Pakkaspäivän putteilua

Pohjoisen reissulleni on jo mahtunut monenmoista hevostelua; joulupäivänä kävin siskoni mukana katsomassa vuokrahevostaan ja leikin taas alkeisratsastajaa, sen jälkeen kävin moikkaamassa Sofian hevosia, sunnuntaina vierailin Takkulassa katsomassa hevosia ja ihmisiä (ja kunhan Volvo lämpiää, hurautan taas sinne) ja eilen kävin kauhistelemassa taas niin kovin kasvanutta Violaa ja hirveän karvaista Maisaa.

 

Rikkinäisiä Converseja lämpimämmät kengät Prismasta haettuani Vompatin keula osoitti kohti pohjoista, ja parin tunnin luistelun jälkeen tuttu tammalauma katseli aidan takaa. Tuttuun tapaan kävin ensimmäisenä moikkaamassa tammoja -Vilma ja Viola olivat portilla ensimmäisenä, mutta Viena ajoi molemmat pois ja tuli rapsutettavaksi. Maisa katseli tarhan perältä, että turha tuonne on yrittääkään tässä vaiheessa.

Sormien mustuttua ja hevosten harmaannuttua rapsuttelusta otimme Villitin ja Vienan mukaamme metsäretkelle. Molemmilla oli melkoisesti virtaa -Vienalla etenkin kotiinpäin kävellessämme ja Violalla muuten vaan. Villis esittelikin bravuuriliikkeitään ihmisten vuoronperään hihitellessä ja katsoessa poispäin kauhistellen. Ei enää edes niin kovin pieni putenpoikanen on kyllä vallan ketterä ja nopealiikkeinen!

Itsensä kuuraiseksi ja puuskuttavaksi juossut varsa pääsi tasaamaan hengitystään peltokävelylle, vaan varsan epäonneksi typerät ihmiset halusivat sen taas poseeraavan tylsästi paikallaan korvat hörössä.

Villis 6kk 13pv, 3kk 16pv ja 1kk 9pv

Ja ettei kuvasaldo vaan jäisi turhan pieneksi, joutui varsa vielä riimun vaihdon jälkeen poseeraamaan toista taustaa vasten rakenne- ja pääkuviin.

Auringon laskiessa kyseltiin jotain hevosista vapaaehtoiseksi poseeraajaksi, ainoa ilmoittautuja oli Maisa vaan niillä jaloilla ei valitettavasti ihan vaadittavalle korkeudelle päästä. Ihan vahingossa putet kävivät kuitenkin kuvattavana kun rapsutuksia oli mallille tarjolla.

Yläkuvan Villis menisi kyllä melkein yhdestä toisestakin lurppakorvaisesta paksukaulaisesta puttetammasta. Ja alkaapa se muutenkin muistuttaa sukulaisiaan kuukausi kuukaudelta enemmän, joka ei ainakaan minun mielestäni ole huono asia alkuunkaan.

Poniton joulutervehdys

Jokavuotiset joulukuvat oli tänäkin aattona otettava, mutta tällä kertaa ponin ei tarvinnut moiseen uhrata omenanmussutusaikaansa. Muut eläimet olivat lahjottavissa, joten vasemmalta ylhäältä alas Leya & Tito, Kyllikki, Hessu & Piu, Mortti, Pippin sekä Yoda saapuivat blogiin joulufiiliksissä toivottelemaan hyvät joulut lukijoille.

Superpikaiset kuulumiset

Parinkymmenen minuutin päästä pitää olla koira ulkoilutettuna odottelemassa Helsinkiin lähtevää bussia, perille päästyämme on minulla kissoineni ja koirineni sekä tavarakasan kanssa hetki aikaa kipittää Kampista rautatieasemalle ja hypätä junaan kohti Oulua. Oulussa olemme vähän kuuden jälkeen aamulla. 

Arjesta poikkeavia asioita on tapahtunut, niistä aloitin jokunen päivä sitten kirjoittelemaan pitkän kaavan mukaan vaan koska nyt ei ole aikaa jatkaa samaa tyyliä, kerron ne pikaisesti.

Toissa viikon perjantaina ponilla oli jalat turvoksissa. Normaalisti niin kuivakinttuinen otus oli kadottanut jänteensä tiukan massan taakse, niitä ei näkynyt, ei tuntunut. Lämpöä ei ollut, poni ravasi tarhasta ja oli muutenkin aivan normaali ja pirteä itsensä. No, se ilta meni vesiletkua pidellessä, seuraavana päivänä hain Agrimarketista kylmäyssuojat. Viikonlopun toiminta oli jalkojen  ympärillä pyörivää -kylmäystä, kävelytystä ja pikkuhölkkää. 

Maanantaina iski arki, enkä päässyt taas useampaan päivään tallille. Sinne vihdoin itseni saatuani oli ponin nahkapuku taas kovin kireä, mutta jalat normaalit. Jee! Sunnuntaina ponia kokeillut vuokraajaehdokas, joka päätyikin ottamaan pidempiaikaisen vuokraponinsa ylläpitoon, kävi harjaamassa ja taluttelemassa ponia. Tänään kävimme vähän baanailemassa, alkumatka Siinan kanssa kävellen ja varsan jäätyä tallilleen kirmailimme vähän matkan päässä kulkevan tien ponin valitsemaa vauhtia. Vaikka sille antoi tallillepäin vapaat ohjat ja vapauden laukata haluamaansa vauhtia, viheltämällä vauhti alkoi tasaisesti hidastua ja vastaantulevat autot ohitimme aina sievästi kävellen. Huippu otus!

Minka hoitelee ponia nyt about viikon, sen jälkeen huristelen Vompatilla takaisin alas. Ette tiedäkään miten onnellinen olen, että saan vapauden liikkua juuri minne ja milloin haluan! Valitettavasti koira jää Ouluun vanhempieni luo, se ei ole tähän päivään mennessä oppinut olemaan hiljaa kissan kanssa kahden jäädessään, enkä mieluusti menettäisi kattoa pääni päältä.

Läppärini jää Minkalle, itse otan kameran sekä ulkoisen kovalevyn mukaan ja luvassa on poneilua parissakin paikkaa -voi olla että viikon aikana tulee jotain turinointia jommalta kummalta jonnekin, tai sitten palailemme asiaan vuoden vaihteessa. Hyvää joulua kaikille!

Tallitontun blogihaaste

Villitti, tai ehkä ennemmin Jessi, haastoi meidät tarinoimaan joulusta mukavan kirjoiteltavan ja kuvitettavan merkeissä. Vuokon kehittelemän haasteen säännöt menevät näin;

Aloita haaste ainakin yhdellä jouluisella kuvalla.

Kerro, mitä joulu sinulle merkitsee ja miten sitä vietät.

Miten hevoset näkyvät joulussasi?

Mikä on ikimuistoisin talvinen hevoskokemuksesi?

Valitse mielestäsi paras talvinen tai jouluinen hevoskuvasi ja kerro, miksi juuri se kuva viehättää.

Haasta valitsemasi määrä muita hevosbloggaajia, joiden luona tallitontut eivät ole haasteen kanssa vielä vierailleet.

Aikalailla kaikki jouluiset hevoskuvat ovat blogissa jo aiemmin nähtyjä, joten joulukuvaksi valikoitui todistusaineistoa Yoda-koirani jouluhengestä viime aatolta. Minulle joulu on yhdessäoloa perheen kanssa, ruuan syömistä ja hetki, jolloin on vain aika pysähtyä. Saunoa pitkän kaavan mukaan, hengata koko päivä rennoissa vaatteissa ja pitää hiukset kiinni. Tänä jouluna kaikki on toisin. Tai ei kaikki. Ensimmäistä kertaa sitten joulun 1997 minulla ei ole kotia jossa jouluilla, ensimmäistä kertaa ikinä matkustan lähes 700 kilometriä päästäkseni perheeni luo, ensimmäistä kertaa ikinä meistä kuudesta vain kolme asuu samassa osoitteessa, ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen vietän joulun ilman hevosia. Tai Koota ainakin. Olen yhdeksänä jouluaattona mennyt tallille, syöttänyt ponille pipareita ja omenoita, rapsutellut ja hengaillut tovin. Useana aattona olen ripustanut tonttulakin Koon korvalle roikkumaan, ottanut vuotuiset joulukuvat joko yksin tai siskoni tai isäni avustuksella. Aina säiden salliessa olen joulupäivänä käynyt maastossa.

© Jessi

Talvi on aina ollut minulle kunnon hevosteluaikaa. Aikaa ei mene ylimääräiseen, eli ponin kutinan hoitoon ja hurjana kasvavien kavioiden lyhentelyyn, kuten kesällä, joten voin keskittää kaikki voimavarani ponin kanssa hengailuun. Ponin asuessa kolme talvea aivan kotimme vieressä kävimme usein myöhään illalla, tai jopa yöllä, seikkailemassa pitkin kylää. Poni pystyi lenkkeilemään mukanani irti, kun lumi peitti herkut alleen eikä ruunalla ollut houkutuksia jäädä matkan varrelle -mitään päinvastaista ongelmaa kun tuon kanssa ei vuosiin ole ollut. Maailman parasta on kuunnella hiutaleiden narsketta kengittämättömien kavioiden alla, ponin tasaista hengitystä ja ajoittaista pärskimistä. Ei ole parempaa ääntä eikä hetkeä. Erään kerran otin yhden äidin koirista mukaan, koira ärsytti ponia yrittämällä napsia takajaloista tai roikkua hännässä, kunnes poni sai tarpeekseen. Ruuna kääntyi kannoiltaan, ajatti koiran oikoreitti-metsäpolulle ja kotimme pihaan minun juostessa perässä, poni kääntyi jälleen ympäri ja käveli luokseni kuin kysyen, että jatketaanko matkaa. Muistan elävästi myös viime vuoden lokakuisen perjantain, jolloin tein aamutallia ensilumen sataessa maahan ja Maila pääsi pitkän kesän jälkeen taas tarhaan. Myös ratsastukset niin syvässä puuterilumessa, että jalkani jättävät jäljen hangen pintaan, sekä Jessin ensimmäinen vierailu luonamme, joka pääsi tätä osiota kuvittamaan, ovat jääneet erittäin hyvin mieleen.

Valitsin sekä lempi joulu- että talvikuvan. Joulukuvaksi arpoutui niinikään viime aaton kuva, ajalta jolloin kaikki oli loistavasti. Kolme rakasta ja karvaista ponia päivittäisessä elämässä mukana, aivan loistava työ tallilla, suurin huoli oli päästä sängystä ylös tarpeeksi aikaisin.

© Jessi

Lempitalvikuvani on yksi lempikuvistani koskaan, mutta esiintynyt niiiiiin usein täälläkin (mm. tämän postauksen viimeinen) että piti etsiä joku toinen! Vähänkään vanhempia kuvia minulla ei kaiketi ole edes täällä Porvoossa, vaan vanhempieni luona Oulussa, mutta ulkoista kovalevyä selaillessani törmäsin tammikuisiin kuviin Jessin luota ja totesin ääneen että siinä! Tykkään tuosta kovin, Vilma on niin söpönä, tausta on sievä ja näyn itse tarpeeksi pienenä ettei ilmeellä tai muullakaan ole väliä...

Tontut jatkavat matkaansa seuraaviin blogeihin: Flight Of The Bumblebee, my little pony, Skyfighter sekä Ulutusta.

Loppuun ajattelin tunkea vielä pari jouluista kuvaa; K5 ja maailman söpöin Paparazzie.

Koo pieni maastomopo

Viime aikoina poni on kyllä ollut se, jonka luota on lähtenyt aina hymy korvissa ja ties mitä rakkauslauluja hoilaillen. Ei haitannut eilenkään useamman kilometrin kävely bussipysäkille vaikka vettä tuli vaakasuoraan, ihan ihmeellinen voima pienellä ponilla.

Iihahaa ystävät!

Viime sunnuntaina kiertelimme peltotietä Siinan kotitallin, takaisin tullessa varsa ja Minka tulivatkin vastaan. Alkumatkasta poni oli superreipas, peltotielle päästyämme olisi halunnut laukata mutta veti herneen nenään kun kielsin hauskanpidon, ja tajuttuaan ettei Siina lähdekään mukaamme päätti, ettei muuten liiku enää metriäkään poispäin. Neuvottelujen jälkeen matka jatkui, eikä autoteille päästyämme stoppailuja enää esiintynyt. Lyhyen lenkin heitettyämme kuvailin ponia, jotka nyt kuvittavat tätä postausta.

Torstaina kävimme Minkan kanssa hoitamassa ponit, ensiksi Siinan harjailun ja ruokkimisen merkeissä ja sen jälkeen Koon. Poni pääsi kentälle juoksemaan ja esittelikin sellaisia koikkaloikkia, laukkapyrähdyksiä ja ninjapotkuja ettei sen uskoisi kääntyvän parikymppiseksi. 

Perjantaina en alkuun tiennyt ollenkaan mihin ponin kanssa ryhtyisimme, mutta hyvän tovin satulahuoneessa pyörittyäni nappasin harjalaukun ja kaulanarun mukaani. Harjailujen jälkeen pujotin narun kaulalle, kiipesin jakkaralta kyytiin ja suuntasimme kentälle. Ja oliko edes loistava ratsu alla?! Pyörimme kentällä ehkä reilun puolituntisen, pohkeenväistöjä, laukanvaihtoja ja etu/takaosakäännöksiä tehden. Väliin ponilta sai koottua askellajeja niin, että sen sai pyörähtämään lähes itsensä ympäri. Kuten Veerallekin selitin, eivät liikkeet GP-tasoa tai edes helppo A'sta läpimeneviä olleet, mutta meidän perustasoa huomattavasti korkeammalla. Loppuun ajattelin käydä kävelemässä erään reitin takametsässä ja tiellä, tielle päästyämme poni oli niin virtaisa että päätinkin jatkaa tallin ohi. Alamäen jälkeen nostin laukan, kirmailimme kuoppaiseen kohtaan saakka. Seuraavassa risteyksessä oli jonkin sortin kokous; koira ja kolme ihmistä, joista yksi pyörätuolissa. Poni hiukan ihmetteli, mutta päästyämme etäisyydelle jossa kuulimme ihmisten puheen, poni totesi tilanteen normaaliksi ja putputti menemään. Yhteensä tällekin ekstrakierrokselle tuli mittaa nelisen kilometriä, joka taivallettiin aika pitkälti ravaten tai laukaten, viimeiselle pätkälle laskeuduin selästä ja talutin loppuun. Ihana, ihana poni!

Linkki

Vielä loppukevennys; lyhytelokuva Nolo kissa/Sieni sateella. Vähän on ehkä omistajaansa tullut, ohi tosiaan kulki kaksi ihmistä... Jotka jäivät sitten kyselemään että vad är det, kun olivat jo kauempaa katselleet että onko se pupu vai mikä.

Linkki

Tänään maastomopon päivän suunnitelmiin kuuluu erään tallilaisen lapsen ihastuttaminen niin, että hän liikuttelisi ponia jonain arkipäivänä tuoden ruunalle vähän virikettä pimeisiin iltoihin.