keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Etsitään talli/tarha/pihattopaikkaa Haukiputaalla

Juuri nyt en jaksa kirjoittaa mitään kuulumisia, poni on kovin lihava ja ihana oma itsensä, ja kinttukivut on tällä hetkellä (*kopkop*) historiaa. Mutta minulla hajoaa pää tuon talliporukan kanssa, ja kun tämän jo ht.nettiin ja Facebookin kirpputoreille tunkaisin, (Toisinhevostelijoista löytynyt jo kauemman aikaa) niin laitetaanpa tännekin, josko tärppäisi.

18-vuotiaaksi kääntyvä iso ratsuponiruuna etsii uutta majapaikkaa. Poni on erittäin helppo ja kiltti käsitellä perustilanteissa, ja on tullut tähän mennessä toimeen kaikkien hevosten (sekä ihmisten) kanssa, mitkä sen kanssa samaan tarhaan on laitettu. Pärjää myös yksinään oikein hyvin. Ponilla ei ole kenkiä, joten vaikka se provosoitaisiin potkimaan, ei saa pahaa vahinkoa aikaan ainakaan kovin helpolla. (ei vaadi erityistoimenpiteitä kengättömyytensä vuoksi, pärjää siinä missä hokillisetkin toverit)

Kesäihottumainen ja pölyallergikko, ensimmäisestä ei koidu tallin pitäjälle mitään ongelmaa, ja jälkimmäinen vaatii vain sen, että poni saa olla pihalla. Ensisijaisesti siis pihattopaikka etsinnässä, mutta myös tarhapaikka katoksella tai ilman, ja surkeilla säillä öiksi sisälle karsinaan, käy.

Emme kaipaa kenttää tai mitään hienouksia, kunhan ponille on turvalliset ja asialliset tilat ja edes jotain aluetta, missä vetristää jalkoja. Voin hoitaa ponin täysin kokonaan itsekin, heinien ruokkimistyylistä toki riippuen. Olen valmis tekemään tallivuoroja, ja vaikkapa tuuraamaan lomilla ja viikonloppuisin. Opiskelen itse tällä hetkellä Ukonkaivoksella, joulukuun alusta lähtien Asemakylällä, ja mikäli talli on koulun lähistöllä, voin tehdä myös arkiaamuja. Olisi hyvä, jos tallin läheisyyteen pääsisi linja-autolla, mutta olen valmis joustamaan ja kävelemään pidemmästikin, mikäli tallille on pidempi matka.

Yhteyttä voi ottaa ollila.reetta@gmail.com, tai Facebookista se Reetta Ollila, jolla on ponin kuvia profiili täynnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.