Mäntsälä mielessäin...

Viime viikon sunnuntaina, 26. päivä helmikuuta, aloitimme aamun trailerinhakureissulla. ABCltä kurvaus jälleen kerran Mäntsäläntien kautta (vaikka noin minuutti ennen risteystä kerroimme jälleen kuskille, että EI Mäntsälään vaan Hinthaaraan) tallille, jossa lähdin hakemaan Siinaa heiniltään. Muutaman askeleen käveltyään tamma totesi että en lähde, joten Minka tuli Koon riimun kanssa ja kauempana olleen ruunan otettua ensimmäisen askeleensa kohti porttia Siina käveli nätisti edeltä ulkopuolelle. Harjailin yllättävän puhtaita poneja vähän edustavemmiksi, joskin aina lumet toiselta puolen ponia harjattuani oli toinen puoli taas valkoinen. Tavaroiden ollessa kasassa ja kopin ollessa valmiina lähtöön aloitimme ponien lastaamisen, Siina taas ensin. Tamma tapojensa vastaisesti ei mennyt ihan suorilta kyytiin, mutta pienellä pyörimisellä ja lahjomisella Siina oli kopissa. Kookin oli päättänyt olla hankala, sen kanssa pyörimme myös tovin kunnes lopulta ruunakin oli kopissa. Luukut kiinni ja matkaan, lastaukseen meni vartti vaan olimme silti juuri aikataulussa auton startatessa yhdeksältä pihasta.

Mie meen nyt t. Siina

Alkumatkasta kopista kuului toisinaan hyvin tarmokasta kolinaa jomman kumman tai molempien kuopiessa, jossain kohti Mäntsäläntietä koppi alkoi heilua ja huojua niin, että autokaan ei enää kulkenut suoraan. Sopivalla pysähdyspaikalla pysäytimme yhdistelmän, renkaiden vielä pyöriessä olimme Minkan kanssa ulkona autosta ja kurkkaamassa, ettei kumpikaan ole keikkumassa etupuomin varassa. Ovesta kurkkasi kaksi hieman huolestunutta, mutta neljällä jalalla puomien ja seinien oikealla puolella seisovaa kaviokasta, joten ovi kiinni ja matka jatkui. Siinä samassa jatkui keinuminenkin, melkein perille Jatilan tallille saakka.

Perillä meillä olikin todellinen haaste edessä -Siina ei suostunut poistumaan trailerista. Poissuljimme kaikki mahdolliset häiriötekijät, joiden vuoksi tamma ei peruuttaisi -takapuomi maahan, kuolaimien viikset eivät olleet verkossa kiinni, hevonen ei osunut mihinkään, silta ei ollut liukas... Tamma ei vaan halunnut peruuttaa, pyytäessäni sitä taaksepäin se syöksähti eteen niin, että pelkäsin todella saavani 155 senttiä hevosta syliini jos etupuomi pettäisi. Siispä tallilaisten avustuksella poistimme ensiksi Koon kyydistä, avasimme väliseinän ja yritimme kääntää tamman. Eihän se siellä kunnolla mahtunut kääntymään, mutta tällä tyylillä tamma suostui liikkumaan ja lähti kyydistä. Tilannetta ihmetellen taluttelimme poneja, Koo oli tapansa mukaan hyvin cool köpötellessään pää alhaalla ja Siina sinkoili toisinaan hyvinkin päättömästi, kunnes kello alkoi lähennellä yhtätoista sellaisella vauhdilla, että sekä tamma että minä saimme ratsastusvarusteet ja suuntasimme maneesiin. Arpomisen ja pohtimisen jälkeen totesimme, ettei kuskin tarvi jäädä pitämään Koolle seuraa, vaan lähdemme koko porukalla maneesiin -jos ruuna ei mahdu sisälle, se jääkööt oven ulkopuolelle.

Maneesissa oli kuitenkin etualalla katsomon ja valkoisten aitojen välissä vain tuomarikoppiauto verryttelyalueen ollessa toisessa päässä maneesia, joten Koo hengaili kiltisti maneesin nurkassa henkisenä tukena. Taluttelin Siinaa ympäri rata-aluetta, jälleen tamma otti muutamat lähdöt ja kerran potkaisi maneesin seinää. Samaan aikaan maneesissa poukkoili muistaakseni viisi muuta ratsukkoa sekä jonkin verran toimihenkilöitä, eli härdelliä riitti -sen lisäksi maneesi oli pressukaarihalli, jonka katolta tippui tuon tuosta lunta säikytellen niin Siinaa kuin paria muutakin ponia. (Koo saattoi kääntää korvaansa.)

Tovin käveltyämme nousin selkään ja lähdimme ravailemaan. Ohjaus oli hyvin karkeaa, ratsu oli melkoisen räjähdysherkässä tilassa, mutta pysyi silti kiltisti lapasessa. Ohituksiin pysäytin tamman suosiolla, niistä se ei välittänyt mitään. Luultavasti tovin aikataulusta myöhässä muut ratsukot siirtyivät maneesin toiseen päähän, saimme lähtömerkin ja aloimme puksuttaa raviohjelmaa läpi. Siina huiteli sen verran missä sattuu, ei todellakaan pohkeiden ja käsien välissä, että muutaman yrityksen jälkeen kävelimme tervehtimiseen, joskin sekin oli lähempänä pohkeenväistöä kuin suoraan kävelemistä. Pysähdyksen jälkeen siirryimme kuitenkin jo raville, muistaakseni keventelin valtaosan ja harjoitusravissa suoritimme vain ne osuudet, joissa Siina ei tuntunut sinkoavan alta. Täyskaarto oli ehkä radan onnistunein kuvio, Siina kääntyi kiltisti eikä lähtenyt poikittamaan. Suoraan täyskaarrosta alkava voltti sen sijaan ei sujunut oikein ollenkaan, tällöin tamma ei kääntynyt eikä ravannutkaan.

  

Kävelimme käyntiosuuden alkuunkin saakka, pysähdys oli tamman tapaisesti varsin mallikas vaan peruutus ei sujunut senkään vertaa mitä edellisenä päivänä. (harjoitellessamme harjoitusravia ja peruutuksia tarkoituksellisesti ensimmäistä kertaa vähänkään pidempijaksoisesti) Sen jälkeen tulikin radan onnistunein osuus, harjoitusravia lyhyen sivun ajan -ja se oli tosissaan harjoitusravia, ei ollut tarvetta keventää. Kokorataleikkaalle poni ei lähtenyt, se vain poikitti, mutta muutaman mutkan jälkeen pääsimme kevennellen vastakkaiseen kulmaan. Tuomaripäädyssä voltti, joka oli hyvin pieni mutta harvinaisen kulmaton, muutama käännös vasempaan, jotka tamma suoritti viimeiseen saakka kiltisti, kunnes lähti poikittamaan, vaan pysähtyi taas kiltisti. Vinoon, mutta kiltisti. Saimme vielä luvan suorittaa jonkin pätkän, jotta pääsemme lopettamaan onnistumiseen. Pienen hyvän pätkän jälkeen kiitin tammaa ja tulin selästä, jonka jälkeen siirryimme ensiksi maneesin etuosaan ja lopulta ulkopuolelle odottelemaan papereita.

Kumpikaan ei näytä kamalan selviltä, vaan mitään ei oltu otettu...

Ulos päästyään tamma oli jo sen verran väsähtänyt, että jopa seisoi välillä kiltisti paikoillaan tai käveli rauhallisesti perässäni, ei enää päättömiä sinkoiluja. Arvostelun saatuamme lähdimme takaisin trailerille, jossa tamman varusteet vaihdettiin kuljetusvermeisiin ja aloitimme lastausurakan. Kumpikaan ei mennyt kyytiin tavalla eikä toisella, joten tallilaisten toimesta ponit avustettiin liinoilla koppiin. Koo ensin, sille liinaus on valitettavasti hyvinkin tuttu tapa, muutaman jumittamisen jälkeen se kävelikin kiltisti sisälle. Siinaa ei koskaan ollut vedetty liinoilla kyytiin, mutta se on sen verran tottunut kaikenlaiseen paineeseen kaikkialla ettei senkään osalta vaaratilanteita odotettu. Pieni paine taakse ja tamma harppoi kyytiin. Omasta mielestäni on tietenkin parasta, jos hevonen menee kyytiin suorilta lähettämällä tai taluttaen, mutta liinoilla avustaminen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin tuntikausia jatkuva kaikkia osapuolia stressaava soutaminen ja huopaaminen. Kyytiin päästyään hevoset huokaisivat ja alkoivat nyhtää heinää. Siina heijasi muutaman kerran, joten löytyi syy huojuvalle kopillekin -tamma oppi kutomisen eräällä tallipaikalla stressaannuttuaan, ja on sitä tehnyt stressaavissa tilanteissa. Paluumatkalla yhdistelmä pysyi huomattavasti paremmin urillaan.

Kotitallille päästyämme oli taas purettava ponit samalla tavalla, sillä Siina ei taaskaan peruuttanut, muttei myöskään rynninyt eteenpäin. Kuski osoitti erinomaisia ponipojan elkeitä taluttaessaan ruunan trailerilta tallin seinustalle ja sitoessaan sen siihen kiinni -olihan hän toki saanut olla tolppana Mäntsälässäkin samaiselle ponille. Ponit tarhaan, koppi ja auto tyhjäksi, traileri takaisin huoltoasemalle ja kotiiiiiin! Huh, olipa seikkailu. Meillä on suuri epäilys, että joku auto olisi roikkunut menomatkalla aivan trailerin perässä kiinni tai takana on tapahtunut jotain muuta, jota Siina alkoi pelkäämään -sillä kun oli aivan selvästi paniikki trailerin takaosasta. Koo puolestaan ei selvästikään nauttinut huojuvasta menomatkasta, eikä täten halunnut lähteä takaisin tallillekaan -ei voi ponia ihmetellä, sen verran epämiellyttävää se oli autoonkin... Nyt pitää saada jostain traileri lainaan vaikka joksikin viikonlopuksi, tai mieluusti ostettua vaikka oma, ja alkaa kopittaa poneja urakalla. 12. päivä olisi meidän seuran järjestämät estekisat, joita varten tarvitsisi saada lastautuminen helpoksi ja käytyä maneesilla katsomassa puomeja -jos saamme nämä kuntoon, ajattelin kysyä josko Siina saisi osallistua ulkopuolisena ja vaikka ravailla maapuomien yli. Minkaa olen yllyttänyt osallistumaan Koon kanssa, se nyt suorittaa 60 sentin radan ongelmitta jos vaan pääsee hyppimään esteitä edes kertaalleen ennen sitä. Seuraavana sunnuntaina olisi myös samalla tallilla eri seuran järjestämänä estekilpailut, joiden matalin luokka on myös tuon 60cm.