Ostotarkastus

Perjantaina starttasimme Porvoosta kaksikymmentä yli viisi kohti Pohjanmaata. Muutaman pysähdyksen ja satojen kilometrien jälkeen pääsimme kohteeseen kahdentoista jälkeen. Traileriin purut ja heinät laitettuamme oli Malinin vuoro valmistua kuljetuskuntoon. Loimessa kuivatellut tamma harjattiin, riimu vaihdettiin ja suojat laitettiin jalkaan. Vilkuilimme kelloa ja rapsuttelimme tammaa, kunnes oli aika lastata poni ja lähteä kohti klinikkaa. Tamma käveli perässäni suoraan sisälle, olin käytännössä ostanut sen jo tässä vaiheessa -mitä luksusta onkaan helposti lastautuva hevonen! Luukut kiinni, hevonen naruihin ja matkaan!

Olin katsonut Mapsista matkan olevan reilu puolituntinen, mutta todellisuudessa huonokuntoiset tiet verottivat ainakin puolitoistakertaisen ajan. Onneksi lähdimme ajoissa! Klinikalle päästyämme kävimme ilmoittautumassa ja kyselemässä vähän aikataulua, purimme ponin ja talsimme pitkin raviradan varikkoaluetta. Malin oli hyvin eläväinen ja kiinnostunut ympäristöstään, vähän huuteli tarhoissa olevien hevostenkin kanssa, mutta kaikin puolin järkevästi käyttäytyvä tyyppi yksin vieraassa paikassakin. Toimenpidepaikan vapauduttua menimme klinikan sisälle, jossa tamma tutkittiin läpikotaisin. Vikoja ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt. Kävimme mutkan ulkona kävelemässä ja ravaamassa suoralla edestakaisin, liikkeistäkään lääkäri ei löytänyt vikaa. Taivutuksia en näin nuorelle halunnut.

Piikkiä kaulaan ja poni löysäksi. Meidät pyydettiin oven toiselle puolelle röntgenkuvien oton ajaksi. En tiedä kauanko se kesti, mutta tuntui vähintään ikuisuudelta! Kaikki muut klinikan hevoset ehtivät lähteä, luin kaikki seiniltä löytyvät tietoiskut ja tutkin pöydällä olevaa hevosen kalloa. Tilanteesta puuttui vain tikittävä seinäkello, tik tok, tik tok... Vihdoin ja viimein meidät pyydettiin takaisin katsomaan kuvat. Laitan kuvat tähän alle ja löydökset niiden jälkeen, mikäli lukijakunnastani löytyy minun ja äitini kaltaisia röntgennörttejä ja joku haluaa tehdä omat diagnoosinsa. Koitin tulkita mistä kohtaa mikäkin kuva on otettu, en ole aivan satavarma kaikista kuvista.

Vej alaraaja, vej polvi, oej alaraaja 

Oej polvi, otj alaraaja, otj alaraaja

Otj kinner, otj kinner, otj polvi

Otj polvi

Vtj alaraaja, vtj alaraaja, vtj kinner

Vtj kinner, vtj kinner, vtj polvi

Loistouutinen; ei irtopaloja! Jee! Kaikki muut kuvat olivat aivan puhtaat, mutta molemmissa kintereissä tarsaali nivelrako oli ohut, joka siis tarkoittaa käytännössä sitä, että Malinilla on suurempi todennäköisyys kehittää itselleen kinnerpatit. Oikeasta takapolvesta löytyi kohta, jota eläinlääkäri sivusta otetusta kuvasta epäili kystaksi, mutta edestä sitä ei nähnyt ollenkaan. "Sisäpuolen femorotibial-nivelessä osteofyytin kehittyminen mahdollista tulevaisuudessa." Kintereet ja polven ajattelin käyttää kuvattavana muutaman vuoden päästä, ja sen jälkeen tarvittaessa, niin pysyn kartalla nivelten tilanteesta. Nivelten kasvurajat olivat myös vielä hieman auki, olin erittäin tyytyväinen päätökseen jättää taivutukset taivuttelematta.

Säteilytyksen jälkeen oli vielä hampaisiin kurkkaus, tiesin tammalla olevan sudenhampaita ja ajattelin poistattaa ne samalla reissulla. Sudenhampaita löytyikin vain vasemmalta ylhäältä, sen lisäksi poistettiin kaksi maitohammasta. Koukkuja sen sijaan oli paljon, poskissa oli aika hurjat haavaumat. Lisäksi yhdestä hampaasta löytyi  pieni diastema ja lievää kariesta neljästä. Hammaslääkäriin siis korkeintaan puolen vuoden päästä uusiksi, niin saadaan toivottavasti diastema ja karies kuriin heti alkutekijöissään.

Tutkimusten päätyttyä ketjuissa roikkuvaa poniparkaa heräteltiin taluttelemalla sitä varikkoalueella. Ensimmäinen kierros oli pelkkää hoipertelua, mutta vähitellen Malin alkoi virkistyä ja taas vähän kiinnostua ympäristöstään. Paperit saatuani ja laskun maksettuani lastasimme tamman kyytiin ja paluumatka Malinin kotitallille alkoi. Yllättäen tähän suuntaan matka ei ollutkaan yhtään niin paha, olimme pihassa suorastaan yhdessä hujauksessa! Oven avattuani tamma hirnui kuuluvasti, huomattavan herännyt hevonen siis verrattuna viime näkemään. Päästimme hieman hikoilleen ponin loimi päällä kavereidensa luo sekä siivosimme ja parkkeerasimme trailerin. Ja sitten sitä mentiin, papereita kirjoittamaan. Miljoona lippusta ja lappusta täytettyämme (sekä soitettuani pankkiin ostorajaa nostaakseni) siinä sitä olin, hevosenomistaja, ensmmäistä kertaa ihan virallisesti paperillakin! Nyt ei tarvinnut enää stressata ja jännittää tarkastusta, joten sain keskittää stressausvoimavarani pelkkään kotimatkaan.