sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Luukku 15

LempiKookuvani kautta aikojen pääsevät tänään esiteltäväksi. Iso osa on toki jo aiemmin näkynyt blogissa, mutta ei anneta sen häiritä! Harva on laadullisesti parasta mahdollista, mutta peräänkuulutankin ennemmin sitä tunnetta ja sitä tilannetta. Kuvat ovat ihan totaalisen epäjärjestyksessä.
Viimeisin on ehkä lempikuvani ikinä -tuo on jotain niin söpöä! Mikä tai mitkä olivat teidän suosikkinne?

6 kommenttia:

  1. Sun ois pitäny numeroida kuvat! Mutta mun suosikit on kaksi ekaa <3. Koo osaa kyllä hypätä pystyyn tosi hienosti. Ja sehän kehittää hyvin takaosalihaksia :). Myös tuo talvisen huuruinen kuva jossa Koo kattelee takin taskua on ihana. Ja nuo kaulanarulla ratsastuskuvat. Tuo rannalla laukkaus on ihan kuin jostain sadusta, ihankuin tollasta ei vois oikeesti edes tapahtua. Mä niin ihailen teitä kun sulla pysyy hevonen hanskassa kaulanarulla. Me ei tulla koskaan pääsemään siihen, mutta aina saa esikuvia ja haaveita olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kyllä numerointia, mutta ajattelin, että sit pitäis olla jonkinsortin kuvatekstitkin ettei näytä ihan hölmöltä... :D

      Voi kiitos! Voin sanoa, että jos ja kun me ollaan päästy tähän pisteeseen, on tää kaikille muillekin mahollista. :)

      Poista
  2. Noi kuvat missä on vettä on varmaan lempparini :D Muutkin kuvat toki ihania, mutta noissa tuo luonto vaan näyttää niin otolliselta rentoutumiselle. Onko se joku pien järvi vai mikähän vesialue mahtaa olla kyseessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään noista lätäkkökuvista kovasti! On kyllä sellanen paikka, ettei oo ihan yks tai kaks kertaa kun oon ponin ottanu narunnokkaan ja talsinu tuonne vaan istuskelemaan. :)

      Meri tuo on, tallilta tuonne on matkaa puolisentoista kilometriä. Eihän siellä mitään ihanaa hiekkarantaa oo kun pelkkä hevosten/koirien uittoalue, mutta tykkään silti -loppujen lopuksi aika harvalla on hevosilta sallittu vesialue näin vieressä.

      Tulis nyt vaan kunnon jäät, niin voitaisiin käydä pitämässä vaikka jäälaukat. :)

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta :) Kiva, kun teillä on niin lähellä paikka jossa voi hevosta huoletta uittaa. Ja jäälaukat kuulostaa mahtavalta, laitahan sitten blogiin kuvia/ videota siitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan saadaan kunnon jää, ja porukkaa hevosineen, (plus kameramiehen) niin ehdottomasti laitan materiaalia tänne! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.