sitä yrittäessämme poni heittikin päänsä polviin ja hidasti vauhtia huomattavasti, jolloin löysin itseni ponin edestä kyljellään. Hups. Muuten tuo laukkamaasto oli kyllä varsin onnistunut, vatsalihakset aivan hellänä -nauramisesta lähinnä.

Oulusta Porvoolaistuttuani Koon ja Siinan ohjattu toiminta on ollut lähinnä temppuilua, Siina onkin edennyt makuullemeno-opettelun kanssa huikeasti ja Koon kanssa onnistuu pallon syöttely! Niin, ja olemme käyneet joitain kertoja Siinaa ajamassa ilman tallin ravitytön tukea, Koo on ollut mukana hinauksessa ja varsa kulkenut reippaana edellä.

Matalapaine liittyy erittäin hyvin vahvasti ponielämään, mutta asioita mietittyäni (niin, tätä postausta olen kirjoitellut nyt viikon...) lienee järkevintä jättää kirjottelun myöhemmälle. Pääpiirteittäin tilanne on kuitenkin se, että irtisanoimme Koon (ja Siinan, jolle on jo varmistunut uusi koti) pihattopaikan, ahdistus on erittäin hyvin suurta eikä uudesta paikasta ole mitään varmuutta.

Nyt odottelen parhaimmillaan asuntoautolähetystä Oulusta, joka sisältää (vanhempieni lisäksi) mm. koirani, josta tulee myös porvoolainen. Tätä päivää on kyllä odotettu, ja tuota ilopilleriä ollut aivan järjetön ikävä!