17. Karvanaaman toimintapäivä

Postailut taas vähän jääneet kuvavajaavaisuuden vuoksi. Mitään kummempia emme ole tehneet, mitä nyt totuttaneet ponin kahteen hiihtäjään perässään ja sellaista. Hiihtoratsastaneet olemme lähes joka päivä, joka onkin varsin kätevä tapa liikuttaa poni! Poni tykkää, sukseilijat tykkäävät ja mukaan saa kolme ihmistä. Kuskilla ei ole niin mukavat oltavat, mutta aina on kuitenkin selkäänkin joku (muu kuin minä) tiensä löytänyt. Lisäksi Veera ja Elli ovat ratsastelleet ponilla parit kerrat kentällä, pääsipä poni myös Veeran kyyditsemänä loikkimaan pitkästä aikaa parit esteetkin!

Tsyppe © RO 14-01-2012 & 02-03-2012

 Perjantaina teimme vaihtokaupan; Ellille Koo, minulle SyppeSylttyRistoLassi, Veera oli tylsän perinteinen ja ratsasteli Velmullaan. Ensireaktio Syldestä oli HUI SAAKELI SON ISO! Ruunan harjailu ja varustamisen yrittäminen. Ei, en saanut satulavyötä kiinni... Veerakin sitä kokeili, eikä saanut edes samaan pisteeseen kuin minä. Elli tuli ja viuh, vyö oli kiinni. Suitsiminen onnistui astetta paremmin, olkoonkin että Syppe tykkää haistella kattoa... Varusteet sekä minulla että uljaalla ratsullani päällä, kuin myös uljailla ystävillämmekin, ja matka kentälle alkoi. Selkään kiipesin penkiltä, toinen reaktio oli HUI SAAKELI SOOT ISO! Elli onneksi lohdutteli, että olihan Syps liikutettu jopa maanantaina, ja että onneksi kentällä on kunnon kerros lunta johon pehmeä laskeutuminen. Jep, ihan kivaa... Tallin takaa kävellen kentälle, ja toteaminen, että tämähän ei muuten liiku mihinkään! Kentällä käveleskelimme jonkin aikaa, suuntaa vaihdellen ja ympyröitä kierrellen, ja jossain vaiheessa sain Elliltä raipan käteen. Koko hevonen muuttui samantien kun sain sen tikun selkään, vaikken edes hipaissutkaan Syppeä sillä. Vähitellen kokosin ohjat ja yritin leikkiä perinteistä enkkulaisratsastajaa, siinä epäonnistuen... Taas muutaman lisäkäyntikierroksen jälkeen päätin kokeilla ravia. Tuota... jooh, ei kiitos hevosta minulle. En edes muistanut, että hevosella voi olla noooooin suuret askeleet! Tosiaan, edellisen kerran olin jollain muulla kuin ponilla taikka suomenhevoisella ratsastanut... kolme vuotta sitten? Ratsastukseni oli aivan varmasti järkyttävän näköistä, olen Syppe erittäin pahoillani.
 Kokeilin muutaman laukannostonkin, mutta se ei yhtään sen paremmin mennytkään ja tyydyin nostamaan takapuoleni satulasta ja löysäämällä jo entisestään turhan pitkiä ohjia. Loppua kohdin tosin sain Lassin vähän rentoutumaan, hevosen pidentymään ja ravin tasoittumaan -enkä enää pompahtanutkaan askeleista kaulalle! Varsin mukava otus oli hän, mutta romutti kylläkin haaveeni kirahvikaakista. Elli rälläsi Koolla jotain öh ei-mitään-ihmeellistä, tosin tippui tuon tankkerin selästä.

© RO 18-02-2012 Olisin iloinen, jos herra Poni olisi edes joskus edustava...

Eilen taas kävimme Velmun ja Veeran kanssa maastossa, jonkun öäh pari tuntia. Sitä ennen tosin harjasin ponia suurinpiirtein ikuisuuden, mutta jouduin luovuttamaan koska likainen hevoinen. Haluan imurin tallille! (ja ponille rauhoittavaa + korvatulpat + pakkopilttuu ettei se skitsoa...) Suitset päähän, heijastimet sorkkiin ja menoksi. Matka alkoi pyörätietä pitkin kohti tuota lähimetsää, sieltä Lettoon, Letosta Virpiniementien yli Hevosenkengälle, sieltä vanhalle kuntopolulle ja kuntopolulta vanhaa sora-autotietä pitkin hiittilenkille. Kiersimme lenkin puolitoista kertaa, lähestulkoon koko ajan laukaten taikka ravaten. Kontrolli katosi täysin muutamissa kohdissa, mutta mitäs pienistä kun edessä laukkaa leveäahterinen hevoinen, joka syö kaikki hevoiset jotka kehtaavat Hänet ohittaa. Hiittilenkin kiertelyn jälkeen palasimme vanhalle kuntopolulle, josta taas käännyimme vasemmalle kohti loppua Hevosenkenkää, jossa vastaan huristeli samantien moottorikelkka. Koo vallan riemastui, ja oli kääntyä kannoiltaan, kunnes järkevä kelkkailija sammutti moottorin ja niin puhellen ja höpisten Ratsu Reimani ohitti monsterin. Lyhyen ravipätkän jälkeen vastaan kaasutti taas kelkka -joka tosin ei aluksi huomannut meitä lainkaan. Vasta Veeran huitoessa ja huutaessa kelkkailija tajusi hidastaa, ja väistikin mukavasti sivuun. Ponin piti edelleen kytätä ja pöristä käyvälle kelkalle, mutta hengissä selvisimme.
 Kävimme kotimatkalla laukkaamassa erään pellonpätkän, jossa mr. Lihava joutui loikkimaan mahaan saakka yltävässä hangessa. Poni oli yltä päältä lumen peittämä, mutta lumi suli lähes saman tien hikisen ponin karvoihin. Velmu oli varsin ystävällinen, ja pudotti yhden heijastimistaan hankeen, josta minä sen jouduin noutamaan -kuin myös jo kerran aiemminkin Veeralta tippuneen raipan. Ninjailin taas takaisin selkään, ja matka jatkui kevyellä hölkällä sekä käynnillä tallille. Heitin ponin ohjat kiinni harjauspuomiin, ja juoksin äkkiä tallista kameran -hikinen hevonen on joka kerta ikuistettava kuvaan kun se on mahdollista! Kuvailujen jälkeen poni hetkeksi talliin, jossa pikainen karvojen suoristelu, loimitus ja pihalle vienti heinäkasan kera. Melassivesi tuli jälkijunassa.

 Odottelimme tunteroisen valmennuksesta saapuvaa Elliä. Heti, kun Syppe ja Papi oltiin purettu trailerista, kysäisin Ellin isältä josko saisin lastata ponin kyytiin -edellisestä kerrasta oli jo yli 11 kuukautta... Sehän sopi, ja eikun leipää taskuun ja poni päitsiin. Ponia ei kamalasti innostanut ajatus kyytiin kapuamisesta, joten herra päätti lähteä seikkailulle Velmun tarhalle -eli siis toisin sanoen repi itsensä irti. Ponin pyydystys ja takaisin trailerin luokse, jonka jälkeen poni käveli muutaman yrityksen jälkeen lastaussillalle. Siitä vinssillä etusorkat trailerin puolelle, ja loppu matkan pallero käveli itse löysällä narulla perille. Leipää naamaan, taputtelut ja odottelimme jonkin aikaa ilman takapuomia. Ponilla ei ollut mikään kiire pois, joten Veera viritteli puomin paikoilleen. Kalle tulikin takaisin trailerin luokse, nosti oven kiinni ja viritteli pressun alas. Poni narusta kiinni seinään, ja matkaan! Paikalla ollessa poni hieman kuopi lattiaa, mutta rauhoittui kun pääsimme liikkeelle -tämä oli muuten ensimmäinen kerta ehkäpä kolmeen vuoteen, kun poni matkusti yksin. Kävimme alle kilometrin reissun, jonka jälkeen poni sai taas leipää ja pääsi takaisin tarhaansa heinien kimppuun.
 Illalla kävin vielä vähän köpsyttelemässä Ellin, Ellan ja Papin kanssa pitkin peltoja, poni oli varsin ärsyttävä.

Tässä Poni yrittää leikkiä edustavaa, mutta kanssakuvattavat pilaavat tämänkin otoksen!

Neljän tunnin päästä herätys aamutalliin, jeij...

Ai niin joo, voitimme muuten sen Konitorin videokilpailun -suuren suuret kiitokset kaikille meitä äänestäneille! Yllätyslahjapakettia ei ole vielä kuulunut, mutta odotellaan...