Maailman Parhaat Ruunat

Onko mitään parempaa tapaa kuluttaa ilta, joka piti käyttää huomiseen kokeeseen lukemiseen, kuin haalia itselleen kaksi hevosta kyseiselle päivälle? Ja lähteä vielä tallille myöhässä = tulla kotiin myöhässä? Ja kaiken lisäksi päätyä vielä koneelle, kirjoittamaan kyseisestä päivästä? Ei ole.

Tosiaan, Sypen omistaja Elli tuli tänään koulussa kysymään minulta, hoitaisinko ruunan tänään. Tottakai! Viimeisin Sylbert-päivä lienee joltain... heinäkuulta? joltain kivalta kävelyreissulta. Myöhemmin myös Lassin omistaja kysyi minua hoitamaan pikkuponin, mutta tässä vaiheessa oli jo sanottava, etten oikeasti ehdi -etenkään, kun Lassilaan on se 3-4 kilometriä suuntaansa, ja siellä hevoset saatetaan iltaruokkia jo viiden aikaan. Syppe ja Koo asuvat tosiaan samalla tallilla ja tarhaavat samassa tarhassa, 300 metrin päässä kotoani.

Tallille raahauduin joskus vähän kuuden jälkeen, seitsemän aikaan olin siivonnut ruunien karsinat ja saanut tallin etuoven edustan & perällä olevan vesipisteen alueet tulvimaan, sekä tehnyt poikien ruuat turvottamista vaille valmiiksi. Sen jälkeen etsin Sypen satulan ja harjat jostain, huutelin ruunan talliin ja laitoin kuntoon. Kävelimme kentälle, laitoin valot päälle ja yritin kiivetä pikkupojan kyytiin. Ongelmia oli jo satulan selkään laitossa, mutta että itsekin pitäisi selkään päästä... Ylisuuret camo-housut koituivat kuitenkin suurimmaksi ongelmaksi, joten luovutin ja talutin Sypen penkin viereen ja kapusin siitä kyytiin. Jouduin poistumaan selästä saadakseni jalustimet paremman mittaisiksi, kiipesin takaisin satulaan ja köpsyttelimme ehkä... kolmisen varttia? Kävin kaikki askellajit läpi, ravissa ja käynnissä avot, sulut ja pohkeenväistöt, ja laukassa parit vaihdot. Aaa mikä hevonen! Sylpyllä oli tosiaan ollut pari lepopäivää ennen tätä, ja olihan se tuhannen herkkä -normaaliakin pahempi t. poneihin tottunut. En vaan osaa istua noissa askeleissa, etenkään kun koivet olivat turhan keveinä ylimääräisen virran vuoksi. Vaan ei sitä tiedä joskos tässä toistekin tilaisuus kokovartalotreeniin tarjoutuisi...

Saatuani Sypen hoidettua ja saateltua sen karsinaan syömään hain Koon hackamoret, harjat ja huovan. Kävin avaamassa ponille portin (aaa ihanaa, lähetys toimii taas! Huutelin tosiaan ponin portille, herkkua naamaan, ja lähetys portista ulos) ja kävelimme talliin. Rrrakastan melkeinlumista, eli kuuraista, maata, josta poni ei löydä mitään ylimahtavia herkkuja, ja täten pouni jaksaa keskittyä minun kanssani tekemiseen. Ponille kokovartaloharjaus, satulahuopa Sypen rintaremmillä (valuu muuten taakse, eikä loimi/ratsastusvyötä voi käyttää koska herra on taas jumittanut vatsalihaksensa sekä vasemman takajalan sisäsyrjän) ja suitset, tallin etuovi lukkoon ja takaovesta kentälle. Valot takaisin päälle ja ponin kyytiin. Enkä ihan oikeasti voisi tuntea enää oloani kotoisammaksi kuin tuon palleron selässä. Tosiaan, edellisestä ratsastuskerrasta on ihan pirusti liikaa aikaa, sillä poni on viime ajat liikkunut vain maastakäsin -joko liinassa tai juoksulenkein. Ne ihanat tikitiki-askeleet, pyöreä ja karvainen selkä, lyhyt, paksu ja karvainen kaula. Ja se, että poni toimii tasan siten, miten olen sen opettanutkin. "Rrrrr" ja askellaji vaihtuu ravista käyntiin tai laukasta raviin, "ppppprrr" ja poni pysähtyy. Kävelimme ja ravailimme jonkin aikaa, nostin laukan ja totesin sen järkyttäväksi, kävin kokeilemassa laukkaa tasaisemmalla alustalla = kentän viereisellä päällystämättömällä tiellä ja totesin aivan normaaliksi, palasin ravailemaan kentälle ja poni oli ♥. Lopetin ehkä vartin päästä, koska tuon paremmin ei voisi mennä! Ei, se ei kulkenut peräänannossa ja polkenut takasillaan ja nuollut maata jalkojeni alta, mutta minulla oli niin saakelin hyvä fiilis etten halunnut pilata sitä.
 Poni talliin, pusipusihalihali, ruuat eteen ja hyvät yöt. On tuo vaan niin hieno eläin.

© Sohvi 07-03-2012

Loppuun ikivanha kaulanaruvideo á la Anniina, kun en täksi päiväksi ketään saanut videoimaan eikä uusia kuviakaan ole, nyyhkis, ja koen blogin kuitenkin mielekkäämmäksi selata jos täällä on edes jotain väriä. Mutta minulla ei ainakaan mikään koskaan onnistu jos joku on katsomassa, ja juurikin tuon parhaan fiiliksen saan jos teen kaiken aivan itse.




Niinjoo, jos joku muukin Sohvin ja siskoni lisäksi sattui huomaamaan, niin kyllä, blogi oli piilotettuna jonkin aikaa. Tämän piti myös pysyä piilotettuna kunnes saan täysin uuden ilmeen & Photobucketin toimimaan, mutta... noh, näin kävi.