Kohta kaksikymppinen Koo

Kahdeskymmenes elinvuosi pyörähti keskiviikkona käyntiin. Hurjaa. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä ajankulua. Ihan vastahan vietimme ponin kymmenvuotissyntymäpäiviä. Oikeasti...

Juhlaviikko alkoikin heti maanantaina, psylliumkuurin aloituksella. Muuten poni tuskin tästä juhlinnasta tykkää, vaan muutama psylliumitallinenhan tarkoittaa ruoka-annoksen tuplaantumista, että poni liman lipittää kupistaan. Torstaina irtosivat muuten ensimmäiset karvatkin, hui, kevät tosiaan tulee! Vaikka kyllähän moista on ennustanut sulavan lumen alta paljastuneet kasatkin... Niin, ja tietenkin se, että valoa riittää lähes iltatalliin saakka! Nämäkin kuvat on otettu illalla kuuden jälkeen.

Lahjaksi ärsyyntynyt poni sai pari (kolme) omenaa. Ärsyyntynyt poni on sen tähden, että ensiksi Tarmo oli viikon karsinalevossa, ja nyt varasti Joosepin toverikseen pienempään tarhaan. Koo on siis hengaillut vain Ruutin kanssa, ja koska Ruuti tekee paljon töitä, pikkuponi on harvoin koko päivää tarhailemassa. Koon turhautumisen huomaa kyllä, se pierupukkilaukkailee pitkin tarhaa, juoksee joka kerta tarhaan mennessäni vastaan, ajattaa toisinaan Ruutia ja on ylienerginen. Toivottavasti Koo saa pikimmiten laumansa takaisin ja rauha laskeutuu taas K(eisari)n valtakuntaan.

Kesyhamsterien uusi alalaji; omenahamsteri

Tunnistettavissa omenanmuotoisesta keskivartalosta, paksuista poskista ja vaaleista huulista.

Kymmenen kännykkäkuvaa

1. Viime viikon perjantaina kävin ekstemporevierailulla Kivarissa, kun Emmi kyseli josko voisin käydä hoitamassa Baronin. Siltä päivältä kolmannentoista karsinan siivottuani poni pääsi harjailun kautta kävelylle, joka olikin ponin mielestä hurjan jännää!

2. Keskiviikkona kävin myöskin ekstemporeratsastuksella Sypellä. Kalenteriin oli merkattu juoksutus, mutta kentän ollessa huonokuntoinen päädyinkin satuloimaan ponin ja suuntasimme metsään, jota pitkin olin aiemmin tallille juossut ja tiesin sen olevan laukkakunnossa. Ja olihan poni mielissään! Korvat höröllä kirmasi menemään.

3. Samaiselle päivälle oli merkitty myös Pikkuveli-suomenhevosruunan juoksutus, mutta taas koin parhaaksi vaihtoehdoksi lähteä metsärälläilylle. Ja tämä hevonen se vasta olikin innoissaan! Aiemmalla reissulla oli jo valunut kyyneleet silmistä, nyt piti tarrata kypärästä (joka on ennemmin pieni kuin iso) kiinni ettei se jää matkalle. Ja olihan seuraavanakin päivänä niin raukea ja rauhallinen hevonen terapioissa!

4. Ja jottei takalistoa turhan helpolla päästettäisi, pääsi Koo ja Sandra ensimmäistä kertaa koskaan yhteislenkille tällaisella muodostelmalla. Ilman ruumiita selvittiin, ja alkutakkuilujen jälkeen reissu menikin varsin nätisti. Tempo oli kuitenkin huomattavasti aiempia hitaampi.

5. Päivän liikuttelut vielä varustein; Sypen, PV'n ja Koon suojat, sekä kaikkien suitset. Milloin viimeksi olen ratsastanut kolme hevosta saman päivän aikana? Ehkä kolme vuotta sitten. Milloin viimeksi olen liikuttanut neljä hevosta saman päivän aikana? En koskaan.

6. Torstaina Koolla oli kengitys. Jälleen varsin kiltti poni ja rauhallinen sekä kaikin puolin asiallinen kengittäjä. Samat kengät, hokit ja tilsakumit menivät edelleen. Eikä muuten tarvinnut edes itse huolehtia kengityksestä, kun edellisenä päivänä tuli viestiä että kulkee meidän tallin ohi, tarviiko lyhennystä.

7. Uudelleenkiinnitetyt kengät piti tietenkin käydä heti koeajamassa -tuo pystyynkuollut vanha ruuna oli pelkkä muisto vain. Koo on kuitenkin koeajamistani ehdottomasti paras maastoratsu jarrujensa tähden, ei tarvi kuin sanoa "hyyväää" ja poni hidastaa täydestäkin laukasta.

8. Myös Ruuti-poni pääsi pyrähtelemään puskiin, tällä kertaa en jaksanut lainaratsullekaan satulaa laittaa. Kyllä noillakin jaloilla pääsee aivan tajutonta vauhtia!

9. Maikin kanssa puuhastelu on viimeaikoina ollut lähinnä karvojen nyhtämistä -tamma vaihtaa kesäkarvaan kunnon tohinalla, harjaussession jälkeen koko karsina on vuorattu punaisin karvoin.

10. Torstaille mahtui vielä yksi maastoilu Bonazalla. Eipä näitä (Koo, Syppe ja Bonde) 19-vuotiaksi todellakaan uskoisi, sellaista oli meno tälläkin. Bonde kävikin itse asiassa pisimmän reissun kun mitään kiirettä ei ollut ja ponilta taas menohaluja löytyi vähän liiaksikin. Vaan nyt on taas tuuletettu niin kuskin kuin kopotienkin korvienväliä, ja taas maittaa tavallinen työnteko luultavasti jokaiselle -ainakin hetkeksi. Mikään normaaliviikko tämä ei todellakaan ollut, työnkuvaani kuuluu tavallisesti lähinnä Maikin liikauttelu.

Aamutallissa

Hurjaa, miten nopeaa päivät pidentyvät! Kohta en enää auringonnousua aamutallissa näekään. Tämän postauksen kuvat on otettu perjantaiaamuna ennen kahdeksaa varsin leudossa säässä, sekä sunnuntaina vähän yhdeksän jälkeen 26 asteen pakkasessa.

Ponille on opetettu luopuminen vuosia ja taas vuosia sitten, ehkä 2009 tai 2010. Edelleen se jaksaa moista tarjota jos tietää minulla olevan ruokaa eikä se sitä juuri sillä hetkellä saa.

Nämä voittivat kyllä vuoden pienimmät jääpuikot -palkinnon.

Satulasta ei muuten tule toista osaa. Tuosta nimenomaisesta ainakaan. Toista testikertaa ei nimittäin tullut sillä selvisi, että paneelit ovat viitisen senttiä liian pitkät, kun satula laitetaan oikealle paikalle = vielä taaemmas. Nyyh. Jos siis jollain sattuu olemaan ylimääräisenä maksimisaan 43-senttisillä paneeleilla varustettu joustorunkoinen (yleis)satula, kättä pystyyn!

Aiver joustorunkoinen koulusatula osa 1

Satulanmetsästys on käynnissä. Löysin ilmoituksen 16,5-tuumaisesta Aiverin koulusatulasta Haukiputaalta, ja otin yhteyttä. Selvisi, että myyjä olikin tuttu nainen naapuritallilta, ja seuraavana päivänä, perjantaina, satula tuotiin tallille. Myyjä esitteli penkkiä ja mukana tulevaa Le Mieux-palahuopaa, soviteltiin satula ja haettuani joustovyön ja jalustimet lainaan varustin ponin loppuun ja lähdimme lenkille. Huopaan jätettiin eteen molemmat palat paikoilleen, taakse ei mitään.

Kävimme vajaan tunnin kentällä, metsässä ja hevosreitillä, enimmäkseen käyntiä huonoista pohjista johtuen, muutaman reippaan ravi- ja laukkapätkän otimme pohjien sen salliessa. Aluksi satulassa istuminen tuntui varsin oudolta ja tuntui, että istun metrin päässä ponista. Yht'äkkiä huomasin joko tottuneeni tähän, tai satula oli lämmennyt ja muotoutunut ponin selkään paremmin ja olin yllättävän lähellä ponia. Takajalkojen liike tuntui melkein jopa selvemmin kuin ilman satulaa, minkään sortin pomppulinnaefektiä en huomannut. Keventäessä satula kuitenkin aluksi heitti minut etukenoon. Jalustinhihnat sekä polvituet olivat ainakin tälle 165-senttiselle rungolle loistavassa paikassa. Istuin tuntui alkuun hieman ahtaalta toppahousujen kera, mutta taas joko totuin tai satula lämpesi, eikä asia häirinnyt. Jalustinten soljet tuntuivat "läppien" alta hirmu selvästi ja suunnittelinkin webbersien hankintaa. Selkärangantila pysyi satulan lämmettyäkin, eikä penkki puristanut ponin lapoja -ja poni liikkui tämän kanssa aivan yhtä mielellään kuin ilman satulaakin ollen varsin pidäteltävä.

Talliin palaaminen sai lähes itkupotkuraivarit aikaan. Eihän satula pysynyt paikoillaan sitten yhtään. Penkki varovaisesti pois selästä, vaikka sain kyllä silti karvoja suttaantumaan nostovaiheessa. Koon vartalon malli on kyllä satulan paikallaanpysymistä ajatellen haastava; edestä kapea, lapojen takaa vielä kapeampi, ja laihimmillaankin ponin vatsa on järjettömän pyöreä.

"Kainalon yläpuolella" olevat katkeilleet karvat ovat tulleet aiemmin ilman satulaa ratsastettaessa kuskin polvista, kolona näkyvä suttu selässä mitä luultavimmin satulaa poistaessa kun karvat jäivät huopaan kiinni...

... koska ratsastuksen ajan hankaantuneet karvat eivät olisi nousseet pystyyn, vaan suttaantuneet ja katkeilleet.

Oikealta puolelta löytyi kuitenkin lavan takaa tällainen, jota ei ennen ratsastusta ollut.

Tämänpäiväinen testiratsastus käydään vielä taaemmas satuloituna, liukuesteen kanssa ja yksillä paloilla, S-vyötä tai muuta vastaavaa en ole löytänyt kokeiltavaksi. Itse olen täysin myyty tälle, vaikka mieluummin yleispenkkiä olisinkin ostamassa. Ehdottomasti mukavin ja samalla tukevin satula missä olen koskaan istunut!

K(eisari)n uudet vaatteet

Vuoden alussa lähetin kaulakappaleellisen, vuorettoman ja kymmenen senttiä liian lyhyen Horseware Amigo-sadetakin uuteen kotiinsa. Etsiskelin käytettynä moista tai kevyesti topattua koossa isompana, surkealla menestyksellä. Eikä kyllä itse asiassa alle kahdensadan hintaluokasta löytynyt uutenakaan! Lopulta luovutin ja kerroin kelpuuttavani muutkin merkit. Sähköpostiin tuli tarjous loimesta, jota olen jo ainakin vuoden päivät katsellut ja muutamaan otteeseen ostoskoriinkin klikannut, vaan en ollut saanut aikaiseksi tilata. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että loimen koko ja väri olivat juuri oikeat!

Tiistaina hain postista Equitare Sweden Model-takin, jota on Bucas-kopioksi kutsuttu ja kovin kehuttu. Muotoilu on kyllä oikeasti identtinen Bucasin loimien kanssa, kuin myös kiinnitykset; niin etusoljet kuin kaulakappaleen kiinnityskin. Itselleni ei tosin tullut mielen viereenkään, että muutaman kerran käytetyn 135-senttisen loimen kanssa mukana tuleva käyttämätön kaulakappale olisi L-kokoa. Kotona pussin avattuani katselin, että mahtoi Kopoti saada kaulateltan, vaan ihmeen hyvin tuo jättisuuri kaulakappale ponille sopii!

Istuvuus ei Koon päällä yllä Horsewaren tasolle. Kasvuvaraa on, tälle 19-vuotiaalle ruunalle, oikeastaan joka suuntaan, ja etenkin edestä loimi on melkoisen väljä. Toisaalta kokoa pienempi olisi luultavasti liian lyhyt. Eurohuntereihin tai TuffRideriin verrattuna tämä sopii Koon kropalle huomattavasti paremmin.

Jätin ponin keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi kovaan tuuleen tämän takin kanssa, varsinaisen istuvuuden näin siis torstaina kun poni oli tämä päällä piehtaroinut sekä jumppaillut yön ja aamupäivän. Tai olisin nähnyt, tarhassa minua tervehti nimittäin tämänlainen sankari:

On muuten ainoita kuvia, mihin kaikki pojat ovat mahtuneet kerralla. Ja heti näin edustava! Mutta joo. En todellakaan tiedä miten tuossa on onnistuttu. Jalkaremmit olivat auenneet (mahan puolelta) mutta muut kiinnitykset edelleen asiallisesti kiinni -eikä siis myöskään jalkaremmit, niiden lukot tai edes D-renkaat olleet hajonneet. Pelkäsin, että taitoksen sisältä löytyy täysin riekaleina oleva loimi, vaan ei, vähän likainen vain maassa laahaamisen jälkeen. Hevoset oli juotettu ja ruokittu 1-2 aikaan, tämä kuva on otettu ennen neljää. Mysteeri jäi tällä kertaa selvittämättä, vaan jonkin sortin häntäremmin poni kyllä saa... Niin, ja lavoilta ei loimi ainakaan hangannut, ainuttakaan katkennutta karvaa ei näkynyt!

#tbt osa 15

Ah-niin-ihania vihkokirjoitteluita!

28.1.2009

"Tekaisin tallityöt ja hain ponin. Laitoin jätkän kuntoon ja ratsastin Petran ja Puman kanssa kentällä n. 1h. Sen jälkeen aloitettiin Janitan kansa hiihtorats. koulutusta niin, että Janita käveli perässä. Hyvin meni! Laitoin ponin pois Janitan avustuksella, hain Rikon sisään ja pääsin Janitan kyydillä kotiin. -Reetta (toin puhtaan huovan)"

29.1.2009 nää kynät on huonoja!

"Aluksi putsasin karsinan, joka oli historiallisen siisti. Käänin purut kokonaan ympäri, ja alla oli jotain ällöjä, märkiä ja painavia puruja, jotka heivasin menemään. Tein ruoat, pilkoin leivät pieniksi ja yritin saada ajan kulumaan. Poni laiskotelkoot tarhassa loppuillankin, kun ei mahdu kentälle Petran ja Puman kanssa. (Petra harjaamassa Pumaa). -Reetta"

Jätkän? Milloin nössö-Koo on sellainen ollut? Märkiä, ällöjä puruja? Kentälle ei mahdu kahta? Voi jestas. No mutta, eipä tule enää moisia termejä käytettyä, tai yhtä huonoja tekosyitä keksittyä. Ja pakko myöntää, osaan ehkä kuitenkin nykyään kirjoittaa paremmin. Huolestuttavaahan se tokikin lähinnä olisi, jos moiset taidot olisivat 12-vuotiaan tasolla, mutta hys.

Ongelma satulassa

Tai sen päällä. Maanantaiseen työpäivään kuului, terapiatalutusten ja luutujen heiluttelun (sekä iltatallin) lisäksi, Bonaza-ponin ratsastus, "jos haluat". Olen pakottanut itseni nousemaan takaisin satulaan, koska penkissäistumistaitoni on surkea. Järkyttävä, suorastaan. Joten olihan tähän(kin) tilaisuuteen tartuttava! Sopivassa välissä hain ruunan talliin juomaan ja varustettavaksi, jonka jälkeen suuntasimme kohti kuistia. Alkukäynnit metsäpolulla ja kentälle keventelemään. Olihan se kamalaa! Ilman satulaa voin hypätä esteradan tai mennä sarjavaihtoja, satulan kanssa en kykene kevyeen raviin. Melko pian hylkäsinkin jalustimet päästäkseni tunnustelemaan ponin askeleita paremmin, ja ponin rentouduttua ympyröillä, kolmikaarisilla sekä siirtymisillä laukkailimme kentän puolikasta ympäri. Laukanvaihtojen ja pohkeenväistöjen jälkeen palautin jalustimet jalkoihin, laukkasin vielä parit pätkät, ravailin ja kävimme kävelemässä taas metsässä loppuverryttelyt. Tallissa pikainen kuvien räpsiminen, ponilta varusteet päältä, porkkanoilla lahjominen ja karsinaan odottelemaan iltaruokia.

Kalenteria selaillessani huomasin, että minulle on seuraavalle parille viikolle samaisen hassunnäköisen otuksen ratsastuksia laitettu useampikin kappale. Josko en ihan joka kerta lähtisi maastoon tai jättäisi satulaa talliin vaan menisimme kentälle pyörimään, voisi tämäkin ongelma hälventyä huomattavasti. Se tuskin yksinään riittää, joten olen taas pistänyt pienimuotoisen satulanostamisoperaation aluilleen. Niin oman ratsastuksen kuin ponin selän tähden -ei ole terveellistä kantaa ihmistä, saatika sitten vain muutamalla nikamalla, vaikka itse olenkin alle kymmenen prosenttia ponin massasta enkä mikään holtiton perunasäkki kuitenkaan. En vaan yhtään tiedä mitä etsin. Kolme vuotta sitten lähetin Koon vanhan ja lavoille pieneksi jääneen Kiefferin toiselle puolen Suomea, siitä lähtien poni on ollut ihan virallisesti satulaton. Nahka- tai joustorunkoinen vaikuttaa ainakin teoriassa ihan kivalta ja meille sopivalta, (kun ponin liikutustaso ja ruokinta ei aina vuoden ympäri ole samanlainen, joten sekä lihavuus- että lihaskunto vaihtelee kausittain) mutten ole koskaan moisia nähnytkään kuin kuvissa. Runkosatuloihin tuskin enää käsiäni survon, juurikin siksi, että sitä pitäisi vaihdella turhan useasti. Rungoton ei ihan mahdottomasti innosta sekään, ihan jo ulkonäkönsä vuoksi -tykkään perinteisen näköisistä satuloista... Vaikka onhan noita Freemaxeja ja muita. Lisävaikeuksia tuottaa kuitenkin muiden lisäksi ponin laskeutunut selkä sekä allekirjoittaneen kohtalaisen tyhjä pankkitili, josta ei mahdottomia summia liikene iäkkään ponin selän päälle. Muita ongelmia ovat siis kohtalaisen suuriliikkeiset lavat ja pyöreä runko, muuten ponin selkä ei mikään hirmu ole; säkää on muttei liiaksi, varsin symmetrinen, selässä varsin kohtalaisesti lihaksia, normaali satulansijan pituus ym. Onko teillä kokemuksia erilaisista satuloista? Ehdotonta suosikkia? Jotain työttömän (Kelan tuilla työskentelevän) elämäntilanteeseen soveltuvaa?

Mahdotonta kulttuurishokkia lieventääkseni kävimme eilen Koon kanssa kentällä leikkimässä selästäkäsin, kaulanarun kera. Ja onhan se ihan mahtava poni! Ja lämpeääkin huomattavasti Bondea nopeammin vaikka samaa vuosikertaa edustavatkin, ja hitsi vie Koon liikkeet olivat isot kun edellisenä iltana oli samankokoisella vaan huomattavasti pienempiliikkeisellä ponilla ratsastellut. Voin nyt virallisesti lopettaa ihmettelemästä, kun Koon liikkeitä sanotaan varsin hevosmaisiksi, vaikka melkoinen tikittäjä se minun silmiini on edelleen...

Kurkkaus Koon kamoihin

Eli harjaesittely, kuten joka toisessa blogissa on viime aikoina ollut, kiitos Blogitallin viikon haasteen. 

Koon harjaloota näyttää tuolta. Entinen ensiapupakki, joka otettiin nykyiseen käyttöön kun muutimme nykyiselle tallille. Aiemmin käytin harjalaukkua, joka hylättiin käytöstä kun siihen ei saanut sekä harjoja että ihottumatököttejä mahtumaan -sitä ennen Koo kokeili useamman oikean harjalaatikon kestävyyttä hampain ja kavioin, jonka jäljiltä autotallissamme on useampi puolikuntoinen kuukauden-pari käytössä ollut harjalaatikko. Kuten tarkkasilmäisimmät huomanevat, tämäkään ei ole säästynyt Koon armottomilta kynsiltä vaikka olenkin yrittänyt pitää ponin ulottumattomissa -kuvasta katsottuna takaoikealla on varsin nätti kolo kannessa. No, tämä sentään pysyy vielä kiinni ja pitää tavarat sisällään!

Sisältö puolestaan, kaikessa *köh* siisteydessään, on tuollainen.

Ihan perusharjat; kovat harjat punaisena ja harmaa-valko-mustana, pinkki pehmeä harja ponikuvalla, ikivanha pölyharja, luonnonharjasharja sekä tavaroiden (eli suojien, kun satulahuopia ja muita ei käytetä...) putsausharja. Harmaankirjava ja viimeisenä mainittu ovat peruja Tufferilta, punainen kova on jostain ilmestynyt. Pinkin ostin joskus vuonna 2004 Oulun Ratsumestareilta, siinä oli puuosassakin pystyynhyppäävä varsa mutta kyseinen kangasmerkki on jäänyt jonnekin välille. Edelleen kallein ostamani harja koskaan! Punainen pöläri ostettiin Koon entisiltä omistajilta muun tavarapaljouden kanssa, luonnonharjas on siskoni ostama varmaan joillekin hoitohevosilleen -aikalailla samoina vuosina kuin tuon pinkin olen itse ostanut...

Suat; kova muovinen sahalaitainen harjojen putsausta varten, kaksi mustaa ja yksi punainen kumisuka, sekä punainen piikkisuka.

Randomtavarat, eli hyvin maisteltu vasara, hyvin kärsinyt harjaharja, feikki-FurMinator aka FurMonster (hinta alle puolet aidosta, toimii paremmin, suosittelen!) ja taas hyvin kärsinyt kaviokoukku. Muut koukut ovat tapojensa mukaisesti näköjään kadonneet jonnekin, hups.

Harja, joka saa ihan oman kappaleensa. Katuharja, tuli nimi sitten KaTu-lyhenteestä (Karkki + Tuffer) tai katuharjamaisesta ulkomuodosta, tämä on loistava. Sileäturkkinen puoliverinen tuskin tälläista arvostaa, mutta pörröturkkien harjaajat senkin edestä! En tiedä mitä lie puukuitua nuo harjakset ovat, en tiedä mistä tällaisen saa, mutta jos joku karvaturjakkeita hoitava tällaiseen törmää, niin osta. Tai jos törmäät muutenkin, osta sellainen minulle! Itken sinä päivänä kun tässä ei enää yhtään harjasta ole jäljellä. Olen koittanut googlailla josko jostain moisen saisi tilattua, mutta heikolta näyttävät tulokset. Janita osti tämän varmaan kahdeksan vuotta sitten "issikkaharjana", ja syksyllä Koo peri tämän Tufferilta. Loistava, kaiken kaikkiaan.

//Edit 17.4.2015; meillä on uusi katuharja. Tämä yksilö ajautui tallin omistajan kautta Tampereen hevosmessuilta, Fysio Healing Oy'n kojusta.

Näiden lisäksi laatikosta löytyy milloin mitäkin; hanskat ja (villa)sukat ovat varsin normaali näky, kuin myös kaiken maailman roska, karvat, heinät, letitysvermeet... Jos Koon suojat ja putsit eivät ole kaapissa eivätkä kuivaushuoneessa, olen luultavasti survonut nekin harjalaatikkoon.

PeltoSipuli

Reissun jälkimmäisen puolikkaan vietän Porvoossa Siinan ja Minkan luona. Perjantain myöhäisen saapumisajankohdan vuoksi varsaa pääsimme moikkaamaan vasta tänään, tekemisetkin oli jo jotakuinkin suunniteltu useampi kuukausi sitten. Harjailujen ja varustamisen jälkeen kävimme kierroksen tiellä, mutta totesimme, että vieraasta käsittelijästä on enemmän hyötyä jos suuntaammekin pellolle. Simpe on nimittäin siellä päässyt vetämään kierroksia ja aiheuttamaan turhia sydämentykytyksiä Minkalle, jonka jälkeen varsa ei ole juurikaan pellolla käynyt.

Varsan tehtävänä oli kävellä, plussana vielä sama tahti kanssani, sopiva sijainti minuun nähden ja suun kiinnipito samaan aikaan. Ilman niitä loikkia tai laukkapyrähdyksiä. Alkuun sain melko usein muistuttaa Siinaa ettei taakse jäädä valumaan vaan pysytään näköpiirissäni, muttei myöskään lähdetä edelle tai ravaamaan, saatika käytetä jalkojani tai käsiäni puruleluina.

Melko pian Siina kuitenkin tyytyi kohtaloonsa, vaikkei se moisista natsileikeistä tykännytkään. Pyöräytin Siinaa pidemmällä köydellä myös muutaman kierroksen varsan vapaavalintaisessa askellajissa ympyrällä että pääsisi vähän purkamaan turhia virtoja käyntipainotteisen talutustuokion jälkeen. Vasempaan kierrokseen varsa kirmaili jo ihan nätisti, mitä nyt välillä koitti puskea turhan lähelle minua, oikeaan kierrokseen lopulta riitti Minkan vierellä kävellen puolitoista ympyrää.

Tallin pihassa luminen varsa sai viltin yllensä ja kävimme vielä tiellä kierroksen kävelemässä. Takaisin pihalle saavuttuamme lyhentelin vielä vähän Siinan kavioita, joka sujui varsin nätisti kun Minka palkkasi varsaa paikallaan seisomisesta. Överipyöristin etenkin kärjet että Minka uskaltaa jatkossa raspailla rohkeammin.

Ainakaan tänään Silli ei kyllä ollut kaikkien varoittelujen kaltainen, mutta saa nähdä millaista äksöniä varsa on meidän päiden menoksi huomiseksi kehitellyt...

Janita kävi keskiviikkona purkamassa Koolta energioita, joka oli kuulemma ollut kentälläkin loistavalla motivaatiolla varustettu. Huomenna samainen pari käy viihdyttämässä toisiaan jos saavat aikataulut käymään yksiin, sen jälkeen palaa ruunakin työhönsä allekirjoittaneen arkea täyttämään.

#tbt osa 14

Selasin uudempaa ulkoista kovalevyä throwbackien toivossa, ja löysin 2011 kansion. Kamalaa ajatella, että näistäkin kuvista on jo kohta neljä vuotta -ja koska materiaali on ajalta ennen blogia, ovat nämä vanhoja. Järjettömän ei_apua + voi_miten_söpöä -kohtauksen näistä kyllä saa. No, edistynyt ainakin olen, jos ei muuten niin maastakäsittelytaidoissa! Tosin nykyään Koon kanssa ei moisia tuokioita edes harrasteta. Siis että lyön naruriimun päähän ja kävelemme kentälle pyörimään ja väistämään takapäätä tai mitä vain. Mutta nuo Papu-kuvat! Voi ei.

Koo-kuvat taitavat olla Sohvin ottamia. Ehkä?