Pakkaspäivän hörhöponi

Koon kanssa ei mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Taaskaan. Ponilla tosin on virtaa enemmän kuin koskaan, vaikka olen sitä joka päivä liikuttanut. Että se siitä "ei se pysty pihalla nukkumaan ja kuolee väsymykseen"-selittelystä... Tosiaan, poni viettää aikansa yötä päivää pihalla henkisen ja fyysisen hyvinvointinsa tähden; sisällä ollessaan alkaa yskimään, jonka lisäksi vain pyörii, pörrää ja potkii jos Hänet on suljettu vankilaan. Jossain välissä poni kävi päivittäin 2-4 tuntia karsinassa, mutta todettuani sen vain pyörivän, piehtaroivan ja meuhkaavan, annoin asian olla. Katsotaan sitten karsinassa oloa taas keväällä mutakelien aikaan, että on joku kuivempi paikka mihin käydä maate. (ja silloin voikin pitää jo tallin ovia auki, kun ei pakkasiakaan ole) Poni on nyt lisäksi "vapaalla" heinällä, tai siis yö- ja päivätarhoissa on koko ajan kortta nokan edessä, kun tuota säilöä on niin hankala säännöstellä pikkupaaleihin verrattuna. Luojan kiitos tuo ei enää imuroi kaikkea sisäänsä, ja täten paisu ihan järjettömiin muotoihin...

 Jotain hyvää tuossa ylimääräisessä pörhöilyssäkin on; laiskahkosta, paljon painetta vaativasta ponista onkin tullut yliherkkä höyrypää. Ja minä tykkään sellaisesta. Pieni maiskautus, ja poni vaihtaa vanhamuuliruuna-käynnin nöpöhölkkään pysyäkseen vierelläni. Kaiken lisäksi karvanaama lähtee nykyään joka ikinen päivä erittäin mieluusti kanssani juoksulenkille, selästäkäsinpelleilylle tai maastakäsinopiskeluun. Ah joo, ja siitä on tullut paljon läheisyyttä kaipaavampi kuin ennen.

 Esimerkiksi eräs ilta haettuani muut hevoset jo talliin ja värkätessäni jotain heinävajassa, kävelin tallin pihalle ja huomasin Koo & co'n päivätarhan portin olevan about metrin raollaan. Normaalisti poni on tosiaan pysynyt aina tarhassaan vaikken olisi porttia sulkenut, mutta tällä kertaa hän oli halunnut poistua. Huomasin karvakasan seisovan tallin oven edessä, mutta toinen mukana olleista koirista lähti sen luo ja poni heitti raville ja katosi näkyvistä. Vein koirat talliin, otin päitset mukaan ja lähdin kiertämään tallin takaa kentän eteen, ja kiroten kävelin pyörätietä pitkin takaisin tallin pihaan. Ja siellä se poni seisoi. Vihelsin, poni nosti laukan ja kirmasi luokseni, painoi päänsä syliini ja huokaisi. Voi raasua, eipä ole tuon jälkeen enää karannut. Ja kiitos tämän erittäin hyväksi kehittyneen luoksetulon, poni pystyy olemaan pellollakin irti! Jotain edistystä johonkin, ihanaa.

 Suunnitelmissani olisi nyt tämän loman aikana valjastaa poni rattikelkan eteen ja käydä ensimmäistä kertaa koskaan "ajamassa" Omalla Ponilla. Kärryjä, saatika rekeä meillä/tallilla ei tosiaan valitettavasti ole. Ratsastajan kanssahan tuolla on ollut pulkkaa, suksia ja rattikelkkaakin perässä, mutta nyt olisi tarkoitus käydä takaa ohjaten heittämässä joku lenkki. Huij, saa nähdä montako ruumista tästäkin tulee. Tosin, jos Sypellä on jo ajettu kelkan kanssa, niin ei Koo voi olla yhtään pahempi. Ehkä...

Minulla on taas Lassin hoidot tämän viikon, ja yritän joku päivä saada jonkun kameran kanssa mukaani valoisaan aikaan. Vähän himottaisi käyä erään montun pohjalla katsomassa joko takaa ohjastaen tai selästä käsin että mihin kaikkeen poni taipuu, mutta katsotaan. Kuitenkin ajaudunkin vain ajamaan koko viikon, hups.

Näistä & edellisen postauksen jouluaattokuvista kiitos siskolleni Ronjalle! :)