Toinen kerta maneesissa

Malin alkaa nyt olla siinä kunnossa, että sen kanssa voi taas jotain arkihommien opettelua ihmeempääkin touhuta. Malinhan on ollut aivan liian laiha, ja kun rasvaprosentti 0 yhdistetään lähes olemattomiin lihaksiin näytti poni hirveältä, eikä oikein tehnyt mieli kuluttaa ensimmäistäkään ylimääräistä kaloria siitä pois. Malin elää nyt lähestulkoon pelkällä heinällä (heinäbuffetit ovat avoinna 8 kertaa päivässä 25-30 minuutin ajan) ja laidunruoholla (laitumen portti on auki muutaman tunnin päivässä, lisäksi saa automaatista 50 grammaa kivennäistä, 50 grammaa proteiinia ja 100 grammaa kauraa. Näitä nostetaan pikkuhiljaa.), mutta on silti saanut kylkiin jo vähän täytettä, jee! Vielä on tekemistä, läskiä poniin näyttää tulevan hyvällä heinällä helposti vaan vielä kun saisimme poniin lihaksistakin pyöreyttä.

  Nin, ja viikko sitten Malin raapi vasemman takajalkansa niin kivasti auki, että kulunut viikko on käytetty ahkeraan letkutukseen, putsaukseen ja rasvaukseen. Nyt jalka on jo sillä mallilla, että jee, lähdimme maneesiin!

Ja tosiaan tarvitsee ihan lähteä tallista parinkymmenen metrin päähän. Ah, mitä luksusta. Varustin ponin suitsilla ja valjailla, ohjat otin nippuna mukaan ja poni taluttui narulla maneesiin. Korjasimme maneesin sisällä olevilla välineillä ovelle jätetyn kakkakasan kottikärryihin, siinä tiimellyksessä poni talloi narunsa päälle ja sai pienen apua mitä just tapahtu -paniikin nykäisten pään ylös. Auts. Malin on oppinut erittäin hyvin riimun kanssa, että pitää laskea pää ja nostaa jalkaa, eikä poni sekuntiakaan riuhtonut vastaan nytkään vaan nosti jalkansa ylös. Näytti siltä, että selvisimme säikähdyksellä, joten ei kun takaisin maneesiin. Kiersimme pari kertaa uraa pitkin ympäri, kiinnitin ohjat ja jatkoin ohjasajaen. Jälkikäteen ajateltuna yritin ehkä vaatia ponilta tänään liikoja, kun kokeilin asetuksia ja taivutuksia -ponillahan ei ole pariin kuukauteen ollut valjaita niskassa, ja kyseessä oli tosiaan toinen kerta maneesissa. Jotain pientä sinne päin taivutusta saimme kuitenkin aikaan, vaikka olisimme voineet tyytyä pelkkään rentoon uran kiertämiseen. Ratti toimi, sain pienillä avuilla vaihdettua suuntaa ja käännettyä maneesin poikki milloin halusin. Kaasu ei toiminut ihan niin hyvin, ponia sai aika paljon kannustaa eteenpäin. Jarrut sen sijaan toimivat ihan hyvin. Otimme vähän ravia ja käyntiä molempiin suuntiin, koko sessio kesti ehkä kymmenisen minuuttia. Irrotin ohjat ja kävimme keräämässä kakkakasan talteen.

Testasimme vielä lopuksi ihan uutta juttua, selkäännousuharjoituksia. Malinin kyydissähän on istuttu kasvattajalla ollessaan, eli viimeksi puolisen vuotta sitten. Minä haluan, että poni oppii ensinnäkin hakeutumaan jakkaralle oikeaan selkäännousukohtaan, mutta ennen kaikkea kantamaan itseään oikein ja kokoamaan, ennen kuin kiipeän painoksi. Niin, ja lihaskunnon pitää olla huomattavasti nykyistä parempi. Voi siis olla, että ratsaudun ponini kyytiin ensi vuonna, tai ehkä parin-kolmen vuoden päästä. Saa nähdä, meillä ei ole mikään kiire -ja lähitulevaisuuden varsinaiset valmentautumis- ja kilpailutavoitteet ovat valjakkoajossa. Minulla ei ollut mitään nameja mukana, mutta Malinille rapsutuskin on ihan ok palkkio. Niitä se saa tosin jatkuvasti ja vähän kaikilta, joten ensi kerralle pitää ottaa jotain taskuntäytettäkin mukaan. Poni suoriutui mielestäni varsin mallikkaasti, vaikka olimme jännemmässä päässä peilien luona.

Malin on kotiutunut hurjaa vauhtia, ja tottunut kaikkeen, mihin isolla tallilla eläessään joutuu tottumaan. Pesupaikalla ensimmäistä kertaa, eli viime sunnuntaina, käydessämme ei sormet riittäneet stressikakkojen määrään. Eilen ja tänään selvisimme ilman ensimmäistäkään palleroa. Sama oli maneesissa, viimeksi sain juosta koko ajan talikko kourassa, tänään keräsimme yhden kasan, joka sekin oli ihan normaali kakkahätäläjä. Poni ei myöskään ole enää väsynyt, vaan hyvinkin pirteä oma itsensä. Se on jo tovin kertonut minulle, ettei halua mennä jo nyt tarhaan, vaan haluaa tekemään jotain. Ihan sama mitä, jotain! Eräänä iltana kävimme pellolla pienen seikkailu- ja syöttelyreissun, tänään tosiaan maneesissa, ja jo mennään huomattavasti pienemmällä vastahakoisuudella takaisin laumaan. Lauma on ottanut Malinin hyvin vastaan, sillä on edelleen suurimpana ihailijana porukan pienin suomenhevonen, ne ovatkin kunnon majakka ja perävaunu -duo, mutta myös alkuun Maltsun laumasta kaukana pitänyt friisiläisruuna on sulattanut sydämensä pienelle tammalle täysin. Malin on myös oppinut käyttämään ruokinta-automaattia erittäin hyvin, eilen kävin lähettämässä ponin syömään ennen kotiinlähtöäni, vaan koneesta ei tippunut murustakaan evästä -Malin oli siis käynyt hakemassa evästä juuri ennen tallille tuloani.