tiistai 19. toukokuuta 2015

Valmennuspullat

Sunnuntaina pääsin tosiaan seuraamaan seitsemän valjakon työskentelyä Rimpiläisen Leenan silmien alla, sekä osallistumaan itse Sandran kanssa. Koo oli blogin poneista ensimmäisenä, itse toimin kameramiehenä ja ponin taustojen kertojana Lauran hoitaessa ohjastuspuolen. Poni oli taas vaihteeksi mahdottoman fiksusti, ei se turhia ilmaiseksi antanut mutta teki kaiken mitä pyydettiin. Ohjasajajien päivän teemana oli ensiksi saada hevonen kulkemaan suoraan, pysähtymään ja lähtemään liikkeelle pyydettäessä, kulkien neliöllä. 


Tämän sujuessa kahdelle sivulle alettiin tekemään ympyrät, molemmat metsää päin eli toinen vasempaan ja toinen oikeaan kierrokseen. Näissäkään ei ruunan kanssa pahemmin ongelmia näyttänyt olevan, jossain välissä tajusimme ottaa raipan Lauran käteen ja poni alkoi liikkua huomattavasti reippaammin -välillä jopa itse ravia tarjoten!


35-minuuttisen valmennustuokion viimeinen tehtävä oli pyörittää hevosia ympyrällä ravissa niin, että ohjastaja kulkee huomattavasti sisäpuolella. Tämä on Koolle varsin tuttua, juoksutin ponia kahdella ohjalla jokunen vuosi (kun liikutin ponia aamuin illoin) sitten lähes päivittäin. Siinä vaiheessa kun ohjastaja oppii pitämään tuntuman tasaisena, alkaa poni automaattisesti kulkea paljon paremmin, kuin se on koskaan minun ratsastaessani liikkunut.



Ihan loppua en ehtinyt katsoa kun siirryin talliin varustamaan Sandraa ajotuokiolle. Kärryjä perään viritellessäni olivat vanhempani saapuneet katsomaan, joiden käsialaa allaoleva materiaali on. Tallista päästyämme huomasin, ettei edellispäivän reilun puolentoista tunnin maastorälläys ollut pahemmin ponin menohaluja vienyt, aisojen välissä oli taas tamma, jolle ei olisi käynti maistunut sitten millään. Tunnin parin saavuttua kentälle pääsimme aloittamaan, ensiksi haeskeltiin taas sopivaa tuntumaa ja hyvää tahtia käynnissä, ja sen löydyttyä siirryimme raviin.


Meidän aluettamme laajennettiin isommaksi suorakulmioksi, jonka päihin piti tehdä pienet ympyrät, jotka meillä tosin lähes aina venyivät hyvinkin suuriksi... Toiselle pitkälle sivulle laitettiin kartioita kierreltäviksi, jolloin ajettava ura oli kaareva niin, että kävimme aina keskellä pitkää sivua mutkan keskempänä kenttää. Vastaavasti toisella pitkällä sivulla piti pidentää ravia, keskiravi ajatuksena mutta toteutus ei sille tasolle riittänyt.


Leena siirteli taas kartioita ja haki välillä lisääkin, tehden meille tarkkuusradan. Alkuun ajelimme kartioiden väleistä satunnaisessa järjestyksessä, ajatuksena katsoa sopiva ajolinja kullekin kartioparille. Kaikki kartiovälit läpikäytyämme Leena kertoi järjestyksen, ja vauhdiksi rauhallisen ravin.


Molempien suoritettua radan kertaalleen oli aika lisätä vauhtia, tämä kierros menimme vielä ravilla, vaikka yritinkin yhdellä suorahkolla pätkällä nostaa laukkaa. Sandra päättikin keilata siihen väliin...


Rata mentiin molempiin suuntiin ainakin kerran tai kaksi ravilla, kunnes oli aika rällätä. Parimme suoritti radan edelleen ravilla, mutta Suttura pinkoi laukalla. Alla videolla viimeiset radat, siis sama rata molempiin suuntiin.



En olisi koskaan uskonut, että poni olisi noinkin ketterästi taipunut kurveihin laukassa, tai että se ylläpitäisi laukkaa noinkin hyvin! Pidemmät laukkapätkät on nimittäin edelleen suoritettu metsässä eli käytännössä suoralla, ja oikeastaan löysin ohjin. Ja tuo 1:08-1:12 -kohta! Sandra_vaihtoi_laukan! Ensimmäistä kertaa koskaan ajaessa, selästäkäsin tuolla ei ole edes ikinä laukattu. Takajalat vähän jäljessä, mutta voi vitsit että olen ylpeä tuosta pullerosta! Muutenkaan ei voi kyllä kuin kehua, ihan mahdottoman fiksu viisivuotias tuo on. Kerrassaan loistava otus. Niin joo, tuosta toiseksi viimeisestä kartiovälistä ei ollut tarkoitus mennä, ravissa siihen vielä ponin käänsin mutta tuo videolla näkyvä (1:29) häppeninki oli ihan ponin oma päätös radankulusta, itse yritin ehdottaa että kiertäisimme ulkokautta...

2 kommenttia:

  1. Valjakkojutut on tosi mielenkiintoisia, kiva lukea postauksia niistäkin. Olin itse Leenan erästä valmennusta seuraamassa talvella ja olisi kiva päästä itsekkin ponien kanssa treenaamaan valjakkopuolta ihan kunnolla!

    Ihanan iloinen meininki teillä kuvista päätellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään kyllä näistä lueskella ja videoita katsoa, kun on vielä niin uutta kaikki! Ja ihan mieleläänhän näistä kirjoitteleekin. :D Ei muuta kuin porukkaa pystyyn ja Leenaa kyselemään, suosittelen! Hirmusti oppii katsojanakin, mutta itse tehdessä vielä enemmän.

      Ja joo ei tuolla vakavana voinut olla, ellei ihan mahdottomasti pitänyt keskittyä. On se vaan hauskaa! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.