tiistai 17. joulukuuta 2013

Välipäivitys

Kello on vartin yli yksi yöllä, herätyskelloni soi kuuden tunnin päästä ja mm. viime yön unet jäivät kolmen tunnin mittaisiksi. Olen viimeiset neljä tuntia koittanut viimeistellä seitsemännettätoista luukkua, mutta kaikki mahdollinen ovat liittoutuneet minua vastaan, enkä saa sitä julkaisukelpoiseksi. Huomisen luukku olisi valmiina, mutta koska koneeni totaalikieltäytyi yhteistyöstä ja puhelin tottelee vain hädin tuskin, en saa siihen tehtyä lisäyksiä ja muutoksia. Huoh sanon minä, painun nukkumaan ja koitan kesyttää teknologian koulusta tultuani. Pahoitteluni tästä.

Ponin kuulumisia ei muuten ole ollut aaaaikoihin. Se voi hyvin lihavasti. Täällä(kin) on ollut aivan surkeat kelit ja täten myös pohjat, joten poonyy on lomaillut ihan liiaksikin asti. Nyt siis vain toivon pysyviä lumia, jotta paksukainen pääsisi turvallisesti purkamaan energiansa. Koo oli kätevästi saanut upotetta valkoviivan ja seinämän väliin molempiin takasiin kiven tai pari, ja niitä olen nyt viime aikoina korjaillut. Ärsyttävää, sorkat olivat niin kivalla mallilla viime aikoina.

Katselen luukkuhässäkkää huomenissa, siihen saakka voittekin pommittaa luukkua 12 kysymyksillä ja luukkua 13 kysely- ja arvontavastauksilla. Toivottavasti tässä ei ole aivan kamalia määriä kirotusvihreitä, puhelin on ärsyttävä, etenkin väsyneenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.