9. Joulukuuta LA ja kynä suolesta
Tulin autokyydillä tallille. Hoidin + rats. Tuhven. Maria oli antanut heinät, joten puhistin karsinan ja tein ruuvvat. Hain Karki tarhasta. (Olin jo hakenut tavarat.) Otin mekot poi ja harjailin... Sitten laitoin itelle varusteet ja suitsitin Karamellin. Lähettiin vähän käppäileen tielle suokin suuntaan. Ei me kuiteskaan pitkälle päästy kun eka pömeli tuli. Karkki lähti tallille päin, mutta sain sen kuriin ennen pellontietä. Sitten lähettiin pellolle, mutta Kaikkosten jälkeen ei nähty enää mitään. Lähettiin siis tallille. Kokeiltiin kävellä kentällä, mutta se oli ihan jäässä. Vein ponin talliin, otin suitset, harjasin ponin ja vein sen pihalle. Vein tavarat tallihuoneeseen ja nyt oottelen kyytiä kotiin. -Reetta
Vuosi oli 2007. Näiden vanhempien ponipäiväkirjojen lukeminen ja selaaminen on ihmeen avartavaa toimintaa, ja muistoja avaavaa. Toisaalta näistä selviää myös tilanteita, joita en todellakaan muistanut -enkä olisi halunnutkaan muistaa. Pakko myöntää, että hyvin iso osa 2007-2008 teksteistäni on julkaisukelvotonta materiaalia. En tajua, miten 10-11-vuotias on voinut olla noin... angstinen. Hämmentävää oli myös se, kun näin, miten paljon äiti hoiti ponia tuolloin. Meitä oli kuitenkin kaksi virallisesti ponia hoitamassa vuoteen 2010 saakka, vuosi vuodelta siskon osalta vähenevissä määrin, mutta silti. Niin ne ajat muuttuvat, nyt koen äärimmäisen huonoa omaatuntoa jos joku päivä jätänkin menemättä tallille, tai jätän ponin muiden hoitoon reissuni ajaksi -vaikka tiedän sen saavan ensiluokkaista hoitoa. Toisaalta, tuolloin ei ponin hyvinvointi oikeasti ollutkaan pääprioriteettini, vaan se, että sain poneilla kun haluan ja niin paljon kuin haluan. Aloitin ehkä kuukausi sitten ponipäiväkirjan vihkomuodossakin, kun tänne joudun kuitenkin sensuroimaan hyvin paljonkin materiaalia mitä julkaisen, ja olen jokseenkin viehättynyt vihkosta kovin, kun näitä vanhoja olen selaillut. Jos ei muuta, niin kiikkustuolissa niitä on kiva selailla, vaikkei mitään näkisikään. Ehkä pitää leikellä kuvia tai liimailla tarroja, että jotain saattaa erottaakin. ;)
Huomasithan eilisen Hypermegakoostevideo-postauksen?
Huomasithan eilisen Hypermegakoostevideo-postauksen?
Mä olen niii-iiin onnellinen siitä, että vuodesta 2004 eteenpäin ollaan pidetty ahkerasti tallipäiväkirjaa Nopsun elämästä. Ne yhdeksän vihkoa on mulle nyt maailman suurin aarre. Luin niitä tuntikaupalla Nopsun lopettamisen jälkeen, enkä olisi muistanut murto-osaa varsinkaan ensimmäisten vihkojen jutuista ellei oltaisi kirjoitettu niitä ylös. Olin ihan yllättynyt, miten älyttömän paljon sitä on oikeasti unohtanut. Kaikki vanhat tallikaverit ja hepat ja hassut sattumukset. Nyt oon niin kiitollinen itselleni ja Nopsun pitkäaikaiselle hoitajalle siitä, miten pitkästi ja tarkasti me ollaan jaksettu raapustella kaiken maailman pikkujutuista.
VastaaPoistaKannattaa kyllä kirjata kaikki muistiin niin huolella kuin vaan jaksaa, sitten kaikki ne ihanat pienetkin arkiset asiat ei unohdu koskaan.
Totta puhut, nyt jälkikäteen harmittaa ihan vietävästi kun niin laiskasti kirjoittelin. Sisko aina jaksoi muistutella ja valittaakin, vaan en jaksanut -vaikkei se paljoa vaadi, että sen vihkon esille kaivaa ja edes muutaman lauseen raapustaa. Pakko kyllä myöntää, että noita pitkiä ja yksityiskohtaisia tarinoita on ehdottomasti kivoin lukea -sellaisia on ainakin muutama tulossa julkiseksikin, kunhan löydän kyseisistä päivistä olevat kuvat. :) Toivottavasti jaksan vielä vastaisuudessakin tuohon nykyiseen vihkoon kirjotella. Olisi ihana, jos löytäisin ihmisen jolla Pupen vanhat hoitovihkot ovat -ne kun ovat tosiaan kymmenen vuoden takaisia, ja niihin kirjoittelin aina onnessani hoitopäivistäni.
Poista