Ruuna missikisoissa

Keskiviikkona töiden jälkeen suuntasin suoraan tallille puunaamaan ponia -ensiksi kunnon harjaus mukaanlukien ihoa myöten rappaus Furminaattorilla, sen jälkeen syväpesu harjalla hinkaten, huuhdellun karvan päälle kiva kerros Showsheenia ja pyyhkeellä hankaus turkkia kuivatakseni ja kiilloketta levitelläkseni. Harjan kuminauhoitin oikealle puolelle, että harjattoman puolen esittäminen olisi helpompaa. Syöttelin ponia vielä hetken, laitoin puhtaan loimen päälle ja pesuun varaamani kaksituntinen olikin jo ohi.

Käänsin BMWn nenän kohti Porvoon toista puolta ja kurvasin Kirahvi Oy'n pihaan hakemaan Iforin etupurullisen vuokratrailerin lainaan. Kopin esittelykierroksen jälkeen ajelin saman seitsemäntoista kilometrin matkan takaisin tallille, jossa vastassa oli myöskin pesun jälkeen kuivuva Siina. Silli pääsi ensimmäisenä lastauskouluun, sen kanssa avasimme suosiolla kaikki luukut ja talutimme vain tamman trailerin läpi pariin otteeseen. Onnistuneiden kertojen jälkeen Siina pääsi tarhaan ja Koo vuorostaan lastattavaksi. Tein taas jälleen kerran saman virheen kuin liian monesti ennenkin, ja yritin taluttaa ponin kyytiin. Se kyllä käveli perässä, mutta jätti takajalat puoliksi sillalle eikä tullut enää eteenpäin, sen sijaan ryntäsi ulos. Yritin tätä aika monta kertaa, kunnes vaihdoimme Minkan kanssa paikkoja -itse jäin ulkopuolelle, lähetin ruunan kyytiin, Minka palkkasi ja muutaman onnistuneen kerran jälkeen laitoin puomia ja luukkujakin kiinni. Ei niin mitään ongelmaa. Loputkin maalaishevoslaumastamme kävivät kävelemässä traileriin ja ulos, totesimme jokaisen kykeneväiseksi tarpeen tullen lastautumaan. Ongelmallisimpia näistä olivat Siina ja Koo, jotka ovat matkustaneet viimeisten vuosien aikana ehdottomasti eniten... Lastaussulkeisten jälkeen laitoin kuivikkeet valmiiksi koppiin ja peruuttelin yhdistelmän pihan reunaan parkkiin.

Helatorstaiaamu alkoi kauppakierroksella hakien evästä päivän reissua varten, siitä kurvailimme tallille, jossa otin Koon letitettäväksi. Tukan solmittuani koitin epätoivoisesti harjata Koota vielä siistimmäksi, mutta edellispäivän pesu sai selkäpanssarin karvat irtoamaan oikein urakalla, ja niitä irtokarvoja riitti... Tavaroiden ollessa kasassa ja trailerin sekä ponin saatuamme kuljetuskuntoon oli aika yhdistää erillään olevat elementit ja lähteä matkaan. Koo marssi kiltisti kyytiin, puomit ja riimunnaru kiinni, matkalaiset autoon ja kohti Savijärven kartanoa ja Ratsujalostusliittopäivää. Matka oli kolmetoista kilometriä lyhyt ja aikaa saimme siihen kulumaan reilun parisenkymmentä minuuttia, matka kului hyvinkin rattoisasti eikä poni kolistellut tai heilutellut koppia ollenkaan. Pointsit ponille!

Perille päästyämme kävin kansliassa ilmoittautumassa ja maksamassa, siitä melko suorilta peruutimme ponin kyydistä ja uusin puolet letistä, poni kun oli päässyt jossain välissä vetämään päätään alas. Vaihdoin riimun, laitoin kypärän päähän ja edellisiltana teippaamani hapsupiiskan kouraan, siitä astelimmekin suoraan kohti mätsäriareenaa. Kyseinen match show pyöri drive in-periaatteella, siis pariksi valikoitui se, joka sattui samaan aikaan samaan paikkaan, ja aikaa mennä kehään oli kymmenestä kahteen. Tuomarina oli vuonohevoskasvattaja Liisa Kaitala. Meitä ennen jonossa oli yksi hevonen, kuusivuotias FWB-tamma, jonka kanssa astelimme vuoron saatuamme kehään. Vielä odotellessamme kävi joku osallistujista kysymässä kehäänkutsujalta, saako riimussa osallistua, ja sai kieltävän vastauksen. Katsahdimme Minkan kanssa ensiksi Koon naamaa ja sen jälkeen toisiamme, ja totesimme, että ehkä hän olisi jo meille huomauttanut jos ruuna olisi jotain muuta päähänsä tarvinnut -olimme henkilön kanssa jutelleet ponista jo tovi sitten. En löytänyt kisakutsusta mitään mainintaa suitsinnasta, joten en ollut jaksanut kysellä lupaa osallistua näyttelyriimulla.

Koolla oli erinomainen draivi päällä, päädyimme onneksemme paristamme ensimmäisenä esiteltäväksi. Alkuun kävelimme kehää kierroksen ympäri yhdessä tutustuttaaksemme hevoset kehään, tai ainakin yritimme -Koo oli nimittäin niin menossa, että se hipsutteli aika ajoin nöpöhölkkää vierelläni. Muutamaan otteeseen jouduin jopa kiristämään narua! Pari jättäytyi sen jälkeen takaoikealle, Koo pääsi seisomaan puomille. Kierros käynnissä, (ja/tai nöpöhölkässä...) kierros ravissa ja taas hetkeksi puomille. Poni esiintyi kyllä viimeisen päälle edukseen, normaalisti se on hyvin matala ja laiska ruunanrupukka, nyt sain sen seisomaan ryhdikkäänä ja se liikkui vapaaehtoisesti pitkää askelta. Parin arvostelun jälkeen saimme ruusukkeet, Koolle ojennettiin valkoinen eli kakkospalkinto.

Kävimme kuvaamassa nurmialueella vielä muutamat kuvat, sen jälkeen olikin aamupalan aika. Ohjelmassa oli tasan odottelua, 2,5 tuntia ennen BIS-kehän alkua. Sinä aikana Koo lyhensi nurmea isolta alalta, tyhjensi heinäverkkoaan tehokkaasti, sekä aukaisi puolet letistään ja löysytti loputkin. Ja söi minttulakuja ja Yosaa, kieltäytyi kuitenkin tarjoamistamme cashew-pähkinöistä. Lakut olivat suurta herkkua, ensimmäisen saatuaan ei enää mikään muu olisi kelvannutkaan. Muuten ajankulu koostui hengailusta, Koon kanssa on kyllä harvinaisen mutkatonta matkata, sille kun paikoillaan laamailu ei ole lainkaan hankalaa. Nurmialueella oleskellessamme ohikulkeva järjestäjähenkilö huomautti, että kisapaikalla hevoset suitsittuna. Loppuajan ennen BIS-kehää hengailimmekin sitten trailerin luona.

Vähän ennen kahta purin ja letitin Koon harjan uusiksi, sen jälkeen siirryimme nurmikentälle muiden missikisalaisten seuraan. Kuulutuksia kuunnellen siirryimme lopulta hiekkakentälle, ensiksi me kakkospalkinnon saaneet. Hevosia kehässä oli parisenkymmentä, niistä jatkoon pääsi kolme, eikä Koo ollut yksi niistä. Siispä lähdimme takaisin trailerille, jossa poni sai matkustusriimun takaisin päähän ja klip klop kyytiin. Jäimme odottelemaan arvostelulappujen saamista, ne kun oli jaossa vasta BIS-hevosen valinnan jälkeen. Ennen BIS-kolmikon julkistamista palkittiin erikoispalkinnot, joista meille tuli Päivän yhteensopivin pari -tuomari perusteli valintaansa sillä, että meidän yhteistyötä oli niin mukava katsella. Ruusukkeen ja arvostelupaperin lisäksi kotiin kantautui siis Trikemin shampoopullo.

Arvostelussa Koo sai rakenteesta tyydyttävän, liikkeistä ja yleisvaikutelmasta hyvän, skaalana erittäin hyvä - hyvä - tyydyttävä. Sanallinen lausunto sanoi "Lihaksikas runko, hyvänmuotoinen kaula, luisu lautanen, ryhdikäs, pitkät takasääret. Aktiivinen mutta ahdas käynti, tarmokas ravi, hyvin esitetty!". Olen pitänyt Koota hyvinkin kuivana ja lihaksettomana, mutta siellä muita hevosia katsellessa oli todettava, että on tuo 21 vuotta ja 3 kuukautta tätä palloa tallannut poni aika hyvässä kunnossa.

Mukavan päivän päätteeksi kurvailimme takaisin tallille, jossa poni sai suoraan takin niskaansa ja pääsi haareminsa luo. Haaremihan ei ruunaa kiinnostanut, vaan koko päivän aterioinut eläin jatkoi samalla mallilla ja kipitti heinäverkoille. Kamat kasaan, traileri tyhjäksi ja sen palautus takaisin Kirahville. Tällä reissulla vihdoin laskin, miten paljon loistoHirvi imee trailerivedossa -kulutus oli 8,5 litraa / 100km "taajama-ajoa" reilun 1100kg lastilla. Normaalikeskikulutus seka-ajossa kyseisellä autolla on 5,5 litraa dieseliä satasella, ei siis mikään syöppö heppahommissakaan.

Hiljaista on blogissa pitänyt, meille ei nimittäin kuulu ihan kamalan hyvää. Lyhyesti sanottuna Koo hankaa jo nyt, sillä on niskajouhet katki sekä korvat ja häntä verillä, sen verran piilossa kuitenkin että tähän mätsäriin kehtasin sen viedä. Siina ei ole terve, minulla on ollut stressiä koulun sekä töiden osalta ja koirallani todettiin, että (jo leikatut) nisäkasvaimet ovat levinneet maksaan. Koo on kuitenkin ollut mahtavampi kuin ehkä koskaan, ja tämän vuoden vihreään totuttelut olen suorittanut kolmistaan ponien kanssa -ja ne ovat toimineet tässä kuin vanhat konkarit, ilman mitään ongelmaa.

Kaikki postauksen kuvat ovat Minkan ottamia.