maanantai 23. tammikuuta 2012

12. † Viveca

Olen yrittänyt tehdä tätä postausta monia ja taas monia päiviä. En vain ole kyennyt siihen, mutta... nyt teen sen. Lupasinkin jossain postauksessa (Pupun?) kertovani mm. näistä poneista lisää.

Tämän postauksen päähenkilönä on siis valkoinen satuponi, Queen Star Of UK, eli Viveca. Viveca ja varsansa Cara, olivat hoito/liikutus/entiedämitä-ponejani suurinpiirtein vuodesta 2003 tai 4 loppukevääseen 2006. Kaikki lähti siitä, kun äitini selaili Hevostalli.netin Markkinoilta hoitajia vailla olevia poneja. Hänen silmiinsä hyppäsi ilmoitus parikymppisestä ponitammasta ja sen parivuotiaasta varsasta, joille etsittiin liikuttajia -ensisijaisesti tälle vanhemmalle tammalle. Äiti mitään minulta kysymättä vastasi ilmoitukseen, ja näin menimme katsomaan poneja Virpitalleille. Tunnistin tuon valkoisen ponin samantien! Olin ihaillut sitä ABCn katsomosta, kun sen edellinen liikuttaja ratsasti sillä. "Koeratsastuksen" aikana minä, siskoni, siskoni kaveri, sekä veljeni kävivät ponitamman selässä. Tamma oli haastava, mutta minä ja siskoni kaveri päätimme alkavamme hoitamaan ponia. Ponin omistaja asui (ja asuu kait edelleen?) Hollannissa, joten ponit olivat täysin meidän vastuulla. Meille ei tullut ongelmia päivien jakamisessa, sillä Annella oli paljon enemmän menoja ja kiireitä, kuin minulla. Parhaimmillaan kävin katsomassa poneja seitsemänä päivänä viikossa, jonka lisäksi kävin kerran tai kahdesti viereisellä ABC-tallilla tunneilla.

Vasemmalla Caramella 4v ja oikealla Queen Star Of UK 19v

Se poni... Niin hieno, niin... täydellinen. Saatoin viettää tunteja ja taas tunteja istumassa ponien karsinan edessä, katsomassa niin täydellisiä pieniä turpia ja karvakorvia. Saatoin harjata poneja tunteja, tunteja ja taas lisää tunteja, laskea niiden rehuannokset pelletti kerrallaan, kantaa litran kauhalla satalitraisen saavin täyteen kolmenkymmenen metrin päässä sijaitsevalta hanalta. En tiennyt mitään parempaa, en tuntenut sanaa "kiire". Aivan kuten Pupenkin kanssa, myös Vivellä ratsastin lähes poikkeuksetta ilman satulaa. Sen sijaan maastossa en käynyt kuin muutaman kerran vuosien saatossa, vaikka aivan ihanat metsäreitit lähtivätkin suoraan tallin pihasta -tuo poni nimittäin oli täysin kaheli. Ei mitään kontaktia, eikä varsinkaan maastossa. Yleensä jouduin pysäyttämään ponin maneesin seiniin, varsinkin jos ponilla oli ollut yksikin lepopäivä. Osallistuin ponilla kerran kisoihinkin, puomiluokkaan. Olimme omistajan kanssa sopineet, että menen radan ravilla. Joopajoo sanoi Vive, joka heitti ensimmäisen puomin jälkeen laukalle ja pysähtyi vasta radan mentyämme. Tarrasin harjasta kiinni ja ohjasin uudelle puomille ohjat kaulaa vasten hölskyen. Lopulta sijoituimme toisiksi. Äitiä pelotti...

© äiti 5/2006, jostain syystä meistä ei löytynyt muuta kuin käyntikuvia...

Viveca oli tosiaan ensimmäinen virallinen hoitoponini; olin kyllä ominut siskoni hoitohevosen, mutta omistajatkaan eivät siitä tienneet. Vive inhosi aivan kaikkia hevosia, jokaista muuta paitsi Caraa. Pieni ponitamma veti aina minua perässään pitkin tallin pihaa, käyden uhittelemassa kolme kertaa suuremmille hevosille aidan takaa. Suupielet korvasta korvaan taluttelin täysin 6-0 kusettavaa ponia, mikään ei haitannut, koska poni vain oli niiiiiiiin ihana. Vivellä oli myös erittäin paha puhkuri, joka oli ainut, mikä sai ponin hidastamaan. Yskäkohtauksen tullessa poni kyllä pysähtyi, mutta se ei ollut kivaa kuunneltavaa. Tamma oli jatkuvalla Ventipulmin-kuurilla, ja olikin välillä todella hyvässä kunnossa. Myös karvanlähtöaika oli varsin... Mielenkiintoista. Tai pelottavaakin, etenkin ensimmäisenä keväänä. Poni nimittäin pudotti karvat laikuittan; ensiksi kaulasta, sen jälkeen lautasilta, leviten vähitellen kylkiin ja tadaa -koko poni oli kesäkarvassa. Ensiksi epäilimme ponille kaikkia mahdollisia sairauksia, mutta poni oli ihan yhtä pirtsakka itsensä, ja kesäpukukin päällä muutaman viikon kuluttua.

© äiti 5/2006, eikä mikään ole muuttunut; en vieläkään osaa pitää poneja kiinni...

Vivecan ansiosta pääsin myös hoitamaan Puppea; eräs Pupen hoitajista, joka kävi myös Virpitalleilla, pyysi minua hoitamaan hänen vuorollaa Pupua, "kun pärjäät tuollekin pirulle". Mutta nuo ponit... niin hienoja, niin ihania. Ne tunnistivat meidän silloisen auton äänen, ja rupesivat aina kiljumaan ja juoksemaan ympäri tarhaa. Kävellessämme tarhalle ponit juoksivat hirnuen portille, vaativat rapsutuksia ja herkkuja. Yleensä otin Vivecan, ja äiti kroonisesta kaviokuumeesta kärsivän Caran. Ponit pääsivät harjattaviksi, jonka jälkeen äiti lähti Caran kanssa metsäkävelylle taluttaen, ja minä menin Viven kanssa maneesiin rodeoratsastukselle. Jossain vaiheessa äiti jätti Caran "päiväkotiin", eli muutaman shettiksen ja erään russin kanssa samaan tarhaan, ja tuli kauhistelemaan maneesiin sitä hullua valkoista ponia.

© äiti 5/2006

Tuli alkukesä 2006. Olimme omistaneet Koon muutaman kuukauden, olin lopettanut Pupun hoitamisen vähän aikaa sitten. Ponit lähtivät tapansa mukaan muualle kesälaitumelle, mutta tiesin, etteivät ne enää tulisi koskaan takaisin. En pääsisi taas syksyllä katsomaan poneja, en enää koskaan voisi vain haluta kyytiä tallille ja lähtä taluttamaan poneja. Ei koskaan. Ponit vaihtoivat osoitettaan neljänsadan kilometrin päähän, Polleparkkiin Laukaalle. Kävimme kerran poneja katsomassa, kesäkuussa 2007. Ponit olivat täysin.. erilaisia. Eivät omia itsejään, seisoivat ja söivät, eivätkä välittäneet mistään. Cara hankasi muutaman kerran päätään minuun, mutta siinä kaikki. Tarkoituksenamme oli käydä nyt tulevana kesänä Jyväskylän-reissulla katsomassa poneja, mutta...

© isä 6/2007, viimeinen tapaamisemme

Maanantaina, istuessani tuttuun tapaan tietokoneella, äiti huuteli olohuoneesta, että olenko kuullut Viven kuolleen. Vastasin itku kurkussa ja alahuuli väpättäen, että en. Seikkailin Sukupostiin, ja kyllä. "Syntynyt 6.9. 1986 (kuollut 29.9.2011)" Ja minä romahdin. Istuin kylmälle lattialle, kaivoin käsiini kehystetyn kuvan näistä kahdesta pienestä ponista. Olin koko ajan tehnyt lähtöä tallille, jonne meno oli taas entistä vaikeampaa. Tiesin ajautuvani taas muistelemaan Puppea, mutta ei, vielä pahempaa. Ajauduin ajattelemaan puolentoista vuoden päähän, päivään, jolloin minulla ei enää ole ketään. Ei Kootakaan. Koo lähtee luotani, kunhan suoritan peruskoulun loppuun. Siinä siis kiitos "ahkerasta" opiskelusta..? Tiedän, että niin on parempi kaikille. En minä pysty opiskelijana ylläpitämään ponia, kun hädin tuskin saan itselleni ruokaa. Vanhemmat eivät tuon ponin kuluja maksa, kun tästä talosta poistun -mutta Oulun seudulla kun ei ole minulle mitään. Poni lähtee siis tädilleni Ruotsiin, vajaan 900 kilometrin päähän nykyisestä olinpaikastani. Ja kun joka tapauksessa joudun etelämpään lähtemään, myös välimatka pitenee. Tiedän, että poni pääsee siellä pihattoon, kahden ruunan luo. Ensi kesänä menen katsomaan, ehkä ponin kanssa, sen tulevaa kotia.

Vivecan kuolinsyytä en tiedä, omistajansa kirjoitti Facebookissa tamman kunnon romahtaneen täysin yllättäen. Olen yrittänyt kirjoittaa hänelle sähköpostia, mutten ole vielä pystynyt siihen.

Lepää rauhassa, pieni valkoinen poniini. <3

© isä 6/2007

11. Ponppiva poni x2

Yhtä monta postausta kuin lukijaakin, jeij? :D Kuvat kadonneet, pahoitteluni.

Tosiaan, eilen tuli vähän Papruiltua. Viimeinen heräämiseni oli vähän ennen yhtätoista, Sofian soittoon. He lähtisivät puolen tunnin päästä tallille. Joo ihan hyvä idea -olin (vara)sängyssäni, täysin koomassa ja halusin nukkua. Vähitellen sain kerättyä viimeisenkin raajani pois kovan patjan päältä, seikkailin syömään ja tajusin joskus kahtakymmentä yli, etten millään ehtisi Sohvin mukaan tallille. Viesti eteenpäin, ja sovimme, että tulen matkalta kyytiin. Wohoo, puoli tuntia lisää aikaa koomata! Vähän ennen tasaa tajusin, että olen edelleen varsin vähissä vaatteissa, eikä minulla ollut mitään hajua kameroiden sijainnista. Vilkaisu kameroihin, joo mahtuu 70 kuvaa ja 29 minuuttia videota, luulin niiden riittävän. Vähitellen revin itseni bussipysäkille, jossa odotteli jo auto traileri perässään. Nokka kohti Kiimingin Ratsastuskeskusta!

Kävimme katsomassa hetken edellistä valmennusta, jolloin totesin maneesin olevan vähintäänkin valaistukseltaan parempi, kuin yksikään aiemmin vierailemani hevoshalleista. Papdu pääsi Sohvin serkun hevosen karsinaan, ja kävimme taas hetken vilkuilemassa kuluvaa valmennusta, kunnes päätimme lähteä varustamaan poniinia. Parpu valmiina, ja maneesiin. Aiheena heillä oli joku öäh kaarevat tiet? Luovutin jo alkuvaiheessa, ja jätin videoinnit toisten vastuulle. Halusin _yrittää_ onnistua kerrankin kuvissa, mutta... noh, se epäonnistui. ISOn heittäminen 1600 oli varsin typerä idea, kuin myös suljinaikana 1/60-80. Äh, miksen ottanut toista runkoa, joka kohisee huomattavasti vähemmän (ja ISO-arvoakin on laittaa suuremmaksi, 350 se kun loppuu tuohon 1600) jolloin suljinaikaakin saisi lyhyemmäksi ilman, että kuva on vain musta möykky. Mutta ei siinä, muissa maneeseissa ei yhtään mitään kuvia tule ilman salamaa -ja pop-up nyt on niin hirveä... Videoita en ole vielä edes jaksanut katsella, odottelen vain tikkua jolle saan ne siirtää että pääsen eroon niistäkin. Kuvat lensivät roskakoriin samantien Photobucketiin lataamiseni jälkeen.

Papru oli varsin hieno, olkoonkin että sillä oli turhan paljon virtaa ja kaikki tehtävät jouduttiin uusimaan, kun herra Poni ei halunnut laukata rauhassa ja hypätä hallitusti. No kun kavaletit on hypättävä metrin ilmavaralla, ja jos se ei onnistu, niin kolmen metrin päästä! Nooh, mutta parempihan tuollainen yli-innokas poni, kuin koko ajan eteenpäin potkittava... Lopulta Papdu pääsi loikkaamaan myös pari suurempaa estettä, joista se, yllätys yllätys, innostui entisestään. Loppuravit ja -käynnit, ja takaisin Paprulandiaan.

Lähes samantien kotiin päästyäni soitin Ellille, että joko lähdetään. Lähdimme Aden ja Krrrsun kanssa maastoon, jota pelkäsin suurinpiirtein hirveästi. Alunperin mukaan olisi pitänyt lähteä myös Ella Papilla, sillä Papsu on superluotettava johtohevonen. Ellan lähtö peruuntui, joten oli taisteltava ponien kanssa. Laitoin varalta kannukset, ensimmäistä kertaa... neljään vuoteen? Vain ja ainoastaan varan vuoksi, jos molemmat ponit stoppaisivat. Niitä tosin en tarvinnutkaan yhtään ainoata kertaa -Aatu meni kahta tai kolmea stoppausta lukuunottamatta sievästi edellä, kerran jouduimme Koon kanssa kävelemään muutaman metrin edeltä. Maasto oli varsin onnistunut! Reilun tunnin montéravimaasto, täysin pitkin ohjin ja kädet reisien alla lämmittelemässä. Poni toimii ehkä viisi miljoonaa kertaa paremmin ilman ohjia, ja jos alat ohjia kirimään, poni kuumuu, steppailee ja ryöstää. Hiljennykset toimivat tiivistämällä istuntaa ja vähän rrrr-rr'ttelemällä, vaikka melko vähän ponia tarvi jarrutella tai laittaa liikkumaan eteenpäin. Koo seurasi nätisti Aatua, joka rynni kaikesta läpi. Koo sen sijaan katseli tarkasti jalansijansa esimerkiksi upottavissa kohdissa, jolloin ponille tuli kiirus edessä viilettävän täpläponin luokse. Kerran kokeilin laukkaa tällaisella kohdalla, koska halusin tietää, pysähtyykö elukka. Kyllähän se hiljensi raville siirtämällä jalkoja vähän eteenpäin. Ihana. <3 Maasto oli jo toistamiseen vallan onnistunut, saa nähdä milloin uskallan taas lähteä, ettei poni palauta minua pilvilinnoistani.

Parin tunnin päästä maastosta saavuttuamme menin uudestaan tallille, Sohvin kanssa. Sohvi ratsasteli Koolla reilun puoli tuntia, ja hyppäsi pienillä kavaleteilla kaarevalla uralla kolmen miniesteen tehtävää. Lopuksi kävimme kävelemässä tandemilla kaupoilla, ja vihdoin, vähän ennen kymmentä, poni pääsi talliin. Kuvia Koosta ei löydy, oli aivan liian pimeää.

En tiedä, mikä ihme tuolla ponilla on. Maaston jälkeen Aatu valui hikeä, ja ennen noin kilometrin loppukäyntejä se puuskutti valtavasti. Aatua liikutetaan lähes päivittäin, ja paljon raskaammin kuin Koota -ja se on klipattu. Sen sijaan Koo ei puuskahtanutkaan missään vaiheessa, ja esimerkiksi tällä viikolla poni on liikutettu vain perjantaina pienesti, (muutaman kymmenen minuutin irtojuoksuttelut ja pellolla ravailut) ja tosiaan lauantaina kahdesti. Hikeen tuota ei taas saa mitenkään, jossain vaiheessa se jopa hikosikin. Ponin liikuttelu on aina varsin epäsäännöllistä, 1-7 kertaa viikkoon, ja yleensä kovin kevyttä. Mistään ravinteista ei pitäisi olla puutetta, poni sai/saa tänä talvena ensimmäistä kertaa lisiä neljään-viiteen vuoteen, ja hopotikopoti on ollut tuollainen suurinpiirtein aina... Ylikunto? Nauran.

torstai 19. tammikuuta 2012

10. Vihdoin!

1) kuvia! Tai ainakin epäonnistuneita jotain kuvantapaisia...
2) olen koneella! (ensimmäinen kerta tälle viikolle, ja sunnuntaina pikavisiitti. Wow, ehkä löydän kadonneen elämäni!)

Mitäköhän selitin viime postingissa... Aa, poni on imuri. Viikonlopun "nyt kyllä kuvaan!!!1"-operaatio epäonnistui täysin. Haloo pahvi, ehkä kello 5:43 ei ole valoa edes videokuvaukseen... Niin, aamulla vähän ennen kuutta. Ja vaikka siivoaisitkin tallin, kun olet konit pihalle saanut, ja kello lähentelee kahdeksaa, ei sitä valoa ole vieläkään. Sen sijaan "heti", kun pääset kotiin, eli 11-12 aikaan, paistaa aurinko täydeltä taivaalta kivan kirpakkaa pakkassäätä täydentäen, mutta ajattelet, että menet parin tunnin päästä. Jep, liian myöhäistä. Valoa kyllä oli, mutta hevosille oli tasan kaksi minuuttia aiemmin annettu päiväheinät. Yritä siinä sitten saada ahneet läskit poseeraamaan kauniisti -ja liikkuvista hevosista et millään ilveellä saa kuvaa... Sen lisäksi huomaat kotona, että aukko on ollut liian suuri ja hevosen koko pää ei ole mahtunut tarkennusalueeseen vai mikä lie onkaan -wohoo... Ja kirsikkana kakun päällä, on taivas puhkipalanut ja kuvakulmat öäh... tyhmiä. Ehkä vain suosiolla jätän tuonkin jollekkin asian osaavalle ihmiselle -tai jos siirtyisinkin automaatilla kuvaukseen, saisin syyttää vain ja ainoastaan kameraa. :))

© RO 14-01-2012 Kessu esittelee uutta ylikasvanutta lookiansa. 
Huomatkaa kivat kulumat ilman satulaa ratsastaneiden kuskien jaloista. ":D"


Poniinin kanssa olemme hmm... hankeilleet. Eräskin päivä, eikun alkuyö 22 aikaan, päätin, että nyt treenataan takaosan ottamista mukaan. Hieno idea, toteutus aivan liian helppo. Pyysin ponilta ravia, ja elukka kasautuu samantien takajalkojensa päälle, ja näyttää hienoa yliastuntaa. Olisipa se sileälläkin noin helppoa... Hanki on siitä kiva, että se hidastaa ponia. Voin huoleti heittää ohjat korviin, maiskauttaa ponin täyteen laukkaan, ja tiedän, ettei vauhti kovene turhan lujaksi. Lisäksi se myös treenaa vissiin kait ehkä monipuolisemmin lihaksiakin, joita kopotiKoponi ei kylläkään omista.

© RO 13-01-2012 Rubi

Lisäksi olemme käyneet kävelyillä, siis sekä minä että poni kävellen. Se on varsin kivaa, enkä tajua miksen tee sitä useamminkin... Lisäksi olemme harjoitelleet sisälle tullessa vaativiakin vaativampia asioita; takaovesta (ahdas, pitää kääntyillä, paljon seiniä vastassa) kulkua, ja maton ali sukeltamista. Tylsää, menevät nykyään lähettämällä... Jos joskus saisin vielä trailerin eteen auton niin..! Joku kiva valoisa viikonloppu ajattelin harjoitella taas pressuiluja, yli ja ali kulkemista ja sellaista. Pimeällä en sitä tee, poni pelkää pressua jo valmiiksi niiiiin paljon että tulee vain liikaa turhia aidoista läpijuoksuja...

© RO 14-01-2012 Vili, toinen tallin terminaattoreista.

Ja minä niiiiiiiiiiiiiiiin haluan kuvaajan! Tai jonkun, joka suostuu tekemään ponin kanssa jotain. Viimeiset öö kaksi viikkoa? olen Krrsuillut yksin, ja on astetta haastavampaa yrittää kuvata jotain kivoja peltohankilaukka-kuvasia ja samalla olla ponin selässä. En ole vielä kokeillut asiaa, koska en halua kaivaa kameraa lumihangesta. :)

Olen myöskin pyöritellyt päässäni blogin ulkoasun muutosta, syystä että Paparazzia näen nykyisin ehkä kerran viikossa, ja silloin... noh, emme tee mitään mielenkiintoista, eikä tule kuviakaan. Mailaa en ole nähnyt sitten 30.12., eikä mitään hajua milloin näen tuon hörökorvan (::D huomatkaa sarkasmi) seuraavan kerran. Puppe... no, tarviiko siitä edes sanoa mitään. Blogista tulee siis luultavimmin Khöö-ploki maustettuna jollain kirjavalla ponilla kerran kuussa ja rautiaalla kerran vuodessa... Olkoonkin, että kuvat tulevat olemaan x-painotteisia, syystä että Khööstä saan vain tarhakuvia. Tralalai! Vielä jos jaksaisin opetella taas tuota Photoshoppia käyttämään niin jee! Yhtä tylsää ja yksinkertaista, kuin nykyinen, en halua. Tässä on muuten varmaan vähiten tekstiä koskaan Pöpilän historian aikana! Pitääkin alkaa vähitellen kirmailla tallille päin, toivottavasti Velmu on pysynyt aidoissa... Joku kiva ilta on tulossa taas vaihteeksi eräs esittely eräästä ponista, aloittelen sen tänään kunhan selviän takaisin kotioo.

torstai 12. tammikuuta 2012

9. Vuokralle tarjotaan imuri.

Kääk, viikko edellisestä postauksesta! Syynä se, etten ole ollut lomalla hereillä valoisan aikaan oikeastaan koskaan, ja nyt koulun alkaessa taas olen valoisan ajan lukittuna neljän seinän sisään -eli ei kuvia. Enkä haluaisi postailla ilman kuvia, mutta... ehkä nyt kuitenkin teen sen, tai kaivelen jotain vanhojavanhoja kuvasia.

Ensiksi Paprusta muutama sananen. Poni on nyt siis asunut viikon ja neljä päivää uudessa tallissaan, joka onkin paljon mukavampi kuin edellinen! Välimatkaa talleilla on noin 300 metriä, mutta kuten Sohvi sanoikin, "on outoa katella tota vuorta tältä puolelta!". Tallien välissä on siis suuri maakasa, jossa aina joskus harvoin ajelee rekkoja ylös ja alas. Vuoren päälle on kiva laukata poneilla, tähystellä maisemia (sieltä muuten näkyy neljälle eri tallille, plus raviradalle ja melkein kokonaan hiittilenkkikin!) ja sen jälkeen hitaasti kävellä takaisin. Patu muutti siis ravitallille, jossa on tällä hetkellä öäh... kuusi hevosta; neljä ruunikkoa ja yksi musta lämminverinen, sekä yksi kirjava tilastoponi. Tallilaiset ovat kuulemma varsin mukavia, itse olen tuolla vasta kerran käynyt. Ensimmäinen visiittini tallille oli tosiaan eilen, jolloin kävimme Papulla lyhyen tandemimaaston kera päitsien ja narujen -tietenkin ilman satulaa ja kypäröitä... Puuha-Patu oli mahhhhtava! Edellinen tandemimaastomme päättyi siihen, kun poni heitti laukalle, nykäisi päänsä alas ja alkoi pukitella -jolloin Sohvi liukui kaulalle ja itse istuin sään päällä. Sohvi taisi tipahtaakin tuon jälkeen... Tällä kertaa Parpu pysyi paikallaan kun nousimme selkään huteralta ja natisevalta raviradan aidalta, kääntyi kun haluttiin ja pysähtyi laukasta. Ongelmia tuotti ponin aivan liian voimakas laukka, ja liian aktiivinen takapää; liu'uin laukassa koko ajan Sohvin paikalle, joka taas liukui ponin sään päälle... Takapuoli pysyi kuitenkin suurinpiirtein maassa, ja pää ylhäällä -eikä kukaan tippunut tai edes ollut lähellä. Huimaa edistystä siis! Uusia kuvia ei Patusesta ole, eikä kyllä vanhojakaan.

Entäpä Khöö sitten? Se lihoo, lihoo ja... syö? Viime viikon hiihtoratsastimme, kävimme Sohvin kanssa tandemiratsasteluilla pitkin peltoja, sekä joskus tiistain ja torstain välissä Iinakin kävi tallilla -ja pääsi Sohvin pitämälle kaulanarutunnille. Ensiksi kerroin ajo-ohjeet (sarjaa laita jalat eteen jos alkaa vauhti hirvittään, sit vasemmalla jalalla kääntyy oikeelle ja päinvastoin. Eteenpäin liikkuu kun jaksaa) ja sen jälkeen Iinaa rääkättiinkin vajaa tunti. Tekivät aivan helppoja perusasioita, kuten neliön mallisen uran ratsastusta, nopeita siirtymisiä ja... uralla pysymistä. Poni osaa nuo takaperin silmät kiinni matkalla puuhun, mutta Iina oli hevosen selässä ensimmäistä kertaa ilman ohjia ja se tuotti ongelmia. On muuten aina yhtä hauskaa katsoa ihmistä, joka ratsastaa ensimmäistä kertaa kaulanarulla, ja kuski yrittää saada kaulaa ympäröivästä narusta ohjasotetta. Sori, mutta kun se poni ei toimi niin, että vedät oikealta puolelta narua ja poni kääntyy oikealle, kuten suitsien kanssa; sinun tulee viedä naru ryntäiden alta kaulalle, ja siirtää kättä sivulle niin, että vasen puoli narusta koskee kaulaan. Ja sekin vain, jos poni ei tottele katsetta, lantiota eikä edes jalkoja. Lopulta Iina kuitenkin pääsi kokeilemaan ravia, ja muutaman pätkän laukkaakin. Poni toimi muutamaa episodia lukuunottamatta varsin hienosti -jossain vaiheessa vaan paloi pinna ja poni yritti päästä portille. Vastassa oli kuitenkin sapelihammassohvi, ja allekirjoittanut. Pakoyritys epäonnistui. :<
 Hiihtoratsastuksia olemme päässeet tänä talvena tekemään ennätysmäärän; varmaan kahdeksan kertaa! Edellinen ennätys on vuodelta hmmn... 2008? Tai ehkä 2007? Se oli hurrrjat kaksi.


 Mutta olen niin ylpeä tuosta ponista! Joskus viime talvena kait vissiin ehkä, koitimme päästä tandemratsastukselle. Poni protestoi vastaan heittelemällä persettään, keulimalla ja muutenkin perseilemällä. Viime viikon lähes jokaisena päivänä kävimme kiertelemässä peltoja kahden kuskin voimin, eikä kukaan tippunut taaskaan! Pukkeja ei tullut yhtään, ja ponikin näytti tykkäävän kahlailusta. Ponilla oli muistaakseni yksi taikka kaksi lepopäivää viikon aikana, mutta sunnuntaina poni liikutettiin kahdesti. Sunnuntai oli muutenkin täysin historiallinen päivä; ensinnäkin liikutin ponin aamupäivällä, 11 aikoihin! Toisekseen, kävin ponin kanssa maastossa neljän muun hevosen kanssa! Lähdimme tosiaan koko tallin porukalla (paitsi Mari ja Rubi 2vee 11kk) maastoon. Johtohevosena toimi, yllätys yllätys, Papi, kuskinaan Sari. Sen jälkeen laiva lastattiin Velmulla ja Hannelella, RistoLassiSyltyllä ja Veeralla, Koolla ja minulla, sekä Aatulla, Ellillä ja... olikohan se toinen kuski Anni? Matka taittui lähinnä käynnissä tätiratsastajien vuoksi, mutta jotkut kunnon metsäpätkät ravattiin. RistoLassiSyltty aiheutti ongelmia; kyseessä oli ruunan ensimmäinen maasto uudessa kodissa, lähestulkoon vieraalla kuskilla, ja kun tuo nyt on vaan... kuuma, päätti hepokatti heittää laukalle. Veera yritti hidastaa hevosta, joka vain kokosi laukkaansa. Joillain pätkillä ruuna suostui ravaamaan, mutta viimeisen ravipätkän aikana ruuna ampaisi täysillä laukassa eteenpäin, saaden perässä tulevat ponit mukaansa. Sylden sorkista lensi jäätyneitä lumipalloja Koon mahaan, joka innostui pukittelemaan. Siinä sitten laukkasimme noin sata metriä, kunnes Sylde törmäsi Velmuun ja matka pysähtyi siihen -kaikki hengissä, kaikki selässä, eikä yhtään irti laukkaavaa ponipalleroa.

etsi kuvasta poni.

 Jouduin jalkautumaan vain kerran, kun H&V kävivät laukkaamassa erään pellon päädyn, jolloin loppu jono joutui odottelemaan pellon reunassa. Ratsukko tuli takaamme pitkän matkaa laukalla, ja siirtyi vasta kohdalla raville, jolloin Koo alkoi steppailemaan ja pomppimaan, ajatuksenaan lähteä alta ja selvästikin villitä koko lauma. Minun ajatukseni taas oli estää tuo tapaturma, joten loikkasin äkkiä selästä alas (luojan kiitos ei ollut satulaa! :D) ja työnsin pomppivan ponin keskelle lumista peltoa. Poni viileni varsin nopeasti, mutta muun jonon jatkaessa matkaansa en päässytkään hermostuneen poniinin selkään. Veera ja Sylde jäivät odottelemaan kanssamme, ja kun jossain vaiheessa löysin itseni selästä, alkoi seuraava hirvitys; meidän pitäisi ravata välimatka kiinni, sillä edellä menevä lössi ei kuullut huutojamme. Risto oli kuitenkin varsin sievästi, ja ravasi täysin hallinnassa muut kiinni -Koo taas angstasi hirveää elämäänsä, ja näytti siltä että tekee itsemurhan sillä sekunnilla. Poni oli korvanpäitä myöten täynnä tähän hidastahtiseen maastoon -ja kun ei edes päässyt ohittamaan ketään ja rynnimään tallille!
 Maasto oli kuitenkin onnistunein muiden hevosten kanssa suoritettu lenkki kolmeen vuoteen -poni kun ei tosiaan lähtenyt käsistä kuin tuon yhden ainoan kerran, eikä se juossut yhdenkään hevosen ohi. Tästä on hyvä jatkaa. Kävin vielä illalla kävelemässä päitsillä ja narulla varustettuna pelloilla parisenkymmentä minuuttia.

© Pirkko Riekki 05-10-2011

Ja tuosta otsikosta... poni ilmeisestikin kokee laihtuvansa tällä hurjalla liikutusmäärällä. Tarhasta on nimittäin imuroitu joka ikinen heinänkorsi, ja kokonaiset kuusetkin imaistaan hetkessä. KKP-tarhaan (Krrrsu, Kristalas, Papi) viedään kyllä joka ikinen ruokintakerta noin kymmenen kiloa heinää, yöksi saa nelisen kiloa, ja ponihan tosiaan saa syödä Papin, ja satunnaisesti Ristonkin kanssa samalta kasalta. Silti elukka näkee ilmeisesti nälkää, voi raasua. Noh, eipähän mene ainakaan heinää hukkaan.

Pahoittelen kovasti varsin väritöntä tekstiä, jouduin kuitenkin kaivelemaan jotain vanhuuksia esille. Uusia kuvia tulee viikonloppuna, kun jollain nimeltämainitsemattomalla henkilöllä on perjantai-illasta sunnuntaiaamuun tallivuorot -eikä se nimeltämainitsematon henkilö päästä itseään tallila ennen kuin suljin on räiskinyt muutamat kerrat. Ja toimikoot tämä postaus nyt myös esittelynä tallin asukeista, hevosten nimet siis toimivat linkkeinä Sukupostisivuihinsa. Tallilla asustelee lisäksi kolme kissaa, jotka ovat täysin hulluja. :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

8. K & vuosi 2011

Minäkin kun muutkin! Teen vuodesta 2011 vain Koo-postauksen, sillä Mailasta on niin vähän kuvia ja Pupen matka päättyi lyhyeen. Sohvi saa itse tehdä Paprusta. Tästä tulee piiiiiiitkä... (pitää vielä sanoa, että Sofia lienee Koon pääratsastaja -en siis sitä kirjaa millekkään kuulle, kun S on käynyt suurinpiirtein joka viikko. :D)

Tammikuu
Ponin toinen kokonainen kuukausi Kivarissa. Koko kuukausi lähinnä maastakäsiteltiin, Anniina kävi parit kerrat ratsastelemassa. Meillä oli lunta... Ei ole yhtään laadukasta kuvaa koko kuukaudelta, jee, koska Panasonic DMC-FZ7 jota en enää osaa/osannut käyttää.


04-01-2011 / 08-01-2011

Helmikuu
Poni alkoi kunnolla oireilla mahaansa, epäiltiin mahahaavaa. Ruokinta uusiksi, ratsastus lähes kokonaan pois. Röllin ja Koon tarhakavereiksi lisättiin Aatu ja Papi. En osannut enää käyttää kameraa ja kuvat tältäkin kuukaudelta ovat... järkyttäviä. Kävin katsomassa Rovaniemellä porokisoja! (mainitsemisen arvoinen asia kyllää) Poni täytti viistoistvee.



Maaliskuu
Poni pääsi vihdoin klinikalle kolmas päivä, diagnoosina "ei mitään". Joo hei kiva juttu, hirveä operaatio ensinnäkin saada soittaa ponille aika, sen jälkeen saada poni klinikalle, ja ponilla onkin vain lihakset jumissa. :) Ratsastus aloiteltiin taas kunnolla. 31. päivä poni oli ollut papereissakin omistuksessamme puoli vuosikymmentä. Poni matkusti trailerissa öö neljä vaiko viisi kertaa kuukauden aikana, eli eniten koskaan! Käytiin raviradalla ja hiittilenkillä laukkailemassa Riina-suokin, Essin ja Anniinan kanssa. Ponilla oli myös satula selässä kolmena päivänä, wtf?!



11/13-03-2011

Huhtikuu
Jatkoin edelleen maastakäsittelylinjalla, Anniina ja Reeta ratsastelivat. Poni toimi myös talutusratsuna. Sain ponin ensimmäistä kertaa juoksemaan narutta ympyrällä -ja jopa ikuistettua sen kuviinkin! Tässä vaiheessa kuviin astui myös pitkästä aikaa Canon EOS 500D. Saimme myös Anniinan koulutusköyden lainaan, hehe, se on täällä vieläkin...


21-04-2011

Toukokuu
Mitään erityisen jännää ei tapahtunut... Sain syntymäpäivälahjaksi Miialta vuolutarvikkeita, joilla pääsin leikkomaan Pupen sorkkia. Kuvat kertovat meidän hippeilleen melko useasti, maastakäsittelyä ja varusteitta ratsastelua siis. Raiskasin totaalisesti ponin jalustimet yrittäessäni maalata niitä... 500Dllä mennään edelleen.


Ylempi © Sofia Ahtinen 20-05-2011

Kesäkuu
Laitumelle! Sekä sain itselleni oman rungon, 350Dn, jolla en edelleenkään osaa kuvata. (kohisee äärettömän herkästi jne) Ehkä vuoden paras ja hirvein kuukausi. Poni pääsi (joutui, jos siltä kysytään) kahlailemaan useasti, seka sai _syödä_.


04-06-2011 (muutama tummanruunikko + prn + valkonen poni samassa kuvassa, hankalin kuvauskohde koskaan...)


07-06-2011

10-06-2011

Heinäkuu
Mitään mielenkiintoista ei tapahtunut, ponilla kävi taas vierailevia ratsastajia ja sen sellaista.



18-07-2011

Elokuu
Poni alkoi hankailemaan, jee... Piitu ja Anniina kävivät pari kertaa ratsastelemassa elukalla, itse jatkoin edelleen maastakäsitellen.

© Sofia Ahtinen 27-08-2011, no animals were killed while doing this. Pituusloikkia harrastimme eräs viikko
 tasan kahdesti silkasta mielenkiinnosta, pomppasi reilun kaksi metriä ja täysin pakottamatta.



05/09-08-2011

Syyskuu
Ei ole oikeastaan mitään kuvia, paitsi Henssun ottamat kahdelta päivältä... Ilmeisesti mitään erikoista ei myöskään tapahtunut, paitsi että minä ratsastin! Eikun joopas, poni vihdoin ja viimein tajusi keulimisen maastakäsin. Muut hevoset siirtyivät karsinaöihin, Koo jäi edelleen yöksi pihalle. Laidun suljettiin.



© Henriikka Pekkala 09/13-09-2011

Lokakuu
Saatiin lyhytvartiset hackamoret lainaan, ja poni kävi kisoissa tekemässä ennätyksensä; 80cm kisarata, tuloksena 4vp kun Sofia ei uskaltanut laittaa ponia liikkumaan eteenpäin. Lisäksi kyseessä oli ensimmäinen ratsastuskerta hackamoreilla yksillä ohjilla. Poni kuitenkin käyttäytyi muuten viisaasti. Hmmnjaa, eipä muuta.

© Anniina Moilanen 11-10-2011, tämä on muuten täysin normaali liikutustapa meille. Miinus satula.

14-10-2011

Marraskuu
Tämä ei voi olla totta. Ei muka yhtään ainutta kuvaa ponista koko kuukaudelta! Mutta niin se vain näyttää olevan, muistikortit huutavat tyhjyyttään, ulkoiselta kovalevyltä ei löydy yhtään 2011-11-alkuista ponikansiota ja... Outoa. Marraskuussa ponilta taisi kuitenkin lähteä letti lopullisesti, ja siirryttiin irokeesimalliin. Katos kerpele, löytyihän täältä kuva! Otettu tuolla bridgellä.

10-11-2011 pari päivää parturin jälkeen. Hyi.

Joulukuu
Jee joulu! Poni siirtyi joskus ~15. päivä karsinaeläjäksi rikottuaan aidat. Tyhmä elukka kun on, ei lähtenyt edes karkuun, vaan pysyi kaatuneiden aitojen sisällä... Joululahjaksi sai kauralyhteen, jota ei ole vieläkään saanut syödä kokonaan koska iso maha, ja heppakarkkeja, joita ei ole vieläkään saanut syödä kokonaan koska iso maha. Yritimme myös ottaa ponista ja omistajastaan yhteiskuvan, jotka epäonnistuivat täydellisesti. Poniaan pelkäävä omistaja, jolla kädessä jouluomena, ja ahne poni, joka haluaa omenan -ei hyvä. Loppujen lopuksi luovutimme, ja poni sai omenansa.

24-12-2011

Erittäin mielenkiintoinen vuosi ponilla. Ensi vuoden tavoitteet laitan johonkin toiseen postaukseen, nyt pitää lähteä tallille.

maanantai 2. tammikuuta 2012

7. Koon vuodenvaihde & ei-niin-söpö Maila

Jatketaan lauantailta. Nyt tulee muuten vain supervanhoja kuvia, koska en ole käynyt valoisan aikaan tallilla..... viikkoihin? Heräsin liian myöhään, sillä minulla oli jopa melkein kiire illan keikan vuoksi. Pikadatailun jälkeen pääsin lähtemään tallille, jossa tuttuun tapaan siivosin karsinaa melkein tunnin, hehe. Lisää aikaa vei heinien verkottaminen, koska en halua syöttää ponille paljoa (säilö)heinää jo valmiiksi suuren mahan vuoksi, ja la-su yön ponit joutuivat oleskelemaan normaalia kauemmin sisällä. Laitoin kolme heinäverkkoa päällekkäin, ja silti verkon silmät olivat turhan suuria, plääh. Ruokien kupittaminen, harjalaukun nappaaminen mukaan ja onnistunut yritys päästä ovesta ulos ilman, että kissat karkaavat. Kello oli vähän yli neljä, ja raketit paukkuivat. Ihan kiva juttu, että niitä pommitusaikoja noudatetaan... Ensimmäisen raketin jälkeen hevoset nostivat päänsä ja katselivat sotatantereen suuntaan, sen jälkeen vain nuokkuivat ja söivät kuten ennenkin. Jouduin kävelemään aivan tarhan toiseen päähän, sillä herra Läski herra ei suostunut ottamaan askeltakaan. Päitset päähän ja laiskasti kävellen portille, jossa poniini huomasi heinätupon ja ryntäsi sen luokse, jättäen ison takamuksensa portin väliin. Maiskuttelin ponille, joka laaaaaaaaiskasti liikutti takajalkojaan muutaman askeleen, sain portin kiinni ja kävelimme tallin oven eteen harjalaukun luo. Harjailin ponia, joka ei halunnut pysyä paikallaan. Kiinnikkään sitä ei voinut laittaa, sillä jos olisi säikähtänyt rakettia, olisi nykäissyt narua, joka taas olisi kiristynyt ja tadaa, vetopaniikki. Sen jälkeen lukot olisivat pettäneet ja vauhkoontunut poni juossut pitkin kylää. Ponille pikaharjaus, jonka jälkeen katselimme muutaman ilotulitteen ja vein ihran takaisin tarhaansa.

© Reetta Ollila 06-10-2011 poniset laitumellepäästöpäivänä. Puppea melkein 
kinostaa riehua, Koo pelkää Pupua ja Aatua vanpittaa.

 Illalla, kun itse olin jo Oulussa, oli poni jätetty toivomusteni mukaan pihalle niin kauaksi aikaa, kuin tallilla on porukkaa. Oli kuulemma vähän juoskennellut jäädessään yksin rakettien paukkuessa, mutta rauhoittunut pian. Eipä tee ylimääräiset raviaskeleet yhtään pahaa tuolle! Yö meni kaikilla varsin mukavasti, eivätkä aamullakaan olleet riekkuneet.

© Reetta Ollila 06-10-2011 K-aakki lievästi etupainoisena. :(

Tänään menin tallille puoli seitsemän jälkeen, ja taas_vaihteeksi siivosin karsinaa tunteroisen. Perinteiset ruokien, heinien ja vesien laitot, kissojen rapsuttelut ja muut supertylsät. Itse asiassa koko päivä oli supertylsä, koska en tehnyt mitään. Harjailin ponin pihalla ja päästin karsinaan syömään. Tarkoitus oli ensiksi hiihtoratsastaa, mutta Sohvilla oli muita suunnitelmia, ja sen jälkeen ajattelin mennä kaulanaruratsastukselle mutta... se vähän jäi.

Ja sitten, aina niin hurmaava ja sievä ja positiivinen Maila. :)








© Sofia Ahtinen 30-12-2011