sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Erilaista rälläystä

Meillä on ollut Koon kanssa parisuhdekriisiä meneillään, joten blogin päivittely on jäänyt taka-alalle. Tänään aamutallin jälkeen hautasimme sotakirveet ja saimme sovinnon aikaiseksi, ainakin toistaiseksi. Perjantainen rälläysreissu oli totaalinen farssi, jonka jälkeen vannoin että tuo poni lähtee ja vaihdan hamstereihin ja/tai postimerkkien keräilyyn. Olihan muuten tallin omistajalla hauskaa kun vuorostani minä itkin toimimatonta hevostani, aiemmin roolit ovat olleet toisinpäin... Torstaina Koolla muuten alkoi antihistamiinikuuri, poni syö tällä hetkellä 10 Histeciä päivässä, saa nähdä kuinka korkealle pitää annostusta nostaa...

Lauantain molemmat ponit saivat hengata omissa oloissaan, mutta tänään karsinat siivottuani hain Koon talliin, harjasin oikein pitkän kaavan mukaan ja hengailimme pahat vibat pois, jonka jälkeen rasvasin ja loimitin ponin ja päästin sen tallin ovelta laiduntamaan hakeakseni Sandran talliin. Vaihdoin Sutturan narun liinaan ja otin juoksutusraipan mukaan ja suuntasimme kentälle, jolloin Kookin käveleskeli perässä laiduntamaan hiekka-alueen reunalle. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli vain rälläyttää Sandralta turhat energiat ettei se olisi ihan mahdoton huomisissa terapioissa, mutta sainkin idean kokeilla, mitä poni tuumaa esteistä. Muutaman puomin poni on viisivuotisen elämänsä aikana ylittänyt, mutta tietääkseni estettä ei koskaan. Tuttuun tapaansa Sandra ei tätäkään ihmetellyt, sen kun rallitti yli, ja välillä imi esteelle kummallisista suunnista vaikkei tarkoituksena olisikaan ollut hypätä tätä. Jaksoin hakea kameran tallista videoimaan vasta tässä vaiheessa, kun olin käppyräpuomeista (jotka ovat ehkä puolet normaalipuomien painosta, joten niitä voi kantaa vaikka neljä kerrallaan) rakentanut ravipuomit. Niitä kirmasimme nuo kerrat mitkä videollakin näkyvät, loppuun muistuttelimme vielä siirtymisiä ääniavuin ja Sandrakin pääsi laiduntelemaan. En tiedä saako videosta muuta irti kuin huonon olon, ponilla kun jalat tikittävät mahdotonta vauhtia kameran pysyessä paikallaan. Mutta siinä pätkä tämän päivän tekemisistä! En tiedä mikä ongelma Bonazalla taas oli, mutta se tosiaan rälläsi pierupukkilaukkaa pitkin tarhaa ties kuinka kauan, ja nämäkin tallentuivat kameralle...


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. suttura on kyllä ihan loistotyyppi! :D ja pompe 19v niin kilpaponi edelleen, sillä meinaa vissiin hajota pää kun ei pääse enää reenaamaan joka päivä... :D

      Poista
  2. Repesin Bondelle, kunno photobombaaja! :D Ja ofc ohan Sutturaki iha söpö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pontso halus oman osuuden blogijulkisuudestaan! Suttis on. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.