sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Maaliskuun ponikulut


- Horse Comfort 3,5m riimunnaru 12,90€
- kuljetusnarut 2kpl 23,80€
- Hööksin heinäverkko 15,70€
- EQpro Multivita Natur-E 19,90€
- miniolkipaalit 12kpl 20€
- heinäosuus 120€
- himalajan suolakivi 4,90€
- Horse Comfort heinäverkko 9,90€
- talikko 18,85€
- Pellavainen 15kg 25,90€
- trailerivuokra 130€
- ostotarkastus 406,77€
- hevonen 4500€
- Horseware Amigo 100g sadeloimi 67,90€
- Bucas Power Turnout loimi 62,90€
- omistajanvaihdos 30€
- Arden Marathon Biothane valjaat 497€
- näyttelyriimun tarvikkeet 59,10€
----------
- 6025,52€


Summanahan tuo on ihan järkyttävä, mutta kun sieltä poistetaan Malin, ostotarkastus ja vuokratraileri tuolle reissulle, ei ensimmäisen kuukauden muihin kuluihin jäänyt kuin tonni, niistäkin puolet meni luksusvaljakkovaljaisiin ja jossain muualla pidettäessä puoli tonnia olisi mennyt tallivuokraan. Käytännössä ilmainen kuukausi siis! Polttoainekuluja en vieläkään laske, joskin tältä kuulta olisi voinut listata ainakin ne lähes kaksi tankillista mitkä menivät pelkkään poninhakureissuun.


Onneksi Malin on edelleen mitä ihanin ja sopivin poni, niin ei edes harmita syödä makaronia.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Tutustelua


Tasan kaksi viikkoa sitten tein ostopäätöksen, seuraavana päivänä kuskasin Malinin länsirannikolta itäiseen etelä-Suomeen ja aloitimme toisiimme tutustumisen. Heti sunnuntaina huomasin ponilla toisessa takajalan sääressä haavan, jonka kohdalla oli tuntuva patti. Illalla Minkan ruokkiessa poneja oli jalka jo selvästi turvonnut. Laitoin pikaisesti viestiä Malinin kasvattajalle, joka sanoi, ettei tammalla ole ennen koskaan haavat turvotelleet, paitsi yksi kiinniommeltu vekki tikkauksen jälkeen. Tuskailin pitkin iltaa, kunnes kymmenen aikaan totesin, että haluan ehkä nukkua seuraavan yön paremmin kuin olin pari viikkoa nukkunut, joten hyppäsin auton rattiin ja hurautin tallille. Joo-o, turvoksissa oli, mutta muuten niin siisti koipi etten oikein keksinyt mitä sille pitäisi tehdä -ehkä kylmätä, päätin jäädä seuraamaan tilannetta. Sellainen paluu pilvilinnoista hevosenomistajaksi!


Olen päivittäin käynyt vähintään moikkaamassa tammaa, lähes aina harjaillutkin ja monesti käynyt kävelyllä tarhan ulkopuolella, yleensä pihatietä edestakaisin. Kavioiden putsaus, etenkin takajaloista, on ollut haastavaa tamman lähtiessä kävelemään saman tien kun jalka on ylhäällä. Itsehän olen tasan niin laiska ihminen, että opetan hevoseni olemaan suurinpiirtein paikallaan kaikissa perushoitotoimenpiteissä. Tällä viikolla keskiviikon ja torstain kavionpuhdistukset sujuivat jo lähes täydellisesti! Sain kaikki jalat helposti ylös ja putsattua ilman nykimisiä. Seuraavaksi pitäisi päästä pidentämään jalan ylhäälläpitoaikaa, että vuolu, joka on jo hyvinkin ajankohtainen, onnistuisi paremmin. 


Viime viikon sunnuntaina kaivoin Koon vanhat valjaat esiin ajatuksenani käydä vähän ohjasajamassa pellolla. Lähempi tarkastelu osoitti, etten kyllä tasan lähde tuohon hankeen rämpimään muuta kuin taluttaen. Siispä valjaat selkään ja menoksi! Valjastus sujui kohtalaisen hyvin riimu päässä mutta naru maassa tarhassa. Malinillahan on kasvattajalla ajettu muutaman kerran, mutta vähän vajaavaisella varustuksella ja viime kerrasta on jo hyvä tovi aikaa, joten ajatuksenani on ohjasajaa ja ehkä vetää pelkkiä aisoja ennen kärryjen perään laittamista. Tokikaan meillä ei edes vielä kärryjä ole, joten tämä on osittain pakon sanelema tapakin. Valjaat puettuani ei Malin sanonut niistä mitään, siispä lähdimme suoraan pellolle. Kävelimme pellon päästä päähän, haimme ohjasajo-ohjat mukaan, viritin ne kiinni ja lähdimme pihatielle. Sitä edestakaisin muutaman kerran, viimeisellä kerralla kokeilin raviakin tallille päin. Ja ei niin mitään ongelmaa missään.



Keskiviikkona pääsin tallille heti aamusta, alunperin ajatuksenani oli vuolla molempien kaviot, mutta oli historiallisen ihana sää ja olisi ollut silkkaa typeryyttä käyttää tuollainen keli kavioiden tutkailuun. Siispä poni naruun, aitojen ulkopuolelle harjattavaksi, koira autoon odottamaan ja mars matkaan! Ensimmäistä kertaa koskaan poistuimme kotipihan ulkopuolelle. Parikymmentä metriä käveltyämme kuulin, että takaa tulee keskimääräistä isompi auto, jota odottelimme bussipysäkillä. Maitoauto hidasti hyvin vauhtiaan, tasaten samalla jatkuvasti ilmanpaineita suhahdellen, Malin nosti päänsä ylös ja pysähtyi. Hui. Hirveän hurja arabi. Seuraava auto tuli vastaan edestä, ihan järjetöntä vauhtia 50 alueella, vaan se ei aiheuttanut tammassa mitään reaktiota. Saattoi tulla ehkä joku muukin auto vielä vastaan, mutta tamma oli jo osoittanut olevansa sen verran tottunut liikenteeseen, etten huomioinut niitä enää. Pääsimme soratielle, jota hölkkäsimme hyvän tovin eteenpäin. Olin tietysti tamman mielestä aivan liian hidas, Malin nakkeli vähän niskojaan ja otti spurtteja niin pitkälle kuin annoin narua. Kellon näyttäessä aivan liian isoja lukuja käännyimme ja kuljimme samaa tietä takaisin tallille. Jälleen tuli autoja edestä ja takaa, mikään niistä ei tammaa hetkauttanut. Virtaa sen sijaan pienessä ponissa oli, ja sen se myös näytti nöpöhölkkäämällä vieressäni. Koko ajan rodunomaiseen tapaan löysällä narulla, ei ollut pienintäkään pelkoa että poni katoaa horisonttiin tai jyrää päältäni. Ja juuri siksi halusin arabin.


En voi kyllä vieläkään moittia hankintaani, uskon, että Malin on juuri sopiva persoona minulle. Eilen saimme muuten tehtyä omistajanvaihdoksen Hippokseen. Ensimmäistä kertaa koskaan olen ihan virallisesti hevosenomistaja!


torstai 14. maaliskuuta 2019

Läskileiri käyntiin!


Meillä on käsissämme kaksi lihavaa hevosta; keskivartalopyöreä Malin, sekä kokovartalolihava Alpo. Molemmat ovat viettäneet pari vuotta lähinnä syöden, tekemättä oikein mitään aktiivista. Otimme sunnuntaina lähtötilannekuvat, joihin vaikka kuukauden tai parin päästä vertaamalla toivomme näkevämme hyvän muutoksen!



Joo-oh, tässä on tekemistä. Vaan kuten Alpon kuvasta huomaa, hevoset ovat ainakin tähän saakka liikkuneet omatoimisesti tarhassa erittäin paljon! Ei mitään stressaantunutta kehänkiertämistä, vaan silkkaa tutkimusmatkailua. Hevosilla menee pellolla kaivinkoneen tekemät urat aidan viertä jota pitkin Malin tykkää kipittää, mutta ainakin sunnuntaina Alpo "oikoi" umpihangesta. Malin on osoittanut olevansa hyvinkin aktiivinen tyyppi, joka tykkää testata refleksejään ja säikkyilee päästäkseen juoksemaan. Alpo ei arvosta tätä turhan paljoa, se etenisi mieluiten kävellen, vaan tamman nakellessa niskojaan vähänkään ruuna sanoo "okei okei" ja hölkkäilee mukana. Omaehtoisen liikunnan lisäksi tarkoituksena on toki alkaa liikutella hevosia. Ruokintapuolella taas poneilla on tarjolla vapaa kuivaheinä (löysimme viimekesäiseksi tavaraksi uskomattoman hyvää heinää; sokerit 98 ja srv 69) verkoista 3-4 pisteestä, vapaa olki pihatosta sekä kivennäiset.



Lyhyen tutustelun jälkeen on kyllä vain todettava, että meille osui ihan täydelliset hevoset; aktiivinen ja herkkä Malin sopii minun käsiini, rauhallinen ja luotettava Alpo Minkalle ja muulle sen huoltojoukolle, superseuralliset ja kaikkeen osallistuvat hevoset toimivat hyvin puutarhatonttuina ja pihalemmikkeinä, ja kaiken kruunaa se, että nuo tulevat uskomattoman hyvin toimeen! Jos hevoset syövät samalta verkolta parin tunnin tuntemisen jälkeen, tai rapsuttavat samana iltana, ei juurikaan paremmin voisi mennä. Tai siis Alpo yritti rapsuttaa Malinia jo lauantai-iltana, mutta Malin ahdistui Apen hieman, hmmh, kovakouraisesta rapsutustyylistä ja pakeni paikalta. Seuraavana päivänä molemmille sopiva kyhnytys oli löytynyt.


Teimme muuten poneille oman Instagram-tilin jotta voimme spämmiä sinne rauhassa hevoskuvia. Se löytyy @malinalpo . Myös omalta tililtäni @rrreettao löytyy toisinaan vähän eri materiaalia.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kotimatka

Olimme heti ensimmäisinä kello kahdeksalta hotellin aamiaisella, tankattuamme itsemme palasimme Malinin luo. Tamma oli kasvattajansa kanssa tallissa, harjattuna ja innokkaana tekemään mitä vaan. Traileri sen sijaan oli jäässä. Vetopää toimi vasaran kanssa, yhdistelmän kytkettyämme huomasimme että toinen vasemman puolen renkaista ei pyöri. Sitä peruutettiin ja vedettiin eteen ja peruutettiin ja vedettiin ja mitään ei tapahtunut. Johan koko reissu olikin sujunut liian hyvin! Yritin ottaa heinäverkon ja mukanani tuoman riimun naruineen trailerista, mutta yllätys yllätys, etuovikin oli jäätynyt kiinni. Takasilta sentään aukesi, sitä kautta hain tavarat ja lähdimme hakemaan heiniä (ja ehkä kävimme ihailemassa lampaita ja karitsojakin...) miesten värkätessä kopin kanssa. Tovin päästä meille tultiin ilmoittamaan, että rengas pyörii, poni kyytin. Riimu päähän, silta auki ja poni kyytiin. Paitsi että siinä vaiheessa, kun tammalla oli vasta etujalat sillalla, sen takajalat luistivat alta ja koko poni oli polvillaan. Nonni, nyt se katkas jalkansa, paitsi että kävelytys pihassa todisti ajatukseni virheellisiksi. Pieni naarmu, ei sen pahempaa. Uusi yritys, tällä kertaa Malin ei ollut yhtään niin mielellään lähdössä matkaan, mutta porkkanan voima on suuri ja junnu kiipesi kyytiin olosuhteet huomioiden erittäin reippaasti. Luukut kiinni, narut kiinni ja matkaan.


Ensimmäinen pysähdys oli noin tunnin päästä, silloin minua tervehti hieman hikinen ja tärisevä, mutta heiniä syönyt tamma. Siinä sitten stressasin seuraavaan pysähdykseen saakka, silloin Malin oli jo lähes kuivunut eikä tärissyt, hieman huolestunein silmin katseli maailmaa. Ja sama näky oli joka pysähdyksellä. Pirkkalassa otimme vähän pidemmän tauon, yritin juottaakin tamman mutta ei maistunut vesi, ja omenamehulla sitä maustaessani tamma katsoi epäluuloiseesti että yritänkö myrkyttää hänet tuolla litkulla. Sen oli tarkoitus jäädä viimeiseksi stopiksi, mutta Hyvinkään jälkeen kopissa kolahti niin, että oli pakko käydä vielä kurkkaamassa että onhan tamma pystyssä. "Ai nytkö ollaan vihdoin perillä" oli tamman ilme.


Selvisimme 500 kilometrin matkan Porvooseen, huh! Kävimme muutaman kilometrin päässä kääntämässä yhdistelmän päästäksemme pihatien paremmin ylös, alku oli lupaava mutta mutkan jälkeen Bemarini hyytyi. Siihen jäätiin. Voi vttu. Mäki oli niin jyrkkä, ettei siitä voinut lähteä hevosta pakittamaan ulos, ja niin kapea, ettei etusiltaa saanut auki. Ei siis auttanut kuin pakitella yhdistelmää. Pienen hetken ajan koppi veti autoa, en ole koskaan ollut niin lähellä sydänkohtausta. Järkyttävä tunne. Enkä ole koskaan ollut niin kiitollinen siitä, että matkaseuraksi lähtenyt poikaystäväni vihaa matkustajana oloa ja ajaa aina, kuten tänäänkin. Pienen pienin pätkin peruuttelimme mäkeä alas, kohtaan, jossa se ei ollut niin jyrkkä ja mutkikas. Letka linkussa parkkiin, poni irti ja etusilta auki. Malin, joka kasvattajallaan oli tottunut etupurkukoppiin, katseli siltaa epäilevästi, kerran pakitti takaisin traileriin kunnes lopulta laittoi etujalkansa sillalle ja hyppäsi. Suoraan metsäiseen, hyvin jyrkkään mäkeen, sen sijaan että olisi vain ohittanut auton ja kävellyt tietä pitkin pihalle. Rämmimme ylös, Malin oli sitä mieltä että tosi kivaa, jee, kiipeilläään! Talsimme talon viertä pihan poikki hevosten tarhaan, jossa kävimme kiertämässä aidat ja tutkimassa kaikki aitojen sisäpuolella olevat risut ja lumikökkäreet odotellessamme Malinin uutta kaveria saapuvaksi. Sitä yhdistelmää ei yritettykään vetää ylös, vaan peruutettiin tien alkuun josta Alpo purettiin. 


Hevoset tervehtivät toisensa hirnuen, kävimme yhdessä vielä kiertämässä tarhan pihattoineen ympäri ja irrotimme narut riimuista. Hirveän villit hevoset jäivät niille sijoille kaivelemaan ah niin mehevää viimevuotista ruohoa lumen alta ja meidän kävellessä lähtivät ne seuraamaan. Malin koitti käydä moikkaamassa Alpoa muutamaan otteeseen, mutta Ape lähinnä käveli sitä karkuun. Alpo oli selvästi ihastunut metsäosioon tarhassa, Malin sen sijaan olisi tykännyt tutkia peltoa muttei uskaltanut lähteä sinne yksin -tamma seisoi pellon ja metsän rajalla, hirnui ruunalle ja kirjaimellisesti viittoi päällään että tule tänne! Alpo ei vastannut kutsuun, joten tamma kipitti kiireenvilkkaa ruunan kylkeen kiehnäämään. Hetken kuluttua hevoset olivat kuitenkin jo samalla heinäverkolla syömässä ja illan mittaan hevoset nähtiin vain vierekkäin tai possujunassa kulkemassa.


Sama jatkui myös seuraavana aamuna, kaikkialla kahdestaan ja heti näyttivät ystävystyneen!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Ostotarkastus

Perjantaina starttasimme Porvoosta kaksikymmentä yli viisi kohti Pohjanmaata. Muutaman pysähdyksen ja satojen kilometrien jälkeen pääsimme kohteeseen kahdentoista jälkeen. Traileriin purut ja heinät laitettuamme oli Malinin vuoro valmistua kuljetuskuntoon. Loimessa kuivatellut tamma harjattiin, riimu vaihdettiin ja suojat laitettiin jalkaan. Vilkuilimme kelloa ja rapsuttelimme tammaa, kunnes oli aika lastata poni ja lähteä kohti klinikkaa. Tamma käveli perässäni suoraan sisälle, olin käytännössä ostanut sen jo tässä vaiheessa -mitä luksusta onkaan helposti lastautuva hevonen! Luukut kiinni, hevonen naruihin ja matkaan!


Olin katsonut Mapsista matkan olevan reilu puolituntinen, mutta todellisuudessa huonokuntoiset tiet verottivat ainakin puolitoistakertaisen ajan. Onneksi lähdimme ajoissa! Klinikalle päästyämme kävimme ilmoittautumassa ja kyselemässä vähän aikataulua, purimme ponin ja talsimme pitkin raviradan varikkoaluetta. Malin oli hyvin eläväinen ja kiinnostunut ympäristöstään, vähän huuteli tarhoissa olevien hevostenkin kanssa, mutta kaikin puolin järkevästi käyttäytyvä tyyppi yksin vieraassa paikassakin. Toimenpidepaikan vapauduttua menimme klinikan sisälle, jossa tamma tutkittiin läpikotaisin. Vikoja ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt. Kävimme mutkan ulkona kävelemässä ja ravaamassa suoralla edestakaisin, liikkeistäkään lääkäri ei löytänyt vikaa. Taivutuksia en näin nuorelle halunnut.


Piikkiä kaulaan ja poni löysäksi. Meidät pyydettiin oven toiselle puolelle röntgenkuvien oton ajaksi. En tiedä kauanko se kesti, mutta tuntui vähintään ikuisuudelta! Kaikki muut klinikan hevoset ehtivät lähteä, luin kaikki seiniltä löytyvät tietoiskut ja tutkin pöydällä olevaa hevosen kalloa. Tilanteesta puuttui vain tikittävä seinäkello, tik tok, tik tok... Vihdoin ja viimein meidät pyydettiin takaisin katsomaan kuvat. Laitan kuvat tähän alle ja löydökset niiden jälkeen, mikäli lukijakunnastani löytyy minun ja äitini kaltaisia röntgennörttejä ja joku haluaa tehdä omat diagnoosinsa. Koitin tulkita mistä kohtaa mikäkin kuva on otettu, en ole aivan satavarma kaikista kuvista.

Vej alaraaja, vej polvi, oej alaraaja 

Oej polvi, otj alaraaja, otj alaraaja

Otj kinner, otj kinner, otj polvi

Otj polvi

Vtj alaraaja, vtj alaraaja, vtj kinner

Vtj kinner, vtj kinner, vtj polvi

Loistouutinen; ei irtopaloja! Jee! Kaikki muut kuvat olivat aivan puhtaat, mutta molemmissa kintereissä tarsaali nivelrako oli ohut, joka siis tarkoittaa käytännössä sitä, että Malinilla on suurempi todennäköisyys kehittää itselleen kinnerpatit. Oikeasta takapolvesta löytyi kohta, jota eläinlääkäri sivusta otetusta kuvasta epäili kystaksi, mutta edestä sitä ei nähnyt ollenkaan. "Sisäpuolen femorotibial-nivelessä osteofyytin kehittyminen mahdollista tulevaisuudessa." Kintereet ja polven ajattelin käyttää kuvattavana muutaman vuoden päästä, ja sen jälkeen tarvittaessa, niin pysyn kartalla nivelten tilanteesta. Nivelten kasvurajat olivat myös vielä hieman auki, olin erittäin tyytyväinen päätökseen jättää taivutukset taivuttelematta.

Säteilytyksen jälkeen oli vielä hampaisiin kurkkaus, tiesin tammalla olevan sudenhampaita ja ajattelin poistattaa ne samalla reissulla. Sudenhampaita löytyikin vain vasemmalta ylhäältä, sen lisäksi poistettiin kaksi maitohammasta. Koukkuja sen sijaan oli paljon, poskissa oli aika hurjat haavaumat. Lisäksi yhdestä hampaasta löytyi  pieni diastema ja lievää kariesta neljästä. Hammaslääkäriin siis korkeintaan puolen vuoden päästä uusiksi, niin saadaan toivottavasti diastema ja karies kuriin heti alkutekijöissään.


Tutkimusten päätyttyä ketjuissa roikkuvaa poniparkaa heräteltiin taluttelemalla sitä varikkoalueella. Ensimmäinen kierros oli pelkkää hoipertelua, mutta vähitellen Malin alkoi virkistyä ja taas vähän kiinnostua ympäristöstään. Paperit saatuani ja laskun maksettuani lastasimme tamman kyytiin ja paluumatka Malinin kotitallille alkoi. Yllättäen tähän suuntaan matka ei ollutkaan yhtään niin paha, olimme pihassa suorastaan yhdessä hujauksessa! Oven avattuani tamma hirnui kuuluvasti, huomattavan herännyt hevonen siis verrattuna viime näkemään. Päästimme hieman hikoilleen ponin loimi päällä kavereidensa luo sekä siivosimme ja parkkeerasimme trailerin. Ja sitten sitä mentiin, papereita kirjoittamaan. Miljoona lippusta ja lappusta täytettyämme (sekä soitettuani pankkiin ostorajaa nostaakseni) siinä sitä olin, hevosenomistaja, ensmmäistä kertaa ihan virallisesti paperillakin! Nyt ei tarvinnut enää stressata ja jännittää tarkastusta, joten sain keskittää stressausvoimavarani pelkkään kotimatkaan.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Nordic Marilyn, luku 1


Tervetuloa, joko takaisin tai uutena vierailijana. Nyt on taas syytä herätellä blogia henkiin -melkein kahden vuoden hevoseton elämä on vihdoin päättynyt. Hän tuossa ylhäällä on Nordic Marilyn, kolmevuotias arabitamma. Lähes kahden kuukauden kaikenlainen suunnittelu ja miettiminen päättyi eilen kirjoittessani nimet paperiin onnistuneen ostotarkastuksen jälkeen. Jälleen kerran huonosti nukutun yön jälkeen olemme nyt seitsemän tuntia kestävän matkan alussa, yhä Pohjanmaalla. En malta odottaa, että pääsen kunnolla tutustumaan uuteen ystävääni!