Talviturkki heitetty!

Ainakin teoriassa... Mahaan saakka.

Koo on siis päässyt (joutunut, jos sen mielipidettä kysytään) mereen kahlailemaan parina päivänä. Poni ei, tapansa mukaan, ole kovin innoissaan tästä jokakesäisestä aktiviteetista, vaan väliäkös sillä! Torstaina kävimme Veeran & Velmun kanssa seikkailemassa, Sohvin hyppiessä kamera kädessä ja kumisaappaat jalassa pitkin jorpakkoa. Poni sipsutteli veteen kolmannella yrityksellä, ja pysyi siellä ensimmäistä kertaa ikinä siihen saakka, että minä annoin luvan rantautua. Jotain edistystä siis tämänkin palleron kanssa, kerrankin!

Tänään/eilen/lauantaina taas kävimme Ellin & Aden ja Ellan & Papin kanssa samaisessa lammikossa uittamassa sorkkia, Veeran kuvatessa tätä hullua porukkaa. Vähän enempi piti jutella ponille, että onko sinne veteen pakko mennä -siellähän oli aaltoja!! Poni kuitenkin sinne uskaltautui, eikä taaskaan ehtinyt rantaan saakka vaikka laukkasimmekin astetta kovempaa vauhtia rantaa päin ja jarruissa oli vikaa, pahasti. Kaikin puolin mukava reissu kuitenkin, takaisin tallille mennessä Veera loikkasikin Aatun sijaan Koon kyytiin ja A & P menivät edeltä talliin. Ensiksi poni ilmeisesti luuli jäävänsä sapelihammastikrun saaliiksi, mutta vähitellen rauhoittui ja metsässä kulki rentona ja pää alhaalla, lähes täydellisesti toimivilla jarruilla! Ihana poni. Poni pääsikin pikkutarhaan vihreälle, ja on siellä itse asiassa edelleen enkä ajatellut hakea enää talliin yöksi. Toivottavasti se on vielä aidoissa, tai korkeintaan viereisellä pellolla eikä pitkin kyliä juoksemassa...

Muuten en tällä viikolla ole pahemmin ponia hoidellut talliin hakemisen lisäksi, sisko majoittautui tänne taas lähes koko viikoksi ja on käynyt poneilemassa.

Teen jossain vaiheessa postauksen tauon ajalta kera armottoman kuvapläjäyksen, mutta sen verran paljastan, että tästä lähtien blogissa seikkailee kolme ponia enempivähempi aktiivisesti. Tuossa öö joku päivä ratsastelin Sypellä, ja enempivähempi virallisesti minut nimettiin "ponin" vuokraajaksi aina silloin, kun tarvetta on. Tällä hetkellä Tsyp on kuitenkin koppilomailemassa jalkahaaverinsa vuoksi, jotenka ei siitä sen enempää tähän väliin. Lisäksi keikuin parit kerrat Papin ja Papun kyydissä, tavoitteena saada enkkulaistyylinen ratsastukseni siedettävemmäksi kun nämä viimeisimmät vuodet olen ainoastaan hippeillyt Koolla pitkin metsiä varusteitta. Ei minusta ihan helpolla enää hevoskuskia saa, ellei löydy jotain super pieniaskelista otusta.

Ja sitten esittelenkin aivan uuden otuksen; 9-vuotiaan shetlanninponiruunan, Lassin. Lusmu on kilparaviponi, jota hoidan/liikutan sen omistajan lomaillessa. Varsin ihastuttava ja söpö otus, kaiken lisäksi äärimmäisen maastovarma! Aivan ihana, pahentaa shetukuumettani entisestään.

Lassi oli minun hoidettavanani pe-la. Perjantaina kävimme siskoni kanssa ajelemassa pitkin metsiä ja peltoja, ja poni oli aivan mahtava! Kävimme noin tunnin lenkin, suurin osa matkasta taitettiin hölkäten. Loppumatkasta kuitenkin tapahtui pieni onnettomuus... Siskoni oli ohjissa, ja minä huomasin oikean aisan irronneen. Tartuin ohjiin ja yritin epämääräisesti sönköttää jotain irronneesta aisasta. Siinä samassa töks, ja olimme lentäneet koppakärryjen etulaudan yli hiekkatielle, siskon roikkuessa ponin ohjissa. Loikkasin salamannopeasti ylös, linkutin ponin luo ja käskin päästämään ohjista irti. Taputtelin Lassia, joka oli hieman kummissaan. Tarkistin ponin, ei mitään jälkiä. Avasin remmit ja narut, ja siskoni veti kärryt ponin perään. Tarkistin, etteivät nekään olleet ottaneet osumaa. Vaikka aisat olivatkin uponneet hieman maan alle, ei mitään näkynyt. Kiinnitin kärryt huolella kiinni, ja sillä välin siskoni huomasi ohjien katkenneen. Onneksi ei mitään tämän pahempaa tapahtunut -tai no joo, minulla on oikea polvi mustana ja ruhjeilla, ja siskolla sormessa joku vamma ja ehkä voi olla jopa murtumakin, mutta ponille ei käynyt mitään ja se on pääasia. Lassi seisoi varsin mallikkaasti metsätiellä valjastaessani sitä kärryjen eteen, mutta kun sain juuri toisen jalkani kärryihin, lähti poni jo hölkkäämään korvat hörössä eteenpäin. Pysäytys ja siskon odottelu, ja matka jatkui vielä kymmenisen minuuttia. Tallin pihassa varusteet pois, ponille omena, harjailua ja vähän vihreän syöttelyä, kunnes veimme ponin talliin ja annoimme sille iltasapuskat.

Lauantaina pyysin Sohvia mukaan tallille, ja sehän suostui. Ajatuksenani oli edellisestä päivästä alkaen kavuta ponin selkään, ettei kärryepisodi toistuisi -vaikka tästä lähtien tulen kyllä varmasti olemaan entistäkin tarkempana remmejä pyöritellessän, ja tulen kiristämään ne niin tiukalle, ettei niitä enää saa auki ilman puukkoa! Tai ehkei ihan... Toin Lassille toiset ajo-ohjat katkenneiden tilalle, kun minulta sattui ylimääräiset löytymään. Ponien pyydystys, kaverit talliin ja Lusmu puomille harjattavaksi ja suitsittavaksi. Kentän tungoksen vuoksi ajattelimme lähteä pellolle pyörimään, eikä se jälkeenpäinkään ollut yhtään huono idea. Koitin herkistää ponia mm. kääntäville pohkeille ja laukka-avuille, ja loppua kohden meno paranikin huomattavasti. Oli vain haastavaa saada poni laukkaamaan oikeasti eteenpäin. Otimme parit loikat kun pellolla sattui joku esteentapainen viritelmä olemaan, ja ravailin kunnon loppuravit. Olihan outoa ratsastaa shettiksellä öäh neljän? vuoden tauon jälkeen. Pupen selässä istumista ei lasketa... Mutta oli kivaa, eikä ponikaan näyttänyt valittavan edes minun pituudestani -ja vaikka kuinka yritin, en saanut varpaitanikaan edes hipaisemaan maata, höh. Ja ennen kuin tämä blogi/postaus löytyy eräältä vihreältä konisivustolta, niin ratsastan tuota ponia ehdottomasti korkeintaan kerran viikkoon, ja menen kevyesti painoltani 102-senttisellä ponilla.

Huomenna on Koon pesupäivä, jos säät sen sallivat. Niin, ja Sohvin & Papdun kanssa kahlailemaan illasta. Hmm, voisin lähteä tarkistamaan, onko poni a) aidoissa b) hengissä c) täysin paniikissa.