Paksu poni rantakuntoon kesäksi 2023

Kolmikolla (Koo, Syppe, Papi) on ollut nyt ööh... pakkasien alettua? koko ajan tarhassa tuhannen kilon säilöpaali, joka kestää näillä 5-9 vuorokautta. Koo viettää tarhassa yöt ja päivät, puoliveriset ainoastaan päivän noin kello 7-20. Koo on strategisilta mitoiltaan n. 146cm/450kg, Papi n. 170cm ja Syppe vajaa 175cm. Heinää siis menee alas enemmän kuin tarvitsisi -ja se näkyy tuossa ponissa. Hevoset ovat varsin hyvässä lihavuuskunnossa.

Ihan oksettaa katsoa tuota ponia. Oikeasti. Hyi jeesus. Edestä päin se näyttää lähinnä.. noh, tynnyriltä. Sen jälkeen löydän esimerkiksi tämän tai tämän kuvan. Ensimmäisestä kuvasta on 3 kuukautta, toisesta 11. Näiden kuvien välissä poni kävi taas hyvinkin paksuna. Ensimmäisen kuvan salaisuus on hyvin, hyvin rajoitettu heinä, toisen kuvan taustoilta taas löytyy kolme tuntia liikuntaa päivässä -noin tunti aamulla, kaksi illalla. Tämä 5-6 kertaa viikossa, 1-2 päivänä vain 1-2 tuntia. Tällä hetkellä ei kumpikaan onnistu, kun tarhassa on se säilöpaali eikä minulla ole mitenkään aikaa, saatika motivaatiota liikuttaa ponia noin paljoa.

Asiaa ei myöskään helpota yhtään muuttunut elämäntapamme; ponilähtöisyys. Jos jommalla kummalla on sellainen tunne, että toisesta osapuolesta ei vain ole tänään mihinkään, niin sitten ei myöskään tehdä muuta kuin hengaillaan yhdessä. Jos taas tuntuu, että tänään olisi maailman paras päivä tehdä jotain kivaa yhdessä, niin silloin myös tehdään! Esimerkiksi eräs ilta kymmenen ja yhdentoista välissä kävimme heittämässä maailman parhaan lenkin; sen piti olla vain taluttelulenkki, mutta hyppäsinkin kaulanarulla varustetun ponin kyytiin, ja poni halusi käydä tutustumassa täysin uusiin, pelottaviinkin reitteihin. Puhisten selvisimme rakennustyömaan ja kaikkien jännittävien paikkojen ohi, laukkasimme tallille päin niin lujaa kuin ponin pienistä kaviosta lähti jarrut toimien, ja kaupoille päästyämme ei poni olisikaan halunnut enää jatkaa matkaa tallille -historiallinen hetki! Jouduin lopulta taluttamaan ponin takaisin tallille ja tarhaan, koska en ajatellut kuitenkaan ihan yötä myöten seikkailla pitkin kyliä. Samantyyppinen on toistunut useastikin; viimeisen viikon aikana olen päässyt luopumaan jo kaulanarustakin, ja yrittäessäni lähettää ponia tarhaan n. 20 metrin päästä keskeltä tallipihaa, poni kääntyy kannoillaan ja ilmaisee hyvin selvästi, ettei hän halua sinne ja huomattavasti mieluummin lähtisi seikkailemaan kylille. Ei yksin, raukka sai selvästi traumoja edeltävää edeltävässä postauksessa kertomastani seikkailusta.

No, positiivista tässä on se, että tässä postauksessa mainitsemani ihminen kehuu Koon ulkomuotoa. Kaikki muut ihmiset ovat huomanneet ponin ylenpalttisen lihoamisen, täysin muodottamaksi. Tai ehkä sittenkin hyvin muodokkaaksi...

Ihan pakko vielä loppuun hehkuttaa, mutta tuo poni on vaan ehkä maailman paras. Sen kanssa on niin mukava olla, varsinkin nyt, kun sekin viihtyy kanssani ja tykkää tehdä asioita. Voi puspus. ♥

Tiistaina on muuten ponilla vuolu, voi jeesus että voi pelottaa! About vuoteen tuon sorkkia ei ole kukaan muu kuin minä ja Anu katsonut, eli ei yksikään ammattilainen, aaaa! Toivottavasti selviämme tästä hengissä.

Postauksen kuvista muuten kiitos tällä kertaa Kaisa Heikkiselle. :)