Koitan repiä näihin jotain sellaisia mitä ette mahdollisesti olisi ainakaan täällä nähneet. Ensimmäisessä osassa siis vain pari kertaa kuvaamiani kopoteja.
R.I.P. lv-r Desant Nordia
fwb-t. Ginast
Ensi vuodelle tavoitteeksi voisin ottaa kuvattujen randomhevosten (joita nämä eivät kyllä ole...) lukumäärän lisäyksen, niin helposti jään vain räpsimään Papu-Koo-Lassi-Kivarin hevoset -mukavuusalueelle. Että jos joku Oulun suunnilta haluaa heppakuvasia, niin eikun yhteyttä tänne. :D
Koon kanssa kävin tänään laukkailemassa pitkin pyöräteitä, sekä peruuttelemassa päivittäiset 40 askelta loivaan ylämäkeen. Itsemurhayrityspäivä (rattikelkka perään) on vielä päättämättä, kun pitää laina-Stigalla rälläillä...
Kuten joku ehkä huomasikin, vaihtui pöpilän ulkoasu melko radikaalisti -bannerista kiitos Veeralle! Tämän myötä minun on kait pakko alkaa aktiivisemmin kirjaamaan myös Lassin kuulumisia. Ottaisin mieluusti kommenttia vastaan, onko tämä nyt yhtään lukijaystävällinen etc.
Koon kanssa ei mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Taaskaan. Ponilla tosin on virtaa enemmän kuin koskaan, vaikka olen sitä joka päivä liikuttanut. Että se siitä "ei se pysty pihalla nukkumaan ja kuolee väsymykseen"-selittelystä... Tosiaan, poni viettää aikansa yötä päivää pihalla henkisen ja fyysisen hyvinvointinsa tähden; sisällä ollessaan alkaa yskimään, jonka lisäksi vain pyörii, pörrää ja potkii jos Hänet on suljettu vankilaan. Jossain välissä poni kävi päivittäin 2-4 tuntia karsinassa, mutta todettuani sen vain pyörivän, piehtaroivan ja meuhkaavan, annoin asian olla. Katsotaan sitten karsinassa oloa taas keväällä mutakelien aikaan, että on joku kuivempi paikka mihin käydä maate. (ja silloin voikin pitää jo tallin ovia auki, kun ei pakkasiakaan ole) Poni on nyt lisäksi "vapaalla" heinällä, tai siis yö- ja päivätarhoissa on koko ajan kortta nokan edessä, kun tuota säilöä on niin hankala säännöstellä pikkupaaleihin verrattuna. Luojan kiitos tuo ei enää imuroi kaikkea sisäänsä, ja täten paisu ihan järjettömiin muotoihin...
Jotain hyvää tuossa ylimääräisessä pörhöilyssäkin on; laiskahkosta, paljon painetta vaativasta ponista onkin tullut yliherkkä höyrypää. Ja minä tykkään sellaisesta. Pieni maiskautus, ja poni vaihtaa vanhamuuliruuna-käynnin nöpöhölkkään pysyäkseen vierelläni. Kaiken lisäksi karvanaama lähtee nykyään joka ikinen päivä erittäin mieluusti kanssani juoksulenkille, selästäkäsinpelleilylle tai maastakäsinopiskeluun. Ah joo, ja siitä on tullut paljon läheisyyttä kaipaavampi kuin ennen.
Esimerkiksi eräs ilta haettuani muut hevoset jo talliin ja värkätessäni jotain heinävajassa, kävelin tallin pihalle ja huomasin Koo & co'n päivätarhan portin olevan about metrin raollaan. Normaalisti poni on tosiaan pysynyt aina tarhassaan vaikken olisi porttia sulkenut, mutta tällä kertaa hän oli halunnut poistua. Huomasin karvakasan seisovan tallin oven edessä, mutta toinen mukana olleista koirista lähti sen luo ja poni heitti raville ja katosi näkyvistä. Vein koirat talliin, otin päitset mukaan ja lähdin kiertämään tallin takaa kentän eteen, ja kiroten kävelin pyörätietä pitkin takaisin tallin pihaan. Ja siellä se poni seisoi. Vihelsin, poni nosti laukan ja kirmasi luokseni, painoi päänsä syliini ja huokaisi. Voi raasua, eipä ole tuon jälkeen enää karannut. Ja kiitos tämän erittäin hyväksi kehittyneen luoksetulon, poni pystyy olemaan pellollakin irti! Jotain edistystä johonkin, ihanaa.
Suunnitelmissani olisi nyt tämän loman aikana valjastaa poni rattikelkan eteen ja käydä ensimmäistä kertaa koskaan "ajamassa" Omalla Ponilla. Kärryjä, saatika rekeä meillä/tallilla ei tosiaan valitettavasti ole. Ratsastajan kanssahan tuolla on ollut pulkkaa, suksia ja rattikelkkaakin perässä, mutta nyt olisi tarkoitus käydä takaa ohjaten heittämässä joku lenkki. Huij, saa nähdä montako ruumista tästäkin tulee. Tosin, jos Sypellä on jo ajettu kelkan kanssa, niin ei Koo voi olla yhtään pahempi. Ehkä...
Minulla on taas Lassin hoidot tämän viikon, ja yritän joku päivä saada jonkun kameran kanssa mukaani valoisaan aikaan. Vähän himottaisi käyä erään montun pohjalla katsomassa joko takaa ohjastaen tai selästä käsin että mihin kaikkeen poni taipuu, mutta katsotaan. Kuitenkin ajaudunkin vain ajamaan koko viikon, hups.
Näistä & edellisen postauksen jouluaattokuvista kiitos siskolleni Ronjalle! :)
Joululoman kunniaksi päätin nyt tekaista nämä kaksi roikkumaan jäänyttä haastetta. Minulle saa jatkossakin haasteita heitellä, teen ne aina johonkin väliin parin haasteen erissä. :) Molemmat olen siis saanut Sohvilta, kiitos hänelle!
1. Mitä harrastat?
- Aktiivisesti randomhevostelua sekä koirien kanssa agilityä, herättelen henkiin sähköbassoharrastustani ja ööh, keikkailu ja levyjen keräys. :D Sekä tykkään heilua kameran takana, joko videoiden tai suljinta kiusaten.
2. Kuinka vanha olet?
- 040597, eli 15½, eli peruskoulun viimeistä viedään -jaiks!
3. Mitä lemmikkejä sinulla on?
- Omissa nimissä kaksi gerbiilityttöä ja kaksi marsupoikaa, poni on äidin nimissä mutta minun hoidollani. Lisäksi meillä on 5 koiraa, joista kaksi ovat puolikkaita. (4 omaa, yksi sijoituksessa meillä, ja yksi puoliksi äidin ja puoliksi jo omaan kämppään muuttaneen siskon) Jossain vaiheessa meillä oli vielä 13 eläintä, joista kuusi plus poni minun...
4. Miksi juuri niitä lajeja?
- Gerbiilejä minulla on ollut nykyisiäkin ennen, sitten oli 3,5 vuoden tauko kunnes näin unta kääpiöhamstereista (:D mikä syyy) ja halusin herättää jyrsijäharrastuksen takaisin henkiin. Päädyin kuitenkin tuttuun ja turvalliseen lajiin, sekä samaan kasvattajaan miltä edellisetkin olivat. Marsut tulivat ikäänkuin vahingossa, olimme käymässä kaveriperheemme luona ja siellä sanottiin poikamarsujen menevän navetan taa, ellen halua niitä. Kolme otin mukaani, yksi menehtyi marsuhalvaukseen ja kaksi porskuttaa täällä edelleen. Näiden ottoa suunnittelin tosiaan ehkä... kaksi päivää? Poni tuli, kun äiti lupasi ostavansa meille oman kaviokkaan kunhan hän on käynyt alkeiskurssin. Koiria nyt vaan on kerääntynyt, tasan yksi noista on sellainen johon olen äidin ylipuhunut -loput ovat hänen omaa ansiotaan...
5. Jos saisit/voisit ottaa nyt minkä eläimen tahansa, minkä haluaisit?
- Alkaa vähitellen kyllä olemaan elukkakiintiö täynnä, mutta haaveilen salaa roborowsk-hamsteriparista. Kaikkein eniten haluaisin kyllä joko rottalauman tai sukkanauhakäärmeen, mutta rotat ovat niin sairaita että nounou, enkä kärmestä saa tähän taloon tuoda. :< Kanistakin haaveilen, mutta johonkin se raja on vedettävä...
6. Kuinka vanha on vanhin lemmikkisi?
- Koo kohta 17v, sen jälkeen tulee Hessu-koira 11,5v.
7. Nuorin?
- Bilbo-marsu n. 6kk
8. Suosittele jotain hyvää eläinblogia?
- Laitoin tähän vain pienemmän lukijakunnan omistavat lempiblogini.
- Ehdottomasti parasta asiakaspalvelua olen saanut Vainikan Aitalta ja Konitorilta, joten ne. Kamalasti en kyllä nettishoppaile(kaan, en harrasta myöskään IRL-shoppailua pahemmin) sillä kaikki tarvitsemani tuotteet ovat jotain... erikoisempia, joita haluan hypistellä ennen ostoa. (naruriimu + koulutusköysi, tiheäsilmäinen heinäverkko, kuolaimettomat, ponille bootsit jotka pitäisi lisäksi sovittaa, vuolupuukko...) Eikä näillä leveyksillä se onnistu. Joten olen ostamatta.
10. Ammatti josta haaveilet?
- Ei niin mikään. En tiedä yhtään.
11. Lempivuodenaikasi, miksi?
- Tykkään kaikista neljästä. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa, mutta ehkä se on kuitenkin talvi.
Ja toinen heti perään!
1. Miksi aloitit bloggaamisen?
- Olen blogannut about aina, mutta ponille päädyin perustamaan blogin ihan... huvikseen. Ei mitään varsinaista syytä.
2. Oletko kilpaillut/millä tasolla kilpailet?
- Olen, viimeisen kerran vuonna 2009. Harjoitus- ja seuratasolla ristikkoa ja 60cm + kerran puomiluokan Vivecalla. Lisäksi kerran häpäisimme itsemme totaalisesti seuratason heC-luokassa... Niinjoo, kävimme kerran match showssakin. Meidän oli tarkoitus startata matkaratsastuskisoissa kunhan jossain suurinpiirtein lähistöllä sellaiset olisivat, mutta koska niitä ei pariin vuoteen kuulunut niin annoin ponin rokotusten vanheta, eikä ponia täten nähdä enää ensi kesänä senkään vertaa kisa-areenoilla kuin tänä kesänä. Jatkakaamme pullamössöpusmus-linjalla loppuun saakka.
3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
- Voiko tätä enää ratsastukseksi sanoa? Öh no siis tunneilla kävin 3 vuotta, Koolla aktiiviratsastelua (= useammin kuin kahdesti viikkoon hölkkälenkki) ehkä neljä vuotta ja nyt käyn köpsyttelemässä silloin tällöin, vähintään kerran kuuhun. Koon liikuttelut tosiaan toteutuvat nykyään lähinnä maastakäsin, joko irtona tai useamman kilometrin kävely/hölkkälenkeillä muutamilla laukkaspurteilla varustettuna.
4. Koulu vai esteet?
- Ei kumpikaan.
5. Valmennus vai kilpailut?
- Ei kumpikaan, en koe kumpaakaan itselleni tärkeäksi.
6. Poni vai hevonen? Perustele.
- Pieni (<--120) poni tai helvetin iso (170-->) hevonen. En tykkää itselleni sopivan kokoisesta ratsusta, eli 140-150cm korkeista, mutta en kyllä ensisijaisesti ratsua etsisikään, vaan ystävää. Muttajoo, taidan silti kallistua ponien puoleen.
Täs mä 165cm ja Lazi 102cm...
7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
- On, kaikkia noista.
8. Oletko hypännyt maastoesteitä?
- Joskus itse kyhäämiä risukasoja on tullut ylitettyä juu, mutten koskaan oikeita.
9. Lempihevosrotusi?
- Kunhan löytyy paksu karva talvella, lyhyet paksut jalat ja paljon jouhia, niin ulkonäöllisesti luultavasti täydellinen.
Onko mitään parempaa tapaa kuluttaa ilta, joka piti käyttää huomiseen kokeeseen lukemiseen, kuin haalia itselleen kaksi hevosta kyseiselle päivälle? Ja lähteä vielä tallille myöhässä = tulla kotiin myöhässä? Ja kaiken lisäksi päätyä vielä koneelle, kirjoittamaan kyseisestä päivästä? Ei ole.
Tosiaan, Sypen omistaja Elli tuli tänään koulussa kysymään minulta, hoitaisinko ruunan tänään. Tottakai! Viimeisin Sylbert-päivä lienee joltain... heinäkuulta? joltain kivalta kävelyreissulta. Myöhemmin myös Lassin omistaja kysyi minua hoitamaan pikkuponin, mutta tässä vaiheessa oli jo sanottava, etten oikeasti ehdi -etenkään, kun Lassilaan on se 3-4 kilometriä suuntaansa, ja siellä hevoset saatetaan iltaruokkia jo viiden aikaan. Syppe ja Koo asuvat tosiaan samalla tallilla ja tarhaavat samassa tarhassa, 300 metrin päässä kotoani.
Tallille raahauduin joskus vähän kuuden jälkeen, seitsemän aikaan olin siivonnut ruunien karsinat ja saanut tallin etuoven edustan & perällä olevan vesipisteen alueet tulvimaan, sekä tehnyt poikien ruuat turvottamista vaille valmiiksi. Sen jälkeen etsin Sypen satulan ja harjat jostain, huutelin ruunan talliin ja laitoin kuntoon. Kävelimme kentälle, laitoin valot päälle ja yritin kiivetä pikkupojan kyytiin. Ongelmia oli jo satulan selkään laitossa, mutta että itsekin pitäisi selkään päästä... Ylisuuret camo-housut koituivat kuitenkin suurimmaksi ongelmaksi, joten luovutin ja talutin Sypen penkin viereen ja kapusin siitä kyytiin. Jouduin poistumaan selästä saadakseni jalustimet paremman mittaisiksi, kiipesin takaisin satulaan ja köpsyttelimme ehkä... kolmisen varttia? Kävin kaikki askellajit läpi, ravissa ja käynnissä avot, sulut ja pohkeenväistöt, ja laukassa parit vaihdot. Aaa mikä hevonen! Sylpyllä oli tosiaan ollut pari lepopäivää ennen tätä, ja olihan se tuhannen herkkä -normaaliakin pahempi t. poneihin tottunut. En vaan osaa istua noissa askeleissa, etenkään kun koivet olivat turhan keveinä ylimääräisen virran vuoksi. Vaan ei sitä tiedä joskos tässä toistekin tilaisuus kokovartalotreeniin tarjoutuisi...
Saatuani Sypen hoidettua ja saateltua sen karsinaan syömään hain Koon hackamoret, harjat ja huovan. Kävin avaamassa ponille portin (aaa ihanaa, lähetys toimii taas! Huutelin tosiaan ponin portille, herkkua naamaan, ja lähetys portista ulos) ja kävelimme talliin. Rrrakastan melkeinlumista, eli kuuraista, maata, josta poni ei löydä mitään ylimahtavia herkkuja, ja täten pouni jaksaa keskittyä minun kanssani tekemiseen. Ponille kokovartaloharjaus, satulahuopa Sypen rintaremmillä (valuu muuten taakse, eikä loimi/ratsastusvyötä voi käyttää koska herra on taas jumittanut vatsalihaksensa sekä vasemman takajalan sisäsyrjän) ja suitset, tallin etuovi lukkoon ja takaovesta kentälle. Valot takaisin päälle ja ponin kyytiin. Enkä ihan oikeasti voisi tuntea enää oloani kotoisammaksi kuin tuon palleron selässä. Tosiaan, edellisestä ratsastuskerrasta on ihan pirusti liikaa aikaa, sillä poni on viime ajat liikkunut vain maastakäsin -joko liinassa tai juoksulenkein. Ne ihanat tikitiki-askeleet, pyöreä ja karvainen selkä, lyhyt, paksu ja karvainen kaula. Ja se, että poni toimii tasan siten, miten olen sen opettanutkin. "Rrrrr" ja askellaji vaihtuu ravista käyntiin tai laukasta raviin, "ppppprrr" ja poni pysähtyy. Kävelimme ja ravailimme jonkin aikaa, nostin laukan ja totesin sen järkyttäväksi, kävin kokeilemassa laukkaa tasaisemmalla alustalla = kentän viereisellä päällystämättömällä tiellä ja totesin aivan normaaliksi, palasin ravailemaan kentälle ja poni oli ♥. Lopetin ehkä vartin päästä, koska tuon paremmin ei voisi mennä! Ei, se ei kulkenut peräänannossa ja polkenut takasillaan ja nuollut maata jalkojeni alta, mutta minulla oli niin saakelin hyvä fiilis etten halunnut pilata sitä.
Poni talliin, pusipusihalihali, ruuat eteen ja hyvät yöt. On tuo vaan niin hieno eläin.
Loppuun ikivanha kaulanaruvideo á la Anniina, kun en täksi päiväksi ketään saanut videoimaan eikä uusia kuviakaan ole, nyyhkis, ja koen blogin kuitenkin mielekkäämmäksi selata jos täällä on edes jotain väriä. Mutta minulla ei ainakaan mikään koskaan onnistu jos joku on katsomassa, ja juurikin tuon parhaan fiiliksen saan jos teen kaiken aivan itse.
Niinjoo, jos joku muukin Sohvin ja siskoni lisäksi sattui huomaamaan, niin kyllä, blogi oli piilotettuna jonkin aikaa. Tämän piti myös pysyä piilotettuna kunnes saan täysin uuden ilmeen & Photobucketin toimimaan, mutta... noh, näin kävi.
Olen raivona. Lievästi sanottuna. Kiehun. Vituttaa, kympillä. En tajua, miten yksi ihminen voi saada sanomisillaan näin surkean olon. Ensiksi kyseinen ihminen on voivotellut suoraan minulle, kuinka hevoseni on laihtunut. Dude, se on ollut tavoitteenani kolme vuotta -JES, vihdoin onnistuin! Ja kuulemma pitäisi antaa lisää heinää, kun se yöt pihalla viettäessään kuluttaa paljon energiaa. Ok, lisäheinitystä ei kuulemma tarvi kuin -15 vai oliko se -20 jälkeen. Jotain siihen suuntaan kuitenkin, täällä on ollut pahimmillaan -8. Sen hän jälkeen valittaa Veeralle hänen haettua ponin valmiiksi harjattavaksi sisälle, että kuinka Koo on niiiiin luuta ja nahkaa. Aha, just.
Nyt kuitenkin kyseinen henkilö teki viimeisen temppunsa. Haukkui minut julkisesti, tallin vihkoon, johon siis kirjataan kaikki erityistoimenpiteet esim. loimituksen suhteen, ja miten aamu- ja iltatallit ovat sujuneet. Noh, nyt teksti alkaa "KARSU OLI KARANNUT". Kissan kokoisilla kirjaimilla, että kaikki varmasti huomaavat. Tämän jälkeen, yhä suurilla tikkukirjaimilla raapustaen siitä, kuinka ponini saa hirrrveän vähän heinää, eikä se nyt jumalauta saa niistä häkeistä mitään, ja tämän takia karkaa!!1
Argumenttini:
1) poni saa heinät maahan kolmesti päivässä. 4-5 siivua kerrallaan. Yhdessä paalissa on 8-10 siivua. Yksi paali painaa 10-12 kiloa. Tämä tekee keskimäärin 1,5 paalia, eli noin 14-18 kiloa päivässä. Tai jotain, tipuin laskukaavoista aikoja sitten. Kuitenkin, PALJON. Ponin strategiset mitat ovat n. 350kg ja n. 146cm.
2) ponilla on heinää 24/7 noissa häkeissä. Lataan ne 2-3 kertaa päivässä. Häkki vetää sisäänsä 3-5 siivua, muttei aina, koska joskus siellä on entisiä heiniä -apua, se ei saa niitä sieltä!!1 part II.
3) KUKAAN täysijärkinen ei voi sanoa allaolevaa kaakkia langan laihaksi, luunahkakasaksi, sairaalloisen laihaksi eikä nälässä pidetyksi. Kukaan. (tästä tulemme johtopäätökseen, että kyseinen henkilö ei välttämättä käy ihan täysillä)
Voi pientä nälässä pidettyä karvanaamaani. :(
Survon jossain välissä eilisen & tämän päivän kuvapläjäyksen, tullut taas suljinta hakattua kivasti.
Tai, noh, ainakin jarrut toimivat... Tosiaan, kävimme eilen Veeran, ja osan matkaa Sohvinkin kanssa samoilemassa Virpiniemi-Isoniemi-metsiköissä. Matkaan lähdimme kahden jälkeen, ja takaisin tallilla olimme vähän ennen puoli kuutta.
Tallille päästyäni, ensin pestyäni ja rei'itettyäni hackamorejen nahkaosat, odottikin pouni jo hoitopaikalla loimetta, Veeran haettua senkin jo sisälle ja sipaistua harjalla. Vähän lisäharjausta, jonka jälkeen aloin mallailemaan ponille suitsia päähän. Irroitin noista mustista melkein-nähneet-laadun (10e 2010 tai 11 Kunkkareista, ostin tosiaan sileiden "nahka"ohjien takia) tee-se-itse-sidepullosan, ja aloin reikäämään poskihihnoihin lisäreikiä saadakseni hackamoret tarpeeksi korkealle. Päävermeet värkättyäni heitin ponille huovan ja loimivyön kyytiin, kuskille kamat päälle ja menoksi. Päätimme kirmata metsien kautti Virpiniemeen pyörätiereitin sijaan, ja jouduimmekin jo ensimmäisellä metsätiellä ravaamaan saadaksemme Koota edes vähän hereille. Ei toiminut, ei. Käsistä karkaavasta ruutitynnyristä oli tullut eteenpäinpotkittava vanha ruuna! Ravuriravasimme ja laukkasimme oikeastaan kaikki metsäosuudet, yksi n. 30-senttinen puunrunkokin loikattiin yli. Käynnillä poni olisi voinut jäädä vaikka kolmen kilometrin päähän Velmusta, mutta ravissa ja laukassa se mieluusti kyllä kulki melkeinmustanhevosen häntäkarvoihin koskien. Selvitimme tiemme Virpiniemeen, josta nappasimme mukaan Sohvin ja Paprun. Veera ravasi Velmulla edellä hiittilenkin takakulmaa, ponien laukatessa pysyäkseen perässä. Oli ehkä hieman, öh, turvaton olo, kun ponit vähän yrittivät lähteä kilpasille, mutta melkeinsievästi ne kuitenkin pysähtyivät kääntymiskohtaan. Hiittilenkiltä siis kinttupoluille, upottavahiekkapolulle, ja etsimme tiemme hiekkakuopille. Sieltä S & P lähtivätkin aikalailla samantien, seuraavan päivän kisojen takia. Minä ja Veera uljaine ratsuinemme jäimme kiipeilemään pariksi kertaa kasat, kunnes päätimme suunnata Isoniementien toiselle puolen. Siellä seikkailtuamme ja taas mäkiä kiivettyämme lähdimme kotiinmenomatkalle erinäisten ylimääräisten lenkkien kera, vähän ikäänkuin eksyttyämme. Välissä hyppäsin alas selästä ja talutin pounia, ei ole ihan maailman paras idea lähteä useamman viikon ratsastustauon jälkeen kolmen tunnin maastoon... Noissa metsissä olen tosiaan kahdeksisen vuotta pyörinyt, mutta viime aikoina polkuja ja teitä on katkottu äärimmäisen ärsyttävillä autoteillä. Noh, löysimme kuitenkin takaisin hiittilenkille, jonka Veera kävi vielä kiertämässä minun kiertäessä lyhyempää reittiä. Pyörätietä pitkin takaisin tallille, ponilta varusteet pois ja hoitopaikalle hetkeksi seisomaan. Värkätessäni suitsien kanssa jo kauemman aikaa, aloin miettimään, onkohan poni vielä siinä mihin sen jätin. Kävelin käytävälle, ja ei, karvakasaa ei näkynyt. Samantien kuulin tallin omistajan miehen ja tyttären huudahduksen "Kaaarsuuuuu", ja riensin pihalle. Siinä se pallero käveli verkkaiseen tahtiin tallin oven edessä. Vein ponin laitumelle, ja jatkoin varusteiden laittoa. Ensimmäinen kerta kahteen vuoteen, kun se tuosta käytävältä karkaa...
Illalla kävin vielä erään marsun poisnukuttua (ja siitä lisää toisessa blogissa, kunhan sen kerkeän kirjoittaa) kävimme vielä Veeran kanssa ruokkimassa pounin ja kokeilemassa sille juoksutusvyötä -sekin hiihtoratsastusta varten, saa rintaremmin narut pysymään ylhäällä niiden yhdistyttyä liinoihin, joissa suksijat/pulkkailijat roikkuvat.
Jossain välissä kiusasin kuolemaatekevää Samperoani, ja otin nämä loisto-otokset vähän värittämään postausta. Vaan mihin on kadonnut se kuumuva, kiitolaukkaava ja hallinnasta riistäytyvä poni, jonka kanssa toivoi, että selviäisi joka maaston hengissä. Nyt toiveena oli, että pääsisimme joskus takaisin tallille...
Tänään käyn palauttelevan käyntihölkkälenkin, ja ainakin maanantaista perjantaihin poni on taas kevyellä liikutuksella. (Mutta liikkeessä! Hyi minua.) Katsoo sitten viikonloppuna, ja syyslomana, kuinka tuota jaksaa rääkätä...
Vau, historiallinen hetki pöpilän... historiassa? Elieli, toissapäivänä kävin tosiaan leikkimässä pounin kanssa kentällä, ai että se oli niin kiva etten halua pitkään aikaan tehdä mitään, koska se ei kuitenkaan onnistu. Otimme lähetyksiä puomeille, niiden väliin sekä tötteröille, peruutuksia ja suoraan eteenpäin liikkumisia niin, etten itse liiku ja öäh... temppuja. Aloittelimme minkälie-crunchin vai mikä olikaan harjoittelua. Siis niin, että ponilla on etujalat edessä tasan, takajalat rungon alla tasan ja poni kuikistaa päällä etujalkojen välistä. Tähän malliin siis. Pitää kylläkin alkaa vahvistamaan kosketuskeppiä, ettei tarvi itse kyykkiä. Eikä houkutella. Niin, ja opettaa kaakkimus liikuttamaan sorkkiaan käskystä.
Eilen poni lomaili, tosin kävin juoksemassa pitkin laidunta pariin otteeseen.
Tänään aamulla aamuheinäannosta viedessäni pouni päättikin jouduttaa töihin menoani, karaten viereiselle pellolle. Vein heinäverkon roikkumaan puuhun, blokkasin pyörällä kulkureitin laidunpellolta tarhojen --> muiden hevosten luo, ja lähetin palleron tarhaan. Hihi, sinne se sipsutteli sievästi sorkillaan. Tui. Ja jäi portille kerjäämään ruokaa. Piti käydä näyttämässä heinäverkon paikka, ettei se ihan kuovi laitumen pintaa rikki. Illasta tosiaan Sohvi kävi pitkästä aikaa liikuttamassa Koon, ai että oli kiva katsoa tuota rentoa liikkumista pitkin ohjin. Saa tulla toistekin vierailulle. ;)
Huomenna hackamoret testiin ja kokoonpanolla minä-Koo, Sohvi-Papdu & Veera-Velmu metsäilemään. Saa nähdä kuinka moni tulee hengissä takaisin, ja miten poni jaksaa lomailujen jälkeen...
Sain vihdoin joku aika sitten eräät kuvat herra Sylbertistä, joten voin nyt survoa koko postauksen täyteen kuvia tuosta ihanasta punaisesta ruunahevoisesta. Tsyp on siis parannuttanut koipensa ja aloittanut treenauksen uudelleen, ja aloittelee ilmeisesti ensi vuoden puolella taas kilpailemisen. Ponin paranteluvaiheissa kävimme ihanilla maastakäsinkävelyillä, ai jeesus että tykkään tuosta kirahvista edelleen! Valitettavasti ponin vuokraus ilmeisesti loppui, mutta... näänpähän edes sitä kun edelleen samassa tallissa asuu. Veeralle suurkiitos osasta kuvista! Syystä että kyseistä ponia tuskin tullaan pahemmin enää blogissa käsittelemään, pidän oikeutettuna oksentaa tänne kasoittain kuvia.
♥
Lassin kuulumispostaus tulee kunhan ehdin sen kirjoittaa, tälle ponille sentään on tapahtunut asioita, ja kuviakin on köh kiitettävästi... Koosta sen verran, että alkaa ilmeisesti pallerolla ikä ja käyttö vähitellen näkyä kropassa. Se on mysteeriontuillut oikeaa etusta muutamaan otteeseen tälle kesälle/syksylle, aina päivän-pari kerrallaan. Nyt viime viikolla? se kuitenkin liikkui epäpuhtaasti pari päivää ravissa, oli sen jälkeen hieman haluton liikkumaan jonkin aikaa, ja nyt sillä kyllä virtaa riittäisi, mutta jalan liikerata ei vieläkään ole vasemman veroinen. Osteopaattia metsästelemme, veikkaan selkä/rintarangan lukkiutumaa mutta mistään ei tosiaan ole vielä mitään varmuutta. Poni on nyt hieman kevennetyllä liikunnalla ainakin tämän talven, tarkoittaen lähinnä siis esteiden poisjättöä, vaikka tuo osteopatia auttaisikin ja vika olisi muualla kuin jaloissa. Kuinka niin hysteerinen? Ponille tulee myös ensi viikolla omat hackamoret, niin pääsee mukavemmin hiihtoratsastelemaan. Tuo kun tuppaa hieman kuumahtamaan, kun perässä on joku suksilla, (oppinut, että silloin muuten laukataan -ja LUJAA!) eikä täten ole kaikilla kuskeilla aina ihan hanskassa naruriimulla tai sidepulleilla, ja minäkin haluan kuitenkin välillä olla myös suksilla. Onneksi löysin hyvinkin edulliset, laadukkaat lyhytvartiset & topatut hackamoret aivan lähistöltä. Niin tosiaan, kotiutuvat siskolle kaupunkiin ensi viikolla, saa nähdä milloin tänne saakka kulkeutuvat -vaan eipä niillä kiirettä ole, kun lumet tulevat hyvällä tuurilla joulukuuksi...
Ja sen verran pakko paljastaa, että voi olla mahdollista, että blogi kokee hyvin onnellisen ja odotetun perheenlisäyksen, tai itse asiassa kaksi. Ja koska näiden kanssa tulisin viettämään aikaa, ja oikeasti tekemään asioita enemmänkin, voi olla, että myös postaustahti hyppäisi tähtitieteellisiin lukemiin.
Ai niin joo, piti vielä yhdestä asiasta kirjoittaa. Olin... viime-toissa viikolla? eräällä koulutuksella, joku eläimet hyvinvointina etc tyyppinen. Siis terapiaeläimet, sekä fyysiseen että henkiseen terapiaan. Siellä sitten luentoa piti mm. eräs EASEL-kouluttaja, ja aaaaa rakastuin tuohon ajatusmaailmaan! Luento antoi oikeasti ajateltavaa, ja tunsin ihan järkyttävän piston omatunnossani siinä penkillä istuessani. Siitä lähtien Koon elämisen kanssa on tehty tähän mennessä jo muutamia muutoksia:
Jos poni ei itse tule luokseni, en lähde jahtaamaan sitä, enkä houkuttele herkuilla. Siinä vaiheessa kaivaudun syvemmälle itseeni, ja mietin, mikä asenteessani ja olemuksessani on väärin, ettei poni halua olla kanssani.
Jos poni ei "toimi" ratsastettaessa, hyppäämme kolme askelta taaksepäin ja aloitamme koko treenin alusta.
Ponia ei tulla kiihdyttämään "punaiselle alueelle", vaan se pysyy sinisellä, ("lepo", kaikki ponille/ihmiselle/mille vain hyvinkin tuttu ja turvallinen asia) voi käydä keltaisella ("työskentely", hevonen vaatii lähinnä itse itseltään lisää ihmisen kehotettua/pyydettyä [ei pakotettua] asiaa, muttei kiihdy, stressaannu tai halua pois paikalta) ja ehdottomasti korkeintaan kokeilemassa keltaisen ja punaisen rajan sijaintia.
En enää oio teitä nopeammalla tavalla, esimerkiksi makupaloilla houkuttelemalla/"kirittämällä", (esim. ponin saaminen seuraamaan reippaammin/lähempänä minua) vaan pyrin saamaan ponille itselleen motivaatiota harjoitella, ja saada mielentilan molemmille sellaiseksi, ettei kumpikaan pyri poistumaan paikalta.
Lopetamme harjoituksen tasan siihen hetkeen, kun harjoiteltu asia on sujunut hyvin. En enää kokeile "jos vielä kerran..", koska se tulee kostautumaan -ja siitä taas ei kukaan hyödy eikä opi mitään.
Ja se kamalin... En hermostu. Ehdottomasti ärsyttävin piirre minussa. Mieluummin jätän ponin seisomaan siihen paikkaan, käyn juoksemassa kierroksen, ja jatkan sen jälkeen harjoitusta, ennen kuin alan syyttelemään ponia. Ehkä kamalinta koskaan. Olen nähnyt miten poni toimii esim. Sohvin alla, kuvittelen, että totta helvetissä mäkin nyt sen saan noin liikkumaan! ja... joopa joo. Yritän, en osaa, syytän ponia, hermostun, ja sen jälkeen mikään ei onnistu.
Näiden kirjoittaminen julkisesti on oikeasti ehkä tärkeintä koskaan, koska nyt kaikki (:DD) ovat nähneet nämä, enkä voi täten lipsua!
Tjooh, näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, olen taas tämän viikonlopun vastuussa Koon lisäksi Lassistakin, joten pitänee lähteä valjastamaan viimeisenä mainittu ja körryytellä pitkin metsiä.
Poni matkusti taas esteskaboihin lauantaina 11. päivä. Sitä edeltävä viikko, vai jopa kaksikin?, sisälsi taas armotonta treenausta (ilman todisteita siitä, syystä että kamerani majaili reilun viikon vanhempieni mukana Ruotsin puolella) niin sileällä, kuin maa- ja korotetuilla puomeilla, parilla aivot pellolle-maastolenkillä sekä merikahlailulla varustettuna. Kiipesimpä itsekin kyytiin pariin otteeseen Sohvin rääkkiin, olihan siitä jo melkein vuosi aikaa kun viimeksi blondi oli minua tuon pienen palleron selässä rääkännyt. Ei vaan ole meidän laji tuo enkkuilu, ei millään -enkä osaa istua ponin askeleissa, jos välissämme on satula. Ainakaan rungollinen sellainen. Ja minun ahteriini liian suurella penkillä varustettuna.
Itse kisapäivä oli varsin mukava. Edellisen päivän puunasin ponin kisavarusteita ja vein ne vinkkaan valmiiksi. Nukuin pari tuntia, heräsin kellon soidessa ja roudasin ponin neljältä vaiko viideltä yöllä laitumelta karsinaansa nukkumaan. Se ei tosiaan voi olla turhan kauaa karsinassa, tai alkaa vain pyörimään levottomasti -pari tuntia sen sijaan on varsin hyvä, ehtii juuri ja juuri lepuuttaa silmiä sopivasti. Pyöräilin takaisin kotiin nukkumaan hetkeksi, kun taas kello jo soi ja keräsin ruhoni sängyltä ruokapöydän kautti taas tallille. Ponin pesuvermeet pihalle ja samalla karsinayöasukeille ruokakupit naaman eteen. Poni pihalle ja pesemään. Sohvi ilmestyi jossain vaiheessa tallille, ja veikin puolestani karsinayöasukit laitumelle. Vaahdotin ponin Pioneerin shampoolla, viimeistelin ihonhoitoöljytipoilla ja olin juuri pesemässä ponin päätä, kun vihreä Volvo V70 kaarsi tallin pihaan. Oh shit, ponille matkustusvaatteet (=erittäin hyvät kuljetussuojat, jotka tinkasin Hevarin kojulta Kunkkareista 2010 15 eurolla, superkallis nahkariimu suoraan Saksasta tai jostain muualta Keski-Eurooppaa, sekä salmiakkiketjuriimunnaru) päälle ja odottelemaan vinkkaan pääsyä. Ilmenikin sitten, että meidän autossa oli joku ongelma pistorasian kanssa ja täten vinkan valot eivät toimineet, joten isä huristeli takaisin kotiin, teki taikojaan ja palasi takaisin tallille toimivien valojen kanssa. Sillä välin ehdin hankailla ponista entisellä valkoisella pyyhkeellä, nyt ruskeanriemunkirjava sellainen, pahimmat vedet pois.
Ja tuli aika lastata. Olin nähnyt tästä mahtavia kauhuskenaarioitani jälkimmäisillä yöunillani, syystä ettemme olleet ehtineet treenata kyytiin kiipeämistä sitten Jussilan kisojen. Ja mitä vielä, poni asteli reippaasti perässäni toisella yrittämällä kopin perälle Sohvin maiskuttaessa lastaussillan vieressä. Puomi kiinni, poni kiinni, ovet kiinni ja matkaan, kohti Pikkaralaa. Kyseessä oli siis pisin matka, (n. 35km/suunta) mitä poni on ikinä näiden kuuden ja puolen meilläolovuoden aikana matkustanut -edellinen yli kymmenen kilometrin matka oli maaliskuussa 2011 klinikkareissu Äimärautiolle. (n. 24km/suunta) Lisäksi poni oli tällä kertaa yksin, ilman Papin rauhoittavaa seuraa. Ja mitä vielä, poni ei kolistellut yhtään ainutta kertaa, se ei edes kuopinut pysähdyksissä, mitä se on aina ennen tehnyt myös kaverin kanssa matkustaessaan! Moottoritieltä pois kurvatessamme nappasimme siskoni mukaan ja jatkoimme matkaa kisapaikalle.
Paikan päälle päästyämme äiti lähti ilmoittautumaan ja maksamaan lähdöt, minä ja Sohvi menimme katsomaan ja tutustumaan rataan. Rata (korkeus 65-75cm) oli ihan OK, mitä nyt Koolle ei sovi sitten yhtään tuollaiset pitkät välit, joiden välissä tulisi kiihdytellä. Käveltyämme radan läpi ja mentyämme vinkalle, huomasimme, että poni oli jo purettu ja sitä harjailtiinkin jo. Ei siinä muuta, mutta aikaa oli ihan pirusti liikaa ennen starttia. Laitoimme kuitenkin vähitellen ponille varusteet niskaan, ja sisko alkoi taluttelemaan ponia. 1A luokkaa (sama luokka pienemmillä esteillä, Koo starttasi siis 1Bn ja 2n) katsottuamme aloimme laahustelemaan kohti ponia ja verryttelymaneesia. Sohvi verkkasi ponia jonkin aikaa ravissa ja laukassa, ottaen parit todella hyvät hypytkin. Verryttelyalueella meille sanottiin, että valmistautuva ratsukko saisi odottaa vuoroaan kentällä edellisen ratsukon ajan, mutta kisakentälle päästyämme ratsukkoa ei päästetykkään aitojen sisäpuolelle odottelemaan. Noh, odottelimme kaksi ratsukkoa ja K & Sohvi pääsivät kisa-areenalle. Poni esitteli nättiä ravia pitkin kenttää, laukka nousi hyvin, ja siihen se sitten jäikin. Ensimmäisellä esteellä poni jo katsoi, että hui saakeli, en varmana hyppää! pysähtyen esteen eteen, mutta loikkasikin sen yli.
Este numero kaksi olikin aivan hirveänkamala punavalkoinen okseri, josta ei vaan voinut mennä yli kuin kolmannella yrityksellä! Eli hylkäys toiselle esteelle. Sohvi ratsasti vielä linjan päähän, jossa oli ruotsiokseri, jonka vieressä oli talo. Ja ai että, se se vasta pelottava olikin!
Molemmat kiellot
Kentältä ulos, hetken kävelytykset ja varusteet pois. Lastasimme siskon kanssa ponin kyytiin, koska sisko (joka on aiemmin lastannut ponia aina useita tunteja) ei meinannut uskoa, että poni voi ihan oikeasti mennä nätisti kyytiin. Sinne se meni syömään heiniä ja "miettimään tekosiaan", tosiasiassa vain halusimme ponin pois käsistä ja vähän lepäämään seuraavaa koitosta varten. Alla rata videona.
Jossain vaiheessa tajusimme, että luokka kaksi, korkeudeltaan 85cm, alkaisi aivan kohta -ja Koon ollessa poni, se starttaisi luokan alussa! Sohvi meni tutustumaan rataan, minun mennessä laittamaan ponia kuntoon. Irrotin ponin etupuomista, kiinnitin riimunnarun päitsiin ja heitin narun ponin selälle, menin vinkan taakse ja avasin takasillan ja -puomin. Maiskautin ponille, joka käveli ulos vinkasta rauhallisesti ja suoraan, otin narusta kiinni ja taputin hienoa poniani. Ihana elukka! Isä juoksi autosta (nukkumasta) katsomaan kuullessaan ponin kavioiden äänet, peläten sen saaneen paniikkikohtauksen... Poni "maahan kiinni", sipaisu harjalla ja varusteet niskaan ja liikkeelle. Odottelimme Sohvia käsihevosalueella, joka tutustuttuaan rataan hyppäsi ponin kyytiin ja aloitti verryttelemisen. Maneesissa ravit, laukat ja loikat läpi, ja kohti kisakenttää. Tällä kertaa sitten oikeastikin sai mennä kentälle edellisen vuoron ajaksi, jonka Sohvi käytti viisaasti näyttäen joka kulman möröt pöljälle ponille. Tällä kertaa rata lähtikin varsin hyvin liikkeelle, olkoonkin että poni oli.... hidas. Järkyttävän hidas. Perusradasta nollatulos, kuin myös uusinnastakin vaikka ponia pelotti juurikin tuo edellisen radan 2/3 linja. Aika oli hidas, mutta muuten siisti ja ennenkaikkea nollarata -ei voi olla kuin ylpeä ponista, ja kuskista, joka tsemppasi aivan mielettömästi edellisestä radasta ja oli kuollut radan jälkeen.
Radan jälkeen ponilta kamat pois, hikien huuhtelu ja vedet naamaan. Tässä vaiheessa ratsukko meni ajalla toiseksi, joten jäimme odottelemaan kisapaikalle ja minä lähdin taluttelemaan ponia metsäreiteille. Käveltyämme puolisen tuntia menimme vinkalle, jossa poni saikin loppuajan syödä heiniä. Meille selvittyä ponin lopullinen sijoitus, 15/43, lastasimme elukan kyytiin ja lähdimme tallille. Sisko jäi taas matkalla pois, ja jatkoimme loppumatkan Kivariin. Poni pois vinkasta, kuljetuskamat pois, ihottumaloimi päälle ja poni laitumelle. Illalla kävin vielä ruokkimassa pounin. Ja juu, nuo suitset olivat huonot hackamorejen kanssa, koskaan ennen emme olleet näitä kokeilleet ja luulimme niissä olevan tarpeeksi lyhyet poskihihnat hackamoreja varten. Eipä ollut, joten hackis roikkuu turhan alhaalla.
Sunnuntaina ja maanantaina kävin kaulanaruilemassa, ainakin toisella kerralla maastossa saakka. Ihana, supertoimiva poni! Hieman vain alkoi kuumottaa ravatessamme tallille päin metsästä pyörätielle, kun poni ei ottanutkaan ravia heti sekunnissa alas. Hengissä selvisimme kuitenkin perille, minä onnesta soikeana ja ponikin varsin pörhäkkänä maastoreissun jälkeen. Ensimmäistä kertaa x aikaan uskalsin kokeilla laukkaa hyvin lähellä tallia olevan pyörätien reunassa, ja poni siirtyi käyntiin pienenpienestä merkistä. Ihana, ihana poni! Tämän jälkeenkin olemme kaulanaruilleet laitumella, kentällä ja maastossa, sekä olen taas ryhdistäytynyt maastakäsittelyssä. Osaa tuo taas olla näissäkin toimiva, mikä lie naksahtanut korvien välissä oikeille asetuksille.
Ponin kaviot kasvavat edelleen aivan jäätävää vauhtia, en ymmärrä, miten se kasvattaa niitä tuota vauhtia. (etenkin noin niukalla laitumella?!) Voisi kyllä mieluummin käyttää ne ravintoaineet hangattujen karvojen takaisinkasvattamiseen ja jouhien pidentämiseen... Säteet ovat edelleen hyvin mukavan sienisiä, lopetin Pioneer-hoidot joksikin aikaa (syystä että laitumien & tarhojen maaperä sienistä --> olisin hoitanut kaviot talvella) ja pakko aloittaa taas, kunhan saan terävemmän puukon joka jopa voisi noita säteitä saada silputtua.
Haimme hackamorejen lisäksi lainaan Enniltä myös estesatulan, joka on ihan tarpeeksi sopiva ponille vikko vuodessa-ratsasteluun. Tällä kertaa viikko tosin venähti kahdeksaski päiväksi. Poni siis joutui kunnon treeniin, niin hyppelyiden kuin tuuppailunkin osalta. Ponille alkoi vähitellen tunkeutumaan selkärankaan ponnistuspaikat, tempo, ja säädeltävyys, ja joka kerran jälkeen poni oli taas helpomman ja mukavemman näköinen ainakin.
Poni päätti kuitenkin aiheuttaa ylimääräisiä harmaita hiuksia arkomalla yhden päivän -ja turvottamalla silmänsä pariksi päiväksi. Niin tosiaan, juuri ennen kisoja. Ihmeellinen ontuminen oli seuraavana aamuna kadonnut, ja silmätkin sen verta auki että Sohvi pääsikin selkään. Hackamoreja ei voitu laittaa, kun niiden kanssa poskihihnat saattavat vääntyä ja osua silmiin, joten päitsin treenailtiin yksi päivä. Turvotus laski ponin liikkuessa, ja seuraavana päivänä elukka, tai ainakin sen silmät, olivat taas normaalit.
Treenailun vastapainona Koo, Ade ja Papi pääsivät yötäpäivää laitumelle maanantaina 25.6. Sypelle aidattiin myös oma, tarhan kokoinen laidun, ja se + Velmu & Rubi pääsivät laiduntamaan vasta kun saimme sähköt toimimaan. Siitä saakka poni on sitten kasvatllut mahaansa ihan kiitettävään tahtiin, mutta "kyllä se sitten talvella laihtuu"... Tällä hetkellä meillä olisi tuo Sypen erittäin hyvin syöty/tallottu laidun (joka olisi siis sopiva vaikka kaviokuumeilevalle shettikselle) vapaana, ja olen haaveillut ponin siirtämistä sinne. Ainoa ongelma olen minä, joka ei halua erottaa ponia laumastaan. Kerpele, olkoot lihava.
Tosiaan, poni kävi kisaamassa 4.7. Jussilassa WinWinin seurakisoissa. Luokkina kisojen suurimmat, 50 & 70cm. Menin tallille... aikaisin, pesemään ponia ja varusteita. Poni pestiin ensimmäisen kerran Pioneerin shampoolla, ja olihan se helppoa ja nopeaa verrattuna PROBiin! Pesuun meni tosiaan korkeintaan vartti, jonka jälkeen poni hengaili tallissa käytävällä seuraavat x tuntia minun pestessä kisavarusteet ja kaiken tehtyäni kuollessa tylsyyteen. Joskus neljän aikoihin Sohvikin tuli tallille vinkan kanssa tylsistymään, ja kertasimme sekä pakkasimme mukaan lähtevät tavarat. Varttia vaille viisi Sohvin vanhemmat tulivat auton kanssa, vartin etuajassa siis. Ponille suojat koipiin, ketju turvan ali ja niin pirusti leipää mukaan. Kävelin vinkan puoliväliin, ja olin valmis heittämään narun etupuomin yli vinssatakseni ponin kyytiin. Ja mitä vielä, pallero kävelee perässäni vinkkaan, aivan perälle saakka! Ensimmäinen kerta koskaan, ikinä! Tavoite kisojen suhteen saavutettu. Ponille leipää naamaan, takapuomi + silta kiinni ja poni narusta kiinni. Sinne se jäi mussuttamaan heiniä, ja matka alkoi.
Jussilaan päästyämme poni sai odotella vinkassa, kun kävimme ilmoittautumassa ja maksamassa, sekä muistaakseni harjailemassa Sania, jolla Sohvi siis meni puomin ja ristikon. Sen jälkeen ponin purku kopista, ja veimme sen tyhjään tarhaan (syystä että poni on ollut karsinassa viimeksi... kaksi kuukautta sitten? eikä haluttu sen turhaa stressailevan taikka ihmettelevän) heinien kanssa odottelemaan omaa vuoroaan. Poni kävi tarhan läpi, ja alkoi aktiivisesti tyhjentämään tarhaa korsista.
Sohvi kävi kävelemässä radan läpi, ja varustimme Sanin. Sani starttasi muistaakseni viimeisenä, mutta sai palloilla kentällä kaikkien suoritusten ajan totutellen ääniin ja ihmisiin. Ja hienosti Sani ravaili radan puhtaasti läpi! Ristikossa poni siirrettiin ensimmäiseksi lähtijäksi, koska sillä ei oltu vielä koskaan kiikuttu selässä noin kauaa. Vähän alkoi pieni väsyä, mutta urheasti otti pari laukkaspurttiakin esteiden jälkeen -ja taas puhdas rata ja ruusuke.
Vähitellen aloimme harjailemaan ja varustamaan Kootakin. Osallistujilla oli yhteisverryttely ennen luokan alkua, jolloin myös sai hypätä paria radan estettä. Poni hyppäsi esteet verryttelyssä ja radalla läheltä, milloin lie viimeksi hypätty puolen metrin esteitä... Noh, perushyvä ja puhdas rata. Tavoite nro 2 kisojen suhteen saavutettu. Alla video radalta.
Ennen seuraavankin luokan alkua oli yhteisverryttely, jossa taas hypittiin paria estettä. Radalla poni hyppäsi kaikki superpeloittavat heinäpaalit ja portitkin, taas tuloksena 0vp ja ruusuke. Poni ei ollut tänään parhaimmillaan, mutta radat olivat huomattavasti parempia kuin edellisissä ABCn kisoissa. Alla 70cm rata.
Kisojen jälkeen palautimme lainavarusteet takaisin Ennille, suuren suuret kiitokset näiden lainaamisesta! :) Poni on täten päässyt pu(l)skistumaan, eikä sitä ole liikutettu kovinkaan aktiivisesti. Minä haaveilen entistä enemmän kärryistä kiitos Lassin, Sohvi taas haluaisi ponille oman satulan. Poni on siis lanaillut kenttää vetäen rengasta perässään, ja sitä on pari kertaa ratsasteltu, irtojuoksuteltu ja lenkkeilytetty pyörän kanssa. Ehkä vielä joku päivä innostun itsekin kiipeämään pounin selkään... Ehkä.
K kisojen jälkeen
Ufoponit valmiina laiduntamaan
17-07-2012
Tarkoituksena olisi käydä taas joku päivä rällämaastossa ja uimassa ja... mutta olen laiska. Sohvin pitäisi taas joku päivä tulla treenaamaan, mutta hän viettelee päiviä rippileirillä. Plääh, lomailkoot.
