Malinin ensimmäinen viikko meni tutustellessa aidan yli uusiin hevostovereihin. Ja ihan järkyttävässä kiimassa... Joka päivä se pääsi myös pikkutarhastaan ulos muutamaksi tunniksi, kun lauma laidunsi laitumella. Tutustuminen meni niin minun kuin tallinomistajankin mielestä varsin hyvin, ja tamma olisi ollut valmis samoihin aitoihin jo muutaman päivän päästä. Päätimme kuitenkin odottaa, josko pahin hor... kiimailu loppuisi. Malinin ensimmäisenä PR-viikonloppuna pääsin tallille portit auki -aikaan, joten pääsimme seikkailulle tarhan ulkopuolelle. Lauantaina kävimme kurkkaamassa maneesia, jossa poni sai kulkea vapaana. Peili oli niin ihmeellinen kapistus, ettei mikään muu saanut ponin huomiota. Sitä piti palata tuijottelemaan uudestaan ja uudestaan. Luulen, että Malin unohtaa peilin olemassaolon kunhan sillä on jotain muuta mihin keskittyä -tai vähintäänkin tottuu heijastukseen kun tarpeeksi maneesissa pyörimme. Muuten poni oli superreipas, ei epäröinyt kävellä pimeään maneesiin kapeahkosta oviaukosta, eikä kadonnut horisonttiin kun tuuli heilutteli ovia.
Sunnuntaina kurkkasimme puolestaan miltä kenttä näyttää. Ponilla oli selvästi jo kamala läheisyydenkaipuu, niin hellästi se hörisi kaikille kentän vieressä tarhaaville. Moi, oon Malin, oisitko mun kaveri? Kenttä ei sen ihmeempi paikka ollut, joten kävimme vielä mutkan tallissa ja pesupaikalla syömässä päärynän. Kaikki oli ihan ok, ei tarvinnut valojakaan laittaa.
Keskiviikkona koitti suuri päivä, kun pieni poni siirtyi lauma-asukiksi. En itse päässyt paikalle kuin vasta illalla, tunteja yhdistämisen jälkeen, mutta meno oli ollut hyvin... aktiivista. Kuivuneet hikijäljet näkyi useammassa hevosessa, myös Malinissa. Kaikki oli kuitenkin mennyt mitä mahtavimmin, Malinia syrjittiin lähes kaikkien toimesta, mutta oli se kerännyt ympärilleen pienemmän ja suuremman henkivartijan, suomenhevosruunia molemmat.
Pienempi putte on maailman hellyyttävin otus. Eräs ilta laumaa seuratessani heinäautomaattien ollessa auki Malin seisoi yksinään pihaton edessä, kaukana kaikista heinäautomaateista ja samalla muista hevosista. Pikkuputte tuli yläautomaateilta ravaten alas, kierteli hetken, kunnes bongasi yksinäisen ponin. Putte kävi kohteliaasti kysymässä, että tuletko kanssani syömään, josta juuri hoitotoimista heinäkasan ääreltä palannut Malin kieltäytyi. Putte kysäisi vielä toisen kerran, että mennäänkö syömään, saaden jälleen saman vastauksen. Putte luovutti, otti tamman kainaloonsa ja ponit kävelivät rinta rinnan pihaton varjoon hengailemaan. Olisipa jokaisella, niin hevosella kuin kaikilla muillakin elollisilla, pikkuputen kaltainen ystävä!
Laumaelämää on kestänyt nyt lähes viikon ajan, ponille on tullut kolme pienenpientä uutta karvatonta aluetta. Siinä kaikki. Tietääkseni muutkin hevoset ovat säilyneet vammoitta, ja lauma on asettunut jo hyvin aloilleen. Malin ei edelleenkään hengaa tarhassa hirveän lähellä muita hevosia kuin puttehenkivartijoitaan, mutta laitumella on jo alkanut hakeutua lähemmäs. Malin osaa myös sanoa törttöileville hevosille kiltisti mutta napakasti vastaan -jos joku ajattaa turhan päiten, poni pompauttaa takapäätään ilmaan ja ajattaminen lakkaa siihen. En voisi olla tyytyväisempi päätökseen! Malin on toki ollut melko väsynyt enkä ole siksi siltä mitään vaatinut, (meidän päivittäiset yhteiset toimet koostuvat harjauksesta ja syömisestä) eikä se varmasti saa vielä syötyä koko 25-30 minuutin aikaa kun automaatit ovat auki, mutta uskon, että poni löytää nopeasti paikkansa ja kotiutuu kunnolla. Vielä pitäisi letittää ponille siru harjaan ja totuttaa se väkirehuautomaattiin.
Pieni poni preerialla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.