#tbt osa 12

Vaikka materiaali on aika pitkälti estepainotteista, ei ponilla ole koskaan hypätty juurikaan -tuskin edes kertaa viikossa, ja viime vuosina vieläkin vähemmän. Kuvaajaa ei ole koskaan ollut turhan säännöllisesti saatavilla, joten niinä päivinä kun kameramiehen olen mukaani saanut, olemme aina halunneet tehdä jotain "erikoista". Sääli sinällään, ettei sitä ihan oikeaa arkea sitten pahemmin ole taltioituna, mutta joo. Ja sääli, että tuo poni on tuollaista ratsastusta joutunut sietämään. Nämä ovat tosiaan 2008 toukokuulta.

linkki

Lumiponit

Viikonloppu hurahtikin varsin hevosikkaissa merkeissä, ei juuri tullut kotona kuin pyörähdettyä ja öitäkin tallilla vietin. Perjantaina tänne satoi lunta. Aamutalliin mennessä ärsytti, kun pyöräilystä ei olisi tullut mitään eikä autoilukaan kuskin mielestä turhan maittavaa ollut -etenkään tuohon aikaan, ja kun kylän tätä päätä ei oltu aurattu. Heinät ja vedet piti rahdata täysin käsipelillä kun kottikärryt stoppasivat ulko-oven eteen, hevoset kiemurtelivat ja pyörivät tarhaan taluttaessa kääntääkseen takapuolen tuulta päin. Tallin tyhjennettyäni avasin Mailan karsinan ja se pääsi taas karsinoiden putsauksen ajaksi seikkailemaan käytävällä ja imuroimaan tippuneita ja syömättä jääneitä korsia ja jyviä. Jokaiselta kottikärryntyhjennyskeikalta tullessani heti oven takana oli tuttu rautias pää, ja karsinoita siivoillessani tamma kuikuili ikkunoista pihalle. Tätä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt näissä määrin, ohi mennessä ulos vilkaissut ja satunnaisesti ulko-ovella hengannut, mutta nyt tamma pysyttäytyi koko ajan ulko-oven puoleisessa päässä -tamman karsinahan on aivan toisella puolella tallia. Maila tiesi. Se tiesi suunnitelmani. Se tiesi, mitä lumi maassa tarkoittaa. Se tiesi, että tänään se pääsee ulos. Muutenkin kuin kävelylle, muutenkin kuin hetkeksi narun nokassa ruohoa syömään. Se tiesi, että tänään Hänelle tyhjennetään tarha.

Päivätallin aikaan hain ensiksi yksin tarhaavan ruunan talliin, laitoin tammalle suojat ja sanoin, että nyt mennään. Tamma harppoi reippain askelin portille, korvat hörössä katseli vaakasuorassa satavia hiutaleita, asettautui ruunan ruokintapaikalle ja aloitti suuren imuroimisoperaationsa. Tammaa hyvän tovin katseltuani, loput tallityöt tehtyäni ja haettuani loputkin hevoset Koota lukuun ottamatta sisälle kuten iltatallin tekijän kanssa sovimme, kävin huhuilemassa, josko Putte ja Poni tulisivat myös talliin. Koo liikautti korviaan, kysäisi, että tosissaanko tuollaista ehdotat, tamma ilmaisi tyytyväisyytensä takitta lumisateessa ja tuulessa hengaamiseen vähän iloisemmin, mutta pysyi kaukana portista. Ponien vesikuppien tarkastuksen jälkeen laitoin iltatallin tekijälle, eli tamman omistajalle, viestin, etteivät ponit tehneet elettäkään talliutumiseen ja täten kaksi otusta on edelleen pihalla ja painuin loppuillaksi kotiin. Illalla tamma oli kuulemma loikkinut pukitellen talliin, onnekseni sain tästä tietää vasta myöhemmin enkä rientänyt pää kolmantena jalkana kinttuja kylmäämään. Koo oli jäänyt huutamaan perään, että älä vie naistani, vaikka normaalisti tuo on täysin tyytyväinen jäämään yksin pihalle. Tai ehkä sillä oli vain nälkä...

Lumet olivat jo seuraavana päivänä aamutalliin mennessäni hävinneet lähes kokonaan ja lumipeite on nyt vaihtunut lammikoiksi, lauantaina hevoset ulkoistettuani tamma oli taas tallissa irti ja se tiesi. Taas. Se tiesi, ettei tänään ole tarhapäivä.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, Maila syö hiekkaa tukitusta kopasta huolimatta ja tamma on ollut liian lähellä kuolemaa liian usein tämän vuoksi -tamma viettää siis lumettomat ajat tallissa. Valitettavasti, kukaan ei tätä haluaisi, vaan muutakaan ratkaisua ei ole. Putte on tähän tottunut, sillä on omat päivittäiset rutiininsa ja se on omistajansa ja minun lellikki -jokaisen terapian jälkeen terapiaratsu palkitaan, ja Maila saa samalla herkun, ihan vain olemisesta. Tamma on viettänyt näin vuosia -kohtalokkaimmasta hiekanpoistoleikkauksesta on nyt muistaakseni... 8 vuotta? ja sen jälkeen putelle koitettiin parina kesänä kuonokoppaa, josta ei ollut apua. Ja se tietää. Se tietää, mitä lumien maahan laskeutuminen tarkoittaa. Ja se tietää, ettei lumettomana kautena pääse kuin jatkuvassa valvonnassa ulos. (Niin, ja nuo suojat ovat varmaan väärin päin, yhyy, poni ei kuitenkaan niihin kuollut.)

"En tuu sisälle, mutta tälle tuulelle voisit jotain tehdä!"

"En kaipaa karsinaa, mutta ruokaa ja rakkautta kyllä."

♥

Viimeisimmät kuulumiset

Sain hätähälytyksen lisätyövuoroille toisen tallityöntekijän sairastuttua, (ei liene parempaa aikaa kuin nyt, kun puolet porukasta on Horse Show'ssa tai myös sairaana!) joten vietin keskiviikko kello 14 - torstai kello 16 tallilla, käyden ainoastaan yhden terapian aikana tontin ulkopuolella. Tältä illalta sain vapautuksen, mutta huominen iltavuoroni vaihtuikin aamuksi. Univelkaa on noin 666 tuntia, mutta sitä onneksi ehtii tehdä haudassakin. Ja hauikset kasvaa, kun pitää pariin tuntiin siivota kaikki karsinat ja vedetkin kuskataan nyt pakkasten aikaan käsipelillä! Tässä siis syy taas vaihteeksi tbt'ttömyyteen, jos joku äitini lisäksi moista kaipaili -voisin vaikka viikonloppuisin vapaapäivinä aukoa konetta ja kirjoitella noita valmiiksi.

Koo sai sunnuntaina karsinan, jossa se on tähän mennessä viettänyt kaksi yötä ja eilisiltana pari tuntia, kunnes ilmaisi varsin suuren tahtonsa päästä takaisin pihalle. Kyseessä on siis tallin päähän tehty tilapäiskarsina, jonka väsäsimme isän kanssa hetkessä, ja joka on purettavissa kuudella ruuvilla + purujen, suolakiven ja vesikupin poistamisella. Poni viettää siellä aikaa lähinnä silloin, jos sataa ympärivuorokautisesti, tai jos jompi kumpi Takkuloista tekee iltatallin... Sisäponiksi tuosta ei selvästikään edelleen ole, mutta onnekseni poni on pysynyt yskättömänä myös tallissa yön vietettyään -jee! Koo on tehnyt joitain terapioita ja toimii niissä edelleen loistavasti, tämä otus on selvästi luotu tähän työhön. Koo on muuten kerännyt kuukaudessa..? ympärilleen monipäisemmän fanijoukon kuin Maila kymmenessä vuodessa. Poni kävi sunnuntaina Mailan kärryjen perässä, mutta koska ruuna ei ole kykeneväinen kuin syömään sadesäällä, lenkki oli fiasko ja kaarsimme ensimmäisestä mahdollisesta risteyksestä takaisin tallille. Olen vähän pohtinut ponin alle liimakenkiä lumien tuloon saakka, mutta saa nähdä. Se ei nimittäin kulje mielellään tuollaisella perunapellolla, joksi monet lähialueen polut ja tiet jäätyvät nyt. Naulattavat kengät eivät tule kyseeseen, ja bootseja en halua puetuttaa muilla ponin lähtiessä terapiaan. Tosin nyt on taas luvattu plussakelejä, ja seuraavaksi tarvommekin mudassa. Haaveilen myös lämmitettävästä vesikupista, vaan en tiedä, miten siihen saa vedettyä sähköt turvallisesti ponin tarhalle.

Maila ei ole terapioinut viikkoihin, sille oli merkitty yksi vaan sekin peruuntui. Putte on käynyt ajeluilla ja talutuslenkeillä aina kun olen ehtinyt ja jaksanut sen sellaiselle viedä, viimeksi eilen. Virittelinkin ohjat päitsiin ja kuolaimiin kiinni, vaan veikkaan, ettei minkään sortin vetoa suuhun tällä tyylillä tullut. Tamma toimi paremmin kuin koskaan aiemmin, eikä se heiluttanut päätä pysähdyksissä. Pitänee testailla useamman kerran, ja toivoa, ettei samaan aikaan ole kansaliikkujia joista tamma voi vetää kierroksia. Pientä tuskaisuutta minussa aiheutti kuitenkin se, että tallille päästyämme huomasin välioven olevan säpissä. Tämä ei olisi ongelma, jos ei olisi kärryjä (kulku onnistuisi muistakin ovista) tai tamma pysyisi irti. Löysin taskustani porkkanan pätkän, jonka katkoin useammaksi pätkäksi ja levitin oven eteen lattialle, kirmasin juoksujalkaa lähimmälle ovelle, siitä käytävän päähän ja väliovi auki -putte mussutteli porkkanat loppuun ja marssi talliin. Onnea on ahne poni! Eilen harjailin tamman myös pidemmän kaavan mukaan, reilu tunteroinen siinä vierähtikin. Maikki rrrakastui Furminatoriin! Poni oli niin muikeana ja tuhannella sykkyrällä, kun sillä rappasin karvoja pois. Koo ei ole läheskään yhtä ihastunut kyseiseen harjaan, syksyisin sillä on liian ohut karva ja keväällä tuo tuppaa katkomaan pitkiä peitinkarvoja. Ihmetystä kanssatallilaisissa on aiheuttanutkin tamman hellyydenkipeys; harvemmin saan ponille pinteleitä käärittyä tai muutakaan tehtyä, kun se tuuppii turvallaan ja kaipaa haleja, rapsutuksia ja rakkautta. "HÄ, osaako Maila muka olla hellyydenkipeä?!"-lausahdus on nyt jo niiiin kuultu. ;) Mutta putte on ihana, ja toivon, ettei näitä ylipitkiä työpäiviä olisi enää useampaa ainakaan hetkeen ja sillekin olisi reilusti aikaa -kuin myös ruunalle. Niin, ja pikkuponien kaviot kaipaavat vuolemista...

Laitoin muuten lauantaina ylimääräiset tavaramme myyntiin, loput ovat vielä nähtävissä täällä ja yhteyttä voi ottaa vaikka sähköpostiin ollila.reetta@gmail.com jos joku tavara kiinnostaa.

Nukuin tosiaan viime yön koiran kanssa tallin keittiössä, ja tarkoituksenani oli tänään videoida enemmänkin. Alla kuitenkin ainoaksi pätkäksi jäänyt klippi aamutalliin menosta... *linkki* (Pahoittelen tallin sotkuisuutta, mutta halusin pikaisesti nukkumaan ja lakaisu jäi aamuksi, eikä käytävällä kulkenut kuin minä ja koira ennen loimien hevosille pukemista.)

Puoli elämää koko elämä

Sitä se poni on nyt ollut. Kavioliittopäivästä (31.3.2006) ja syntymäpäivästäni (4.5.1997) laskettuna. Voi olla, että heittää muutamalla päivällä, mutta aivan sama. Tänään juhlimme puolen elämäni päivää. En tiedä, mihin tämä aika on oikein kadonnut.

Noiden kuvien väliin mahtuu itkua, naurua, lukemattomia selästä putoamisia ja vielä enemmän sinne kiipeämisiä, vähän reissaamista, kolme tallipaikkaa, harmaita hiuksia, päästä revittyjä hiuksia, vuokraajia, huolia, murheita, verta, hikeä ja vähän vielä kyyneleitä, sekä 8 vuotta ja 10 kuukautta. Vaan loppujen lopuksi, eipä näytä monikaan asia muuttuneen; edelleen on hiukset ihan yhtä sekaisin, poni varsin söpönä ja etujalat harottaa minne sattuu. Tosin mieltä lämmittävin muutos lienee siinä, että nyt lokakuussa ponilla on enemmän (otsa)harjaa kuin 2005 joulukuussa -jes!

Aika... siistiä. Ponin puolen elämän päivään on puolisentoista vuotta, se olkoot seuraava tavoitteemme yhteiselossa, vaikka toki toivon, että poni olisi luonani vielä harmaantuneena kolmikymppisenä.

Hessu-koira puolestaan on kuulunut perheeseemme 76% elämästäni, ja poni koiran elämään 62%.

(Vähän erilainen) #tbt osa 11

Olen toisinaan vähän availlut minun ja Koon menneisyyden ongelmia täällä blogissakin. Jokunen päivä sitten eräs tallilainen kysyi, että onko poni ollut aina noin kiltti ja helppo; että se pysyy käytävällä irrallaan kun hiihdän ympäri tallia, kulkee irti talliin ja tarhaan, nostaa kaviot automaattisesti ja mitä vielä. Kertoessani että ei, ei todellakaan ole ollut, ja että on ollut aikoja, jolloin jouduin taluttamaan ponia ketju suussa ettei se riepotellut minua kuin lapasta, kuulija ei ollut uskoa korviaan. Enkä välttämättä uskoisi minäkään, jos en olisi niitä aikoja elänyt. Tämä teksti on tosiaan äitin vihkoon kirjoittamaa. Paula on äidin sisko, jolla on vuosikymmenten hevoskokemus.

12.7.08 la

Pyörillä Reetan kanssa ongelmaponia hoitamassa.

Ensin lähti karkuun laitumella, mutta seisoskeltuamme selin hetken aikaa hevosiin, antoi minulle kiinni. Tallilla varustettiin poni ja Reetta ratsaille. Minä pirautin Paulalle johtajuusohjeita. Ohjeet on kirjattuna seuraavalle sivulle. Ne ovat Reettaa varten. Ketjuriimuosuutta ei muiden käyttöön!

Ohjeita Reettaa varten!

- riimunnaru suuhun (ketju), kun toimii, ketju leuan alle tai orikuolain -nykäistään!

-  renkaan läpi-suuhun-renkaan läpi-naruun

- maasta käsin peruutusta yms niin kauan että toimii TÄTÄ PALJON!

- raipalla niin että takapuoli joutuu samaan suuntaan kuin pää

- jos rynnii eteenpäin, raipalla ryntäille

- kun kävelee perässä ja itse haluat pysähtyä, nostaa käden ylös pään puolelta

- koko ajan vastustetaan ponin haluja, eli jos se haluaa laskea päätä, kädet ylös

- jos painaa lapa edellä oikealle -oikea ohja oikealle, oikea pohje pitää uralla ja vaen pohje taakse + taivutus

- jos reuhaa: pysähdys - peruutus rauhallisesti!

- ääniavut! EI!

- taluttaessa pää aina alhaalla, eli käden korkeudella

En ole lukenut tätä vuosiin. Joskus 2010-11 edellisen kerran, ja jo silloin nämä aiheuttivat puistatusta ja... häpeää. Voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että olen muuttunut mies. tyttö En usko johtajuuteen, en väkivaltaan, en alistamiseen, ja hevosella on oikeus kertoa mielipiteensä. Ponikin on muuttunut. Niin, ja Paula. Olemme kasvaneet. En muista kuinka kauan tätä tein, tältä vuodelta ei enää pahemmin kirjoituksia ole -sen verran kuitenkin, että ketju ehti ruostua laitumen portilla lojuttuaan. Kauaa ei kestänyt, että kyhäsin itselleni mentaalisen kukkahatun, joka puristaa päätäni tälläkin hetkellä. Muilla ei ollut Koon kanssa ongelmia, mutta nuo muut tarvitsevat edelleen välineitä ponin hanskassa pysymiseen.

Toki, kun kyseessä oli 11-vuotias lapsi, ei välttämättä enää haluta aikailla tai ottaa turhia riskejä. Silti, tämän olisi voinut hoitaa huomattavasti hevosystävällisemmin. Hoitaa syytä, ei seurausta; selvittää, miksei poni halua olla kanssani, miksi se mieluummin juoksee pitkin kyliä, miksi se ei liiku ratsastettaessa... Viime tammikuussa ratkoin Baronin ja ala-asteikäisen omistajansa ongelmia, mm. kiinniottamisessa. Poni oli oikeasti vaarallinen, se saattoi käydä päällekin -Koo ei tätä koskaan tehnyt, se vain kiinniottaessa juoksi karkuun ja taluttaessa veti itsensä irti. Kiinniotto-ongelma ratkottiin aika lailla yhdessä illassa, koskematta poniin muuta kuin taputtaaksemme sitä. Virheistä oppii, vaan noita ylläolevia neuvoja olisin voinut olla noudattamatta hetkeäkään.

Etelä-roadtripilläni kävin kahtena päivänä lastaamassa erään ratsastuskoulun tuntihevosia ja -poneja. En usko, että unohdan tuota koskaan. Ikinä. Oli haravat ja harjat, kuolaimet ja ketjut, liinat ja köydet, raipat ja huutoa. Lastatut hevoset kuopivat rekassa, olin aivan varma, että tässä tulee ruumiita. Hevosenlukutaitoa ei porukalla ollut juurikaan -hevosalan ammattilaisilla! Yksi hevosista pääsi irti, juosten takaisin laitumelle. Minä ja muutamaa muu, kyseisellä tallilla käyvä, lähdimme karkulaista pyydystämään. Hetken juostuaan hevonen käveli minua vastaan ja huokaisi. En halua nostaa itseäni jalustalle, mutta oikeasti. En ole tykännyt ratsastuskouluideasta vuosiin, ja tämä vain vahvisti käsitystäni. Jos hevonen mieluummin menee sille täysin vieraan, kuin sitä päivittäin käsittelevän ihmisen luo, eikö se kerro, että jotain on pielessä ja pahasti? Ensimmäisen päivän vietin hevosrekassa hevosten luona, joiden silmät pyörivät kuopissaan ja jokainen oli hiessä. Toisena päivänä valitsin erittäin hyvin syöneen ruunikon ponitamman, joka muistutti muuan ruunikkoruunaa. Tämän tamman lastaus jätettiin viimeiseksi, ja syöttelin ponia kauempana, kun muita lastattiin. Rekan täytyttyä loput kolme laitettiin trailereihin; ensiksi kaksi, ja toiseen traileriin pelkästään tämä ponitamma jota pitelin. Siirryimme lähemmäs lastausaluetta kun rekka oli täynnä, toisen hevosen käveltyä traileriin sain tosissani pidellä ponia kaksin käsin. Tamma steppasi, ihmiset ympärilläni kertoivat kuinka tämä lastattiin laitumellelähtötilanteessa kahdella liinalla ja ketjulla, ja silti meni aikaa ties kuinka kauan. Ihmiset virittelivät liinoja trailerin seiniin, yritin pidellä ponia kunnes luovutin. Kävelin traileriin, poni käveli löysällä narulla perässäni, ja kuulin vain "mulla ei ollu liina valmiina!". Etkö nähnyt, että se poni ei halunnut jäädä yksin? Se oli täysissä kehonsa voimissaan menossa kyytiin, ilman liinoja, ihan vain taluttamalla. Ei siksi, että olisin superguru ja maailman paras hevosen käsittelijä, sillä en ole kumpakaaan -vaan siksi, että hevonen on laumaeläin, liikkuu laumansa kanssa, eikä halua jäädä vieraaseen paikkaan yksinään. Ja sitten kyseinen poni kuljetetaan muutama sata kilometri yksin...

   Suurinta puistatusta aiheutti kuitenkin muuan naisen kertomus, kuinka saada mikä tahansa jullittava muuli kyytiin. Lehmän kaulapanta kaulaan, lukoton köysi siihen kiinni, kierros alaleuan ympäri, kierros etupuomin ympäri ja vinssaten kyytiin. "Parilla ekalla kerralla kyllä veri lentää, vaan ei ne oo koskaan leukaansa jättäneet." Vieressä kasa ihmisiä nyökyttelee, että joo-o, tuo on kyllä hevoselle reilu tapa, kun saa löysää narua (sadasosasekunniksi, kunnes se taas kirrataan) kävelessään eteenpäin. Ja kuinka on hienoa, ettei hevonen yhdistä ihmistä tähän lastauskokemukseen, kun naru vedetään sivuluukusta, ja ihminen sieltä vinssaa. Itse pidätin oksennusta, ja kiitin Luojaa, Allahia, Tapioa, Buddhaa ja Gandhia siitä, ettei minun tarvitse enää koskaan olla näiden ihmisten kanssa tekemisissä. Näiden ihmisten, joiden repliikit pyörivät päässäni seuraavan yön.

"Lyö sitä nyrkillä ottaan!" 

"Se on hevonen, ei sitä tarvi sääliä!"

"Ei nää tyhmät tajua mistään mitään, lyö sitä!"

Ehkä olen kukkahattutäti vailla kukkahattua ja täti-ikää, mutta... onko tuo nyt oikeasti reilu tapa? Kuka voi käsi sydämellä sanoa noin? Tai että hevonen on tyhmä? Tai ettei sitä tarvi sääliä? Ettei se tunne kipua? Etteivät ne tajua mistään mitään? Mielessäni pyöri vain, että ovatko nuo ihmiset sittenkään koskaan olleet tekemisissä hevosten kanssa?

En voi ymmärtää. Koo on niin paljon viisaampi kuin minä, se on opettanut minulle paljon enemmän kuin minä voisin ikinä sille. Mailakin on kaikessa pöljyydessään aivan järjettömän viisas otus, Pupesta puhumattakaan. Eivätkä nämä ole poikkeuksia, todellakaan. 

Ehkä hevonen ei ole verbaalisesti yhtä lahjakas, (vaikka eipä ihmistenkään puhetta muut lajit ymmärrä ellei sitä opeta) ehkä hevonen ei kehittele apuvälineitä joilla hallita muita lajeja, ja ehkä hevosen tilannekäyttäytyminen ei ole aina järkevintä. Vaan tyhmä hevonen ei ole, ja ne tajuavat niin paljon enemmän kuin ihmiset.

Pulleroiden viimepäivät

Nyt on joka ikinen ponin varuste muutamaa ulkoloimea lukuunottamatta pesty ja puunattu, viimeiset ovat saunassa kuivumassa. Sen jälkeen alkaakin ylimääräisten kuvaaminen ja myynti-ilmoitusten laittaminen, huh. Näissä merkeissä on tosiaan viimeiset n päivää kulunut, muutun kohta mäntysuovaksi ja satulasaippuaksi itsekin. Pohjanpoika oli ja meni, taas jälleen kerran hieno show ja rennot kisat! Hevostarvikekirppiskin oli ja meni, mutten valitettavasti sinne päässytkään, vaikka naapurissa koko ajan olinkin.

Pohjanpoika-alkuseremonian yhdestä osasta, muuten vain videoin

Koo on nyt reippaillut jopa kolme päivää peräkkäin, ja huomiseksikin sille oli merkitty muistaakseni kaksi terapiaa -huhhuh! Sunnuntaina tein aamutallin, jonka jälkeen hain Koon varustettavaksi. Mailalta kylmiä pois kääriessäni poni kuitenkin karkasi, kirmasi häntä soihtuna pihalle ja juoksenteli siellä tarhalaisia villiten hyvän tovin, kunnes antoi kiinni ja palasimme talliin. Poni molemmin puolin kiinni, jossa se kuopi antaumuksella, ja koska olin lievästi sanottuna ärsyyntynyt ponin käytöksestä, vaihdoin kukkamoret varrellisiin hackamoreihin, tartuin raippaan ja sujautin monta vuotta pölyyntyneet kannuksetkin jalkoihin. Kypärä päähän ja ponin suitsiminen, kohti kenttää ja terassilta kyytiin. Ponin harjoitettua jo itsenäisen alkuverryttelynsä aloitin ravaillen. Ratsastuksen aikana teimme mm. parhaat pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa vuosiin, tämän vuoden ensimmäiset puhtaat laukan vaihdot, sekä hyppäsimme pienten pystyjen yli niin, että ponia piti vain jarrutella. Ja kaiken kruunasi, kun lopussa poni vaihtoi laukan puhtaasti joka kolmannella askeleella seitsemän vaihdon ajan -lyhyemmätkin välit olisivat varmasti menneet, jos kuski olisi osaavampi. Raippaan, kannuksiin tai hackamoren alempaan ohjaan en koskenutkaan koko ratsastuksen aikana. Loppukäynnit suoritimme maastossa. Hassu otus, mitä lie kipinää löi korvien välissä tuona päivänä.

Maikki liikkui viime viikolla muina päivinä paitsi keskiviikkona ja sunnuntaina, perjantaina ajaen ja muuten taluttaen. Tällä viikolla olen käynyt ajelemassa molempina päivinä, maanantaina vähän lyhyemmän ja tiistaina pidemmän lenkin. Siskoni Ronja on ollut täällä käymässä, ja toimittanut ruunan kuskin virkaa, eikä poni ole täten joutunut kävelemään puten kärryihin kiepautettuna. Maila on kyllä niin onnellinen, kun pääsee ajelulle! Jännäsin aluksi vähän, että mitähän putte mahtaa sanoa pimeydessä ajelemisesta, vaan minkään sortin pöljäilyjä ei ole näkynyt. Eikä ole ainakaan vaaraa, että olisi kanssahevostelijoita säkkipimeässä liikkeellä -vaan jos joskus sellainen samalle alueelle porhaltaakin, mahtaa järkytys olla sekä meillä että kanssaliikkujalla melkoinen.

Kaksi innokasta lenkkeilijää ja... yksi ei.

Maanantaina allekirjoitin koululla eropaperit, tiistaina puolestaan työsopimuksen, ja täten olen näillä näkymin huhtikuuhun saakka Bonazassa töissä. Ensi syksyksi pitää keksiä jotain järkevämpää, mutta se on alkuvuoden murhetta se. Tänne muuten satoi viimeyönä ensilumi, jee! Koo on nyt taas takitta pihalla, toivottavasti polttiaiset ovat jo muisto vain, eikä huomenna tule vastaan kaljua ponia...

Jokainen tarvitsee puttehetken

Reetta, 17, lopen kyllästynyt epäsopiviin poneihin.

Ja sitten löytyi Maila. Puten viimeisimmästä jalkaäksidentistä on nyt 12 päivää. Ensimmäiset 7 kuntoutuspäivää tallustimme pelkkää Hiittikujaa, kahdeksantena päivänä, eli maanantaina, uskaltauduin käymään jo ehkä puolentoista kilometrin lenkin. Tiistaina aika lailla saman pituinen lenkki edelleen maastakäsin, ja Janita Koon kanssa tallustellen. Keskiviikkona tamma ei päässyt reippailemaan, koko Virpiniemi oli ihan hullunmyllyä, enkä halunnut riskeerata kinttu(j)a työkoneista kierrosten kasvamista pelätessäni. Eilen kävimme pisimmän lenkin sitten... en muista milloin viimeksi, ja vaikka matkan varrelle sattui koikkaloikka jos toinenkin, ei kintut reagoineet y-h-t-ä-ä-n! Tämän johdosta kuskasin tänään, perjantaina, tallille kasan heijastimia.

Tiistaikävelyn Snapchat-screenshot á la Janita

Tamma sai yllensä osan siitä heijastinkasasta, itse tokikin otin oman osuuteni, vaikka varmasti keltainen sadetakki loisti jo itsessään hyvin... syysiltaisessa säässä; vedestä ei ollut pulaa, eikä sen koommin muusta koleudesta tai pimeydestä. Valjaat ja suitset paikoilleen, kärryt perään ja tallista ulos. Se riemu, mikä tammasta puhkui ulos, oli jotain niin suurta. Poni vihdoin taas omassa elementissään! Talutuslenkit ovat ihan kivoja tamman mielestä nekin, mutta muuan kaksijalkainen ei pysty millään harppomaan tammalle ominaisinta tahtia, ja täten jarruttelee ihan turhaan, ja on muutenkin natsi, vaikkei putte näytä minua siitäkään huolimatta vihaavan. Riemunkirjavissa väreissä (no ei ollut kuin Ferrarin punaiset pintelit, sinistä ja keltaista heijastinhärpäkettä kuten heijastinloimea, -riimua ja -rintaremmiä, ruskeat suitset, mustat valjaat ja kärryt, kuskilla ampiaisvärit ja mitähän vielä) suuntasimme Cavadeoksen ohi hiittilenkille.

Putsilla on nykyään letti, ettei jouhet kiusaa silmiä (eikä karvoja tarvi leikellä)

Maila oli vaatimattomasti maailman paras. Toivon todella, että jokainen löytää jossain vaiheessa elämäänsä sellaisen hevosen, kuin tuo pieni pahkasika minulle on. Elämä on niin paljon mukavempaa; ei haittaa vaikka sataa vaakasuoraan eikä kypäräkään meinaa tuulen takia pysyä päässä, kun on se otus, joka saa läsnäolollaan hymyn huulille. Kiersimme vähän oiotun hiittilenkin, koko matkan propellikorva tepsutti tasaista, hyvin pitkää käyntiä eteenpäin -eikä itse asiassa edes ollut propellikorvana, vaan höröversio. Istuin kärryillä hymyillen, nauttien, ja välillä pyykkinaruina roikkuvia ohjia liikutellen tammaa kääntääkseni. En tiedä, kumpi meistä oli onnellisempi, mutta tätäkin kirjoittaessani eivät silmät tahdo pysyä kuivina. Maikki on maailman hienoin, ja sen se sai kuulla tänäänkin niin usein, että tuskin jäi epäselväksi.

Ruuna ei ole huomiotta jäänyt sekään. Koo on ollut erittäin ahkera terapiaponi, aina korvat höröllä tepsuttamassa eteenpäin liiankin reipasta vauhtia -ihan oikeasti, tuo laiskimus! Ponia saa vähän väliä jarrutella, ja ai että pallero tykkääkin tästä työstä. Jotkut on luotu ulkoiluttamaan vammaisia, näköjään Koo ainakin. Viime sunnuntaina käväisin itsekin ponin kyytillä, varustin sen kaulanarulla ja suuntasimme kentälle. Poni oli alusta asti jarruteltavaa mallia; käynti oli hyvinkin reipasta ja pitkää, ensimmäisten raviaskelten jälkeen ei käynti maittanut ollenkaan, ja laukkaaminen oli huippukivaa! Kertaakaan poni ei yrittänytkään vängätä kentältä pois, joten jätin session varsin lyhyeksi jotta molemmille jäi erinomainen fiilis. Tallissa ruokakippo nokan eteen hienolle ponille! Koohan oli Kivarissakin lähes koko talliporukan lellikki, jolle syöteltiin vähän ylimääräisiä porkkanoita ja joka sai aina muiltakin rapsutuksia. Meininki ei ole tallin vaihdoksen jälkeen muuttunut; tänäänkin tallin omistaja ja tallityöntekijä olivat ottaneet ponin aamutallin ajaksi seikkailemaan käytäville ja kuivattelemaan, poni on oppinut varsin nätisti kerjäämään muuallakin kuin käytävällä ollessaan, ja vyötärön ympärys on *köh* paisunut entisestään. Vaan poni ilmiselvästi viihtyy täällä, ja kerta ponista tykätään, mitä sitä typeriä sääntöjä kehittelemäänkään!

Hain eilen loputkin tavarat Kivarista kotiin. Huhhuh, että sitä olikin kertynyt... Vaan kuinka monella muulla on tallilla esimerkiksi laskettelumonot ja -sukset, pulkka, hulavanne, viisi heinäverkkoa, neljä ruokakuppia, n harjaa tai... Pelasin oikean elämän Tetristä ja kikkailin kaikki kyseiselle tallille jääneet tavarat (miinus kaapin, joka jätettiin Baronin käyttöön, ja kaappiin ruuvattu suitsiteline jossa valjaat roikkuivat) ponin koppakärryjen kyytiin, ja työnsin systeemin 500 metrin matkan kotiimme. Tosiaan työnsin, penkki keulaa pitäen, ettei tarvi heti perään kävellä reittiä uudestaan ja kerätä tippuneita tavaroita matkan varrelta. Slow feeding-verkot osoittautuvatkin varsin näppäriksi, sinne sai survottua ison kasan irtotavaraa, verkot jalustinhihnoilla ja lukoilla kiinni kärryyn, eikä tarvinnutkaan keräillä omaisuutta pyörätieltä! Ja kyllä muuten kääntyi ohikulkijoiden päät... Nyt olenkin käynyt läpi ja pessyt sekä näitä, että kotoa löytyneitä ja Bonazaan vietyjä tavaroita, heitellyt roskiin ja lajitellut tallille-säästä-myy -kasoihin. Huomenna pitää kysellä naapuritallin omistajalta josko heidän sunnuntaiselle pihahevostarvikekirppikselle olisi paikkoja vapaana, ja mikäli on, kuskaan jollain hyppykepillä (toivottavasti ei tarvi työntää taas koppakärryjä, tuo matka on meinaan kahdeksisen kertaa pidempi!) ainakin osan paikan päälle ja toivon, ettei ihan jokaista tarvi kuskata takaisin kotiinkin ja tuikata nettimyyntiin. Mikäli tosiaan meille paikkaa on, tulee myyntiin mm. riimuja, suitsia, ötökkähuppuja, se isompi HW Rambo Sweet Itch Hoody, ratsastusloimia, kasoittain harjoja ja mitä lie -ja aivan liian suuri osa näistä on täysin käyttämättömiä tai korkeintaan päälle kokeiltuja. Tällä hetkellä tasan kaksi tuotetta on yli kahdenkymmenen euron hintalapulla varustettu, suunnittelin lisäksi ainakin euron, viiden ja mahdollisesti kymmenen laatikoita. Pitää vaan siivota karsinat reippaasti, että ehdin kahdestatoista eteenpäin sinne naapurin pihalle loisimaan.

Julkaisu käyttäjältä Ratsutalli Cavadeos.

Niin, ja huomennahan on Pohjanpoika! Bonazassa on käynyt joinain iltoina melkoinen kuhina, kun pojat ja miehet ovat käyneet harjoittelamassa kisoihin. Seuraavaksi tyhjennän molemmat isommat kortit, etsin videointiputken esille ja tuikkaan akun latautumaan -aamulla hevosia ruokkimaan ja päiväksi kisafiilistelyä!

#tbt osa 10

Vähän pelottaa, että vanha ulkoinen kovalevy alkaa vedellä viimeisiään... Tähän postaukseen sain kuitenkin materiaalit noukittua, olkaatte hyvät; muuan huhtikuinen estehyppelypäivä ponien ja Janitan sekä veljensä kanssa vuodelta 2010.

Linkki

Linkki

K selvästi arvostaa meidän juttujen tasoa...

Tänään oli hyvä päivä

Jos joku äitini lisäksi huomasi tbt-postauksettomuuden, pahoitteluni; en todellakaan ole kärryillä viikonpäivistä, yleensä olen keskiviikkoiltana juuri ennen nukkumaanmenoa tajunnut, että torstaipostaus on vielä tekemättä. Eilen en tajunnut, että oli keskiviikko. Sarja jatkunee kuitenkin taas ensi torstaina.

Mutta kuten otsikko jo kertoo; tänään oli tosiaan hyvä päivä. Päivän vietin kaupungissa selvitellen asioita, joiden selviytyminen kohensi mielialaa hurjasti. Edes huppari päällä kylmässä tuulessa hengailu ei tunnelmaa huonontanut. Nyt on nimittäin varmaa, että Koo saa jäädä Virpiniemeen tälle samalle tallille talveksi, tarvittaessa loppuelämäkseen, eikä minunkaan enää tarvi viettää kaikkia päiviä kotona maaten tai palkatta tallilla töitä tehden. (olkoonkin, että kuittaan niillä ponin tallivuokran, joten työtuntieni arvo on oikeasti suurempi kuin se rahassa mitattuna olisi)

Tallille menin edelleen iloisin, joskin varautunein fiiliksin. Puttea moikkaamassa käytyäni hain portille vastaan kirmailleen Koon talliin. Harjasin ja rapsuttelin ponia joka oli edeltävänä päivänä hurmannut tallin virallisen ratsastusterapeutin, ja lopulta solmin naruriimun ponin niskalle ja lähdimme kipittelemään kohti Terapiamäkeä. Tuo ruuna ei ole aikoihin ollut noin kevyt, noin pienellä paineella askellajia reippaampaan vaihtava, ja noin innolla läsnäoleva! Keskiviikon terapiassakin poni oli vain hörökorvin tallustellut pitkin metsiä, selvästi nauttien. Olin ottanut pokkarin mukaani, mutta hyvin vähäisestä akun varauksesta johtuen videosaldo jäi hyvin vähäiseksi. Sain kuitenkin lyhyen koosteen kasattua. Meillä molemmilla oli niin mukavaa! Mäeltä poistuimme ponin johtamana, heitin köyden ponin selän päältä ja tarrasin lopusta kiinni. Koo yllätti minut ja kävelytti meidät pidempää reittiä tallille. Video on ehkä nopeiten koskaan tekemäni enkä pidä noista hidastuksista turhan paljoa, mutta... Kuten ennenkin, linkki videoon tässä.

Kävin myös kävelyttämässä Mailaa, joka ei ole viime päivinä osoittanut suurempaa edistystä jalkavammailun paranemisen osalta. Tänään tamma käveli kuitenkin reippaasti, pitkällä askeleella ja kanta-astunnalla, korvat tötteröllä niskaani puhisten -siis aivan omana itsenään! Illalla olin jo niin tunteikkaassa tilassa, että kuullessani videon taustamusiikin artistin saaneen levytyssopimuksen, taisin tirauttaa parikymmentä kyyneltä. (Sen lisäksi ko. miehenalku lisäsi twiittini suosikkeihinsa, hihi! Fangirl level over 1000.)

Ainiin! Jos joku onneton ei ole vielä kuullut, niin ensi viikon lauantainahan Virpiniemessä, Koon (edellistä edeltäneen) entisellä kotitallilla, kilpaillaan pojille ja miehille suunnatussa Pohjanpoika-esteratsastuskilpailussa. Kisa on aina jollain teemalla varustettu, jonka mukaan kilpailijat, talkoilijat ja toivottavasti myös katsojat pukeutuvat -tänä vuonna teemana on Euroviisut. Itse en saanut ketään paikalle houkuteltua, mutta meidän tallilta menee niin valmennettavia, että tallilaisten miehiä, veljiä, poikaystäviä ja isejä, tai mitä vain kaksilahkeisia, ja mm. Sandra starttailee puomiluokassa muutaman kuskin kanssa. Minut on nimetty Team Bonazan kuvaajaksi kunhan aamutallista ehdin. Vielä ehtii siis muutaman päivän ajan ilmoittautua ehdottomasti vuoden parhaisiin ja rentomielisimpiin kisoihin! Jos Euroviisiedustusratsu puuttuu, voin auttaa sellaisen rekrytoinnissa. Aiempaa ratsastuskokemusta ei pahemmin tarvita, kunhan pysyy hevosen selässä puomiradan läpi -taluttajat ovat sallittuja. Koska kaikki lukijat ympäri Suomen nyt innostuivat tästä, viralliseen kisakutsuun pääset klikkaamalla tätä. Niin, tosiaan, ainakin aiempina vuosina kisaajia on ollut tosiaan ympäri Suomea, painotus luonnollisesitkin Oulun seudussa.