sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Viimeiset viisitoista päivää

070617
Viimeinen pesu. Poni pääsi viimeisen kerran rasvoista ja öljyistä, jotka olivat lähmänneet jouhet. Viimeinen kerta, kun jouduimme tappelemaan veden äärellä. Loppuillan lepyttelin ruunaa ruohostuttamalla, otimme Siinan kaveriksi ja parivaljakko lenkkeili koiriakin kiltimmin. 


080617
Kaksi viikkoa. Neljätoista päivää. Tuntuu, että meillä on kaikki maailman aika, ja silti juhannus on ihan kohta tässä nyt. Ihan kohta lastaan ponin traileriin, ajan sata kilometriä pohjoiseen ja lähden tyhjän kopin kanssa takaisin kotimatkalle. Ihan kohta puolikasta elämästäni ei ole. Minttu kävi tänään kuvaamassa, ponia ei jaksanut kiinnostaa. Ponista oli tyhmää, että ympärillä oli niin paljon syötävää, mutta siihen ei saanut koskea. Otimme yhteiskuvia Siinan kanssa, tamma sanoi kerran rumasti ruunalle eikä se enää uskaltautunut lähelle. Nössö. Kiipesin kyytiin viikkojen tauon jälkeen, ei ole tehnyt mieli ratsastaa. En halua ponin hikoavan, en halua joutua pesemään sitä. Suitset olen purkanut osiin, enkä muutenkaan olisi niitä laittanut. Kaulanaru korvien yli, kypärä päähän ja kyytiin. Meinasin liukua samalla vauhdilla toiselle puolelle, taisin suihkia liikaa Showsheenia. Poni yritti luikahtaa ladolle syömään, muuten sen päämäärä ja vauhti oli sama, kuin omissa ajatuksissanikin. Traktorista piti ottaa kimmoketta, josko sen takia voisi pyrähtää paremmalle tupolle. Pari baanausta edestakaisin riittivät, Minttu sai onnistuneet kuvat.

Kuljetaan tämä loppuun, 
ja eletään niin kuin muita ei olisi olemassakaan
Irina - Kuljetaan tämä loppuun


090617
Vieraita. Kurvasin töiden jälkeen syöttelemään ja rasvaamaan ponin, Siina änkesi mukaan. Poni ei meinannut palata takaisin pihaan ollenkaan. Janita saapui illalla, kävimme vielä yhdeksän aikaan pikaisesti moikkaamassa ruunaa, jota ei kiinnostanut mikään muu kuin iltaheinät. Näytti kuulemma vanhentuneen sitten 2015 alkusyksyn,  kun Janita ponin viimeksi oli nähnyt.


100617
Laitumelle. Lauma pääsi ensimmäistä kertaa laitumelle, josta minulle lähetettiin video -ruuna kirmasi heti Siinan jälkeen toiseksi eniten. Ei paljoa ollut sekään... Kävimme myöhäisillan kävelyllä, Janita ponin kyydissä ja minä jalan kameramiehenä. Poni osoitti selvästi, että olisi mieluusti jäänyt kavereiden kanssa tarhailemaan. Vakiolaukkapaikoilla ruunan askel jo vähän keveni, eikä eteenpäin tarvinnut enää niin paljoa pyytää. Kiersimme lyhyen Isonniityn lenkin, matka taittui melko verkkaisesti. Poni tuhosi tuliaisiksi saadun omenapussin luvatta, ja lenkiltä palattuamme sai se muhennosta syödäkin.

You got to see the person I have become
Spread your wings and I know
That when God took you back, he said
"Hallelujah, you're home."
Ed Sheeran - Supermarket Flowers


110617
Janitan heipat. Ruuna sai harjauksen kolmelta ihmiseltä, mutta se ei ponia ilostuttanut -kaverit olivat jääneet laitumelle. Puunauksen jälkeen kävimme kävelyllä, jonne poni sai vetoavuksi ja motivaattoriksi loput omenapussista. Kiersimme peltotieltä Tervikselle, poni laahusti lähes koko matkan. Matka taittui kaksijalkaisilla kuitenkin iloisesti jutellen, eikä poni pistänyt pahakseen matkaeväitään. Tallilla ruuna sai vielä temppuilla, palkkana matkalta jääneet omenat ja varmaan liiaksikin haleja sekä rapsutuksia. Poni pääsi toviksi laiduntelemaan takitta, kävin laittamassa sen päälle kuvailtuani laiduntavaa laumaa.


120617
Traileri varattu. Vielä eilen ajankohta tuntui niin kaukaiselta, tänään se onkin jo ensi viikolla. Olemme kirjaimellisesti päivä päivältä lähempänä loppua. Kävin moikkaamassa sateessa seisonutta ponia, rasvaamassa naamaa ja häntää.

When you feel so tired
But you can't sleep
Stuck in reverse
When the tears come streaming 
Down your face
When you lose something 
You can't replace
Coldplay - Fix You


130617
Viimeinen loimenvaihto. Näillä näkymin kaikki ihottumaloimet on myyty, joten oli aika hakea käytössä ollut setti pesuun ja odottamaan, että viimeinenkin huppu-loimikombo voidaan toimittaa uusiin koteihin. Hain ponin laitumelta, ja ponin ilmaistessa, että siellä olisi kivempi, päästin ponin takaisin haareminsa luo. Illan töissä ollessani, Porvoosta Paimioon ja takaisin kurvaillessani, ehdin taas mietiskellä ja paljon. Viestitellä äitille, se on takuuvarma kyynelkanavien avaaja.

"Monta vuotta oon käyny tätä prosessia, jotenki tuntuu vaan tosi uskomattomalle että kohta sitä ei enää oo. Ja tuntuu niin pahalle kattoa elämäniloista ystävää ja miettiä, että mä päätin että sä et saa kohta enää elää. Vaikka se on oikein ja ainoo vaihtoehto ja ponin parhaaksi, silti."

Hei, sä laitat hymyn vielä kiertoon
Uppoudut viimeiseen tangoon
Mä tänään ehkä kosketan sua 
Viimeistä kertaa
Viimeistä kertaa
Niin, kuiskasit sanoja
Aikasi loppuu ennen talvea
Niin, uskon sinua
Aina ei kannata odottaa aamua
Olet tehnyt lähtöä
Olet saanut nähtyä
Pääset sateelta suojaan
Näin, muistan sinua
Lähtövalmiina
Haloo Helsinki - Lähtövalmiina


140617
Viimeiset vieraat. Aamupäivästä töistä päästyäni kurvailin ensimmäisen kerran tallille, mukanani eräs työkollega, jolle lapsineen olin aikoja sitten lupaillut poneilua -lasten paikallepääsy valitettavasti kuitenkin estyi. Poni nautti saamansa omenat ja välillä seisoi kiltisti rapsuteltavana, mutta ajan mittaan kyllästyi ja alkoi katsella haikeasti huokaillen laitumelle päin -Drama Queen, kuten ruunan työkaverillekin esittelin. Iltapäivästä Kaisa kurvaili kuvailemaan, Koo oli vielä aamupäiväistäkin vähemmän kiinnostunut mistään. Suljin lauloi kuitenkin siihen tahtiin, että uskoisin Kaisan ikuistaneen onnistuneenkin näköisiä pätkiä. Tässä olivatkin todennäköisesti viimeiset ponin moikkaajat, viimeisen viikon, joka starttaa huomenna, vietämme siis kahden. Poni alkaa näyttääkin jo niin kapiselta, että parempi näin...

© Kaisa

150617
Viimeinen viikko. Työpäivän vilkuilin jatkuvasti kelloa; alustava aikataulu viikon päähän on tehty. Kahdeltatoista katsoin kelloa ja mietin, että seitsemän vuorokauden päästä olen hakemassa traileria, ellen pääse sitä keskiviikkoiltana noutamaan. Kahdelta katsoin kelloa ja mietin, että meidän pitäisi alkaa olla lähtemässä. Neljältä katsoin kelloa, se on tavoiteaika perillepääsyyn. Kuudelta katsoin kelloa, tasan seitsemän vuorokauden päästä ponia ei ole. Seitsemän jälkeen olin tallilla, poni alkaa olla kyllästynyt minuun. Ihmekö tuo, kun joka välissä ravaan tallilla ja vietän siellä usein tunneittain aikaa. Niin, ja riisun ja puen loimia, sekä rasvaan ponin turvasta häntään ja kavioista niskaan. Mikään näistä ei kuulu ponin suosikkitehtäviin. Koitin lepytellä ruunaa viemällä sen ruohostamaan, laitumen portti kun on auki vain päiväseltä joitain tunteja. Poni ei kuitenkaan turhan hyvin viihtynyt syöpöttelemässä, se on tämän ja viime kesän häiriintynyt ötököistä. Aiempina kesinä se on antanut ötököiden ruokailla itsessään, paarmat vain potkinut pois, mutta nyt häntä viuhuu ja jalat polkevat yhtenään, ellei ruuna hengaile pimeässä pihatossaan. 

And if you were with me tonight
I'd sing to you just one more time
A song for a heart so big
God wouldn't let it live
May angels lead you in
Hear you me my friends
On sleepless roads the sleepless go
May angels lead you in
Jimmy Eat World - Hear You Me


160617
Kesän tuoksu. Hevoset olivat tarhan puolella tallille saavuttuani, joten ruuna lähti mieluusti mukaani. Hain matkalla evääksi ponille sen lempiherkkuja; Ässä Mix-mehujään sekä kilon omenoita. Näistä ensimmäisen ruuna sai palkaksi loimen poistosta, jälkimmäisiä taas pukemistilanteessa. Oli lämmin päivä, lauma oli ilmeisesti jotain hillunut sillä ruunan kainalot olivat hikiset. Pyyhkäisin ne vedellä, rasvasin kutisseet kohdat ja päästin ponin tarhaan. Tammat olivat siirtyneet laitumen puolelle, jonne kävelimme ruunan kanssa samaa tahtia kuulumisia vaihdellen. Poni jäi ruokailemaan portin läheisyyteen muiden ollessa väliaidan toisella puolella, hetken ruunan sooloilua katseltuani ohjasin sen tammojen luo -aivan silkasta kuvaamisen tärkeydestä, siellä kun oli paremmat taustat ja valokin tuli oikeasta suunnasta. Kamera lauloi, ikuistin laumaa lajityypillisimmässä olemuksessaan. Siina ja ruuna pysyttelivät lähellä toisiaan, toisen liikkuessa lähti varjo perässä. Tuoksui aivan kesälle; lämmin, vähän hionneen hevosen tuoksu, katkeileva ruoho ja lähestyvä sade. Kuuntelin sateen ropinaa, peltojen keskellä istuskellessa näki pitkälle -ensiksi sadealue oli parin kukkulan takana, kohta läheisimmällä metsäalueella ja yhtäkkiä meidän päällämme. Koo villiintyi selkään tippuneista pisaroista, heitti pariinkin otteeseen laukalle ja siirteli tielle jääneet tammat edestään. Siina juoksenteli ruunan mukana, kerran saivat muutkin yllytettyä pienelle pyrähdykselle. Sadekuuron jatkuessa ja tuulen yltyessä lauma ryhmittyi muodostelmaan hännät tuulta päin.


170617
Leppoisaa laiduntamista. Kävimme Minkan kanssa istumassa laitumella hyvän tovin, seuraamassa lauman elämää ja rapsuttelemassa poneja. Nauttimassa hellelämmöstä, puhumassa ponista.

So take the photographs, and still frames in your mind
Hang it on a shelf in good health and good time
Tattoos of memories and dead skin on trial
For what it's worth it was worth all the while
It's something unpredictable, but in the end is right
I hope you had the time of your life
Green Day - Good Riddance


180617
Viimeinen vuolu. Ajattelin, ettei tarvitsisi enää kavioihin koskea, mutta ne olivat levinneet sellaiseen kuntoon, että päätin kuitenkin vielä napsia lyhyemmiksi. Nimenomaan napsia, ensimmäistä kertaa ikinä lyhensin tämän ponin kavioita hohtimilla, ellei kenkien poistojen jälkeisiä vuoluja lasketa. Ja sainkin ehkä siisteimmän rinkulan ikinä! Poni oli taas niin uskomattoman kiltti. Se on oikeasti painonsa arvosta kultaa. Lopetushenkilö kyseli, olemmeko edelleen samoissa suunnitelmissa. Vastasin myöntävästi, sovimme alustavaa aikataulua.


190617
Poniton päivä. Töissä 7-22 ja seuraavana päivänä työpäivä alkaa 3:30, joten missään välissä en ponin luo ehtinyt. Harmitti uskomattoman paljon. Olin satamassa purkamassa laivaa, kolmatta kertaa elämässäni, ja silti tuollakin lähes kaikki tietävät ponillisuudestani. Eräs nainen huikkasi ovensuusta, että vieläkö sulla Reetta on se heppa? Kurkkua kuristi, vielä vähän aikaa.

Kuva otettu 14. päivä

200617
Entä jos. Koko viisitoistatuntisen työpäivän päässäni pyöri vain entä jos. Entä jos testaisimme vielä tätä ainetta, entä jos testaisimme vielä tätä talveksi, entä jos keksisin aikakoneen. Kauaskantoisia ei ollut jossitteluistani yksikään, ponista kun ei saa enää vuosia pois tai nuoruuden epämääräistä elämää muutettua. Poniton päivä osoittautuikin kuitenkin osuneen loistavaan kohtaan. Poni, joka ei viime aikoina jaksanut enää suuremmin ilahtua näkemisestäni kyllästyttyään tallilla ja kaulassa roikkuvaan takiaiseen, katseli kohti jo kauempaa kävellessäni sen luo, köpötteli vastaan ja vietti koko ajan aikaa ihan vieressäni. Tunnen oloni petturiksi. Luojan kiitos poni et tiedä mitä ylihuomenna tapahtuu.


210617
Maailman paras. Nyt kaikki tietävät. Mitäs juhannuksena? Ja sit huomenna ekstraan? Tilanteen kerrottuani taas nojoo et kyllä tuu leipää ajamaan tai mä ihmettelinki että miten SÄ kieltäydyt töistä. Työkavereihini kuuluu niin ihmisiä, joiden kanssa olemme jutelleet koirista lukuisia kertoja, kuin viimeisen päälle rahtareitakin, ja jokainen näistä on tajunnut, ettei tuo ole mikä tahansa hevonen. Tai vain hevonen. Vaan lapsuudesta aikuisuuteen rinnalla kulkenut perheenjäsen, kuten eräs heistä osuvasti sanoi. Päivään sisältyi tilannekartoituksen lisäksi tallilla käymistä kahteenkin otteeseen -ensimmäisellä visiitillä istuskelin pari tuntia laitumella, seuraten lauman eloa ja piirtäen Koota verkkokalvoilleni niin tarkkana muotokuvana kuin pystyin. Hiljalleen valuin kohti Porvoon keskustaa, tiputin toisen tossupareista huoltoasemalla uudelle omistajalle, kävin tankkaamassa (Olihan Hirvi lipittänytkin jo 12 litraa edellisestä tankkauksesta... Mutta eipä jäädä välille!) ja hain trailerin perään, josta kurvailinkin takaisin tallille. Kopin pohjalle turvetta, poni tarhasta harjattavaksi ja lässytettäväksi, kuppiin iso kasa herkkuja ja trailerille leikkimään. Aluksi poni meinasi, että hyi en mene, haisee vieras hevonen. Lakupalojen lisääminen kuppiin auttoi, poni marssi kiltisti kyytiin uudestaan ja uudestaan. Maailman paras poni. Olo on tosi... tyhjä. Neutraali. Hymiöllä kuvaillen :| olisi lähellä. Erittäin surullinen, haikea ja paska fiilis, mutta ei mitään ylitsepursuavaa. Eihän tätä koko tilannetta voi edes käsittää, mutta luulen, että iso syy on siinäkin, että on pysyttävä skarppina ja luotettavana loppuun saakka. En haluaisi olla samassa autossa itseni kanssa kotimatkalla, koska sitten saa ja voi räjähtää. Ja tulee räjähtämään.


220617
Viimeinen päivä. Heräsin aikaisin aamulla, mutta en saanut itseäni tallille ennen yhtätoista. En halunnut lähteä viimeistä kertaa katsomaan ponia, se tekisi kaikesta niin todellista. Tallille päästyäni poistin ponilta loimen viimeistä kertaa, kiltisti paikallaan seissyt poni sai tietenkin palkaksi kokonaisen omenan. Istahdin viimeistä kertaa katsomaan ruunaa sille alueelle, jossa olin kymmeniä tunteja tälla kesää istunut, katsellen poneja. Siina hengasi aivan ruunan kyljessä kiinni, kuten aiempinakin päivinä. Ketään muuta poni ei jaksanut katsella ihollaan, mutta Siina sai siinä olla, ja aina loimetta ollessa ponit rapsuttelivat toisiaan. Lahjalle poni oli myös tärkeä, etenkin nyt kesällä oli se jatkuvasti hörisemässä, mutta se suhde oli huomattavan yksipuolinen ja poni kipitti karkuun aina kun tuo tamma tuli lähettyville. En voinut olla ajattelematta, että miten Siina selviää kun poni ykskaks yllättäen katoaa palaamatta, ja miten se tulee muuttumaan. Tässä tulee muuttumaan myös Siinan liikutukset -sille ei ole enää tukea ja turvaa maastolenkeille eikä trailerireissuille. Tai oikeastaan mihinkään tilanteeseen. Poistuin jossain välissä käväisemään kotona, josta noukin Minkan mukaani. Kello oli jo lähelle kolmea, kun olimme tallilla, joten laitoimme suoraan kopin auton perään, namit kuppiin ja Siinalta verkkoloimi kastuneen ponin päälle. Ponin hengaillessa irti tallin pihassa käveli se lähettämättä traileriin hakemaan namia, poistuenkin toki oma-aloitteisesti kun ketään ei ollut takana laittamassa puomia kiinni. Kuten siskoni kansssa juttelimme, että monesta ponin kanssa tehdystä asiasta saan olla ylpeä, mutta lastaus on niistä varmaan suurin -ei ole montaa vuotta siitä, kun lastasimme koko perheen voimin ponia viidettä tuntia, joutuen luovuttamaan ja ratsastamaan ponin takaisin tallille. Parina viime vuonna viisi minuuttia on ollut ehdoton maksimiaika ponin lastaamiseen.


Poni uusiksi kyytiin niin, että ihmisetkin olivat valmiina paikoillaan, luukut kiinni ja matkaan. Tässä vaiheessa kyynelten valuminen alkoi, eikä se loppunut ennen kuin piti taas skarpata ponin seurana olemiseen. Matka kesti oikeasti kauan, ensimmäiset parikymmentä kilometriä meni varsin mukavasti, mutta juuri Monninkylän jälkeisen ohituskaistoituksen jälkeen jumahdimme Gatorin taakse. Siinäpä sitten köröttelimme alle 40 kilometriä tunnissa seuraavat kaksikymmentä kilometriä, hevosen kanssa kun ei todellakaan kiihdytetä, jarruteta eikä ajeta tärinäviivojen yli. Äärimmäisen typerä kuski ei halunnut antaa tietä, vaikka jono hänen takanaan oli parhaimmillaan pitkälle toista kilometriä ellei ylikin, ja ohi päässeet (sekä minä hänen perässään tulevana) tööttäilivät ja räpsyttelivät valoja. Juuri ennen Mäntsälää, siis ehkä kaksi kilometriä ennen moottoritieliittymää kohti Lahtea, pääsimme hänen ohi. Moottoritiekin oli mukavasti tukossa, siinä mietin useammassa rampissa että onko aivan pakko jatkaa matkaa, entä jos jäisimme tähän, tai kääntyisimme vain ympäri. Viimeiset viitisenkymmentä kilometriä menivät aivan liian nopeasti, olimme paljon ennen viittä tapaamispaikalla, jossa avasin sivuoven ja katselin ponia, joka tuijotti korvat hörössä pihalle, "ai tällainen paikka tällä kertaa". Siitä jatkoimme vielä matkaa metsän keskelle, jossa purimme ponin kyydistä, siellä poni jo hieman ihmetteli että ei me kyllä ennen olla metsäreissuja trailerilla tehty, mutta totesi asian kuitenkin ihan ookooksi ja alkoi laiduntamaan. Minka tyhjensi kopin, juttelimme ponista, sanoimme heipat pitkään ja hartaasti, haimme herkkuvadin, toivotin hyvää matkaa ja pyysin viedä terveisiä kaikille ystäville, jotka olivat maanpäällisen elämän jo aiemmin jättäneet -etenkin Mailalle ja Tufferille. Naru toisen käteen, autoon istumaan ja vähän starttaamisen jälkeen kuului laukaus, hetken päästä puhelimeen tuli viesti, joka kertoi ponin olevan pois. Vaihdoimme Minkan kuskiksi, soitin äitille räkä poskilla, ja siskolle, joka auttoi jo vähän naurahtamaankin kertoessaan ponista juttuja. Kotimatka oli hyvinkin itkuinen, odotellessamme trailerin vuokrauspaikan sulkeutumista (ettei tarvitse nähdä ihmisiä vaan kopin pystyi vain tiputtamaan pihaan) pysähdyimme matkalla ranskalaisille, jotka eivät varsinaisesti maistuneet.


Perjantaina herätessäni melko myöhään mielessä kävi heti ajatus tallille lähtemisestä. Ai niin... Iltapäivällä lähdimme minun autollani veneilemään, takakontissa edelleen loput ponin omenoista ja lakuista sekä mukana olleet Siinan loimi ja varanaru, jotka saivat palan kurkkuun ja silmät kostumaan. Vuorokauden ajan olin niin kiireinen ja niin keskellä aivan tuntemattomia ihmisiä, ettei ponia tarvinnut pahemmin ajatella, mutta eilen illalla taas mietin lähteväni ponia katsomaan. Ai niin... Ja sateen alkaessa mietin, että hitto nyt ponilla on taas selkä jumissa. Ai niin... Ja nyt tätä kirjoittaessani on vaan aivan järjetön ikävä. Ei ole ystävää, jonka luokse mennä kun on yksinäinen tai surullinen tai muuten vain huono olla. Tai kun on aivan tosi hyvä fiilis ja haluaa jakaa sen ystävän kanssa. Ei voi enää mennä tallille, heittää narua kaulalle, kiivetä kyytiin ja mennä kuuntelemaan tasaista kavioiden kopsetta ja linnun laulua. Ei ole sitä tyyppiä, joka on vienyt aivan kaikesta yli, jonka seurassa on aina ollut turvallista, jonka kanssa ei ole tarvinnut miettiä, että miten päin olla.

Retki on rankka, retki on kaunis
Koitan pysähtyy ja hetkistä nauttii
Nyt on tähdet kohdallaan, ehkä viimeistä kertaa
Nyt on tähdet kohdallaan, miten pitäisin ne paikoillaan, paikoillaan?
Kaikki tulee muuttumaan, muuttuko se parempaan?
Turha puristaa mailaa, nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan
Kaikki tulee muuttumaan, muuttuko se parempaan?
Turha puristaa mailaa, nostan kädet ilmaan, kädet ilmaan
Roope Salminen & Koirat - Tähdet kohdallaan

Kyseisen kappaleen kuulin ensimmäistä kertaa 8.4.2016 ollessani siskoni kanssa kyseisen yhtyeen keikalla. Keikan alkamista odotellessa juttelimme ponista, tulevaisuudesta ilman ponia. Keikan alettua ja kyseisen kertosäkeen kuultuani en voinut pidätellä kyyneleitä.

14 kommenttia:

  1. Voi Reetta ja Koo <3
    Teillä oli ihan mieletön suhde Koon kanssa, enkä voi muuta kuin nostaa hattua sulle vaikean päätöksen kanssa. Mulle oli tosi rankkaa jo Ponin myynti, saati jos näistä joku pitäis pistää pois.

    Huh, kevyitä taivaslaukkoja Koolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Ihan hirveetä ja kamalaa ja niin perseestä, mutta poni oli todellakin hyvän loppuelämän ansainnut. Nyt se sai viettää mukavat viimeiset viikot laidunnellen kavereiden kanssa, kutina ei ollut ihan mahdottoman kamala ja vettäkin satoi vain pari kertaa, ennemminkin oli mukavan lämmintä ja sopivan tuulista. Ja nyt sillä on ihan takuuvarmasti kaikki hyvin, ei tarvi enää pohtia että onko sen pito oikein ja kuinka pahasti se kärsii. Ponin hyvinvointi ehdottomasti ennen omaa, kyllä mä tästä ehkä joku päivä pääsen vielä yli.

      Poista
  2. Kauniisti kirjoitettu, kyyneleet valuen tätä luin. Vielä kerran iso osanotto! Nostan hattua, että sait tehtyä päätöksen ja toteutettua sen ennen kuin poni oli hurjan huonossa kunnossa. Koolla oli onnea, että pääsi sinun poniksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Olen onnekas, että meidän tiet kohtasivat 2005 syksyllä. Muistan niin elävästi sen päivän, kun näin ponin ensimmäistä kertaa. Se oli niin raasu ja reppana ja säälittävä otus, mutta niin kamalan kiltti ja kultainen. Ei tiennyt pieni tyttö eikä kalju ponikaan, että mitä siltä tieltä vielä löytyisi. Ja miten pitkän yhteisen polun raivaisivat.

      Poista
  3. Otan osaa. <3 Oikein teit.

    Tuli tästä niin elävästi mieleen viimeiset päivät Nopsun kanssa, ihan samalla tavalla ja samoissa fiiliksissä ne meni. Juuri tänään viimeksi kaipasin kipeästi Nopsua ja pystyin niin elävästi kuvittelemaan sen kaikki piirteet, tuoksun ja askeleet kun istuu sen luisevassa selässä. Ja mietin, että tässä näiden kolmen vuoden aikana ilman Nopsua on vain korostunut se, kuinka erityinen ja erikoinen se hevonen ja meidän yhteinen taival oli, enkä sellaista hevosta löydä toista koskaan. Tuntuu aivan uskomattomalta, että sain kasvaa sen kanssa pienestä lapsesta aikuiseksi. Älytön kiitollisuus niistä monista sattumista, joiden kautta se päätyi meille.

    Tuntuupa hurjalta, että nyt sekä Nopsu, Skini että Koo ovat poissa. Jotenkin ne kaikki kolme tuntuivat olleen sellaisia once in a lifetime -hevosia, vaikken Koota ja Skiniä koskaan ehtinyt tavata.

    Voimia. <3 Sen surun alta varmasti myöhemmin tulla vahvimpana kiitollisuus. Ja ylpeys ja helpotus siitä, että teit ajoissa oikean päätöksen Koon kannalta. Oon itse niin onnellinen, etten koskaan ehtinyt nähdä Nopsua kipeänä ja onnettomana, elämänilo silmistä sammuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän viime hetkissä oli aivan ihana olla mukana. Se arvostus ja rakkauden määrä ystävää kohtaa oli niin käsinkosketeltavissa. Totta on, että tuskin kumpikaan meistä tulee enää saamaan elämäänsä hevosta, joka on niin paljossa mukana ja joka muutoksessa tukena, ja vaikka on monenlaista persoonaa ja loistavaa tyyppiä tullut vastaan, ei yhdenkään kanssa ole päässyt samoihin tunteisiin kuin Koon. Ehkä jo näiden vuosienkin takana, ei vuodessa tai edes neljässä opi toista persoonaa samalla tavalla kuin yli vuosikymmenessä.

      Skinin poistuminen pysäytti kyllä täysin, se kun oli aivan elämänsä kunnossa ja terve parikymppinen. Mutta niin se elämä vaan yllättää juuri silloin, kun sitä ei osaa aavistaa. Once in a lifetime -hevosia ja tarinoita todellakin.

      Päätös on onneksi tuntunut edelleen vain ja ainoastaan oikealta, ja itsekin tykkään, että viimeisetkin muistot ovat pirteän, elämäniloisen ja kirkaskatseisen ystävän kanssa. On kamalaa katsella kaverin kuihtuvan pois, fyysinen rapistuminen vielä menee, mutta kun se pilke silmäkulmasta katoaa, on näky mahdottoman surullinen.

      Juuri nyt elämän on vallannut suuri tyhjyys. Puolet minusta on viety pois, enkä tiedä millä sen täyttäisin. Vuorokaudessa on aivan liikaa tunteja, sisällä aivan liikaa tunteita, joita en voi kohdistaa mihinkään.

      Poista
  4. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
    Olet urhea. Ja rakas.
    <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️❤️ Kiitos äiti ja iskä maailman parhaasta ystävästä. ❤️❤️

      Poista
  5. Niin kauniisti kirjoitettu <3 Itselläni on sama edessä loppukesästä ja itkin aivan valtoimenaan koko tekstin ajan, kiitos ideasta kirjoittaa "päiväkirja" viimeisistä päivistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Aivan hurjasti tsemppiä ja voimia tulevaan! Nauti joka hetkestä. Ja ota paljon kuvia ja videoita, Mailan osalta ehkä ihanin konkreettinen jäljellä oleva muisto mihin palaan kerta toisensa jälkeen on muutaman sekuntin mittainen aamuhörähdysvideo. Se saa aina hyvälle mielelle. Jään odottelemaan, mikä on Koon vastaava.

      Koko idea lähti siitä, että olin pari päivää purkanut tunteita kirjoitellen. Lopulta aloitin tämän projektin, että joka päivältä edes vähän tekstiä ja edes yksi kuva, näihin tunnelmiin ja tunteisiin on varmasti mukava palata myöhemmin.

      Poista
  6. Oli virhe lukea tätä töissä. Itkeä vollotin alusta asti ja muistelin kuvausreissua. Eikä tämä ole mitään siihen verrattuna mitä sinä olet tuntenut. Koolla oli hieno elämä ja ihanat viimeiset viikot. Sen loppuaika ei olisi voinut olla mitenkään tuon parempi. Olet urhea ja vastuullinen kun hoidit ystäväsi viimeiseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkasin tämän töissä ja jäi sitten vastaamatta, ounou!

      Kuvauspäivänä poni oli kyllä harvinaisen evvk, mutta myös tosi sulonen ja seurallinen. Koo oli kyllä ihana ja hyvän lopun ansainnut, ja olen ylpeä siitä, että pidin vuosia sitten tekemäni lupauksen siitä, että tallaamme yhdessä viimeiseen askeleeseen saakka. Edelleen tuntuu vain ja ainoastaan oikealta, eikä parempaa aikaa tälle olisi voinut olla.

      Poista
  7. Surullista tästä maailmassa on se, että näistä hevosista aina ne rakkaimmat tuntuu olevan niitä, jotka loukkaantuu tai joutuu lähtemään liian aikaisin. Voimia sinulle ja kevyitä laukkoja Koolle siellä missä ei ole kipua tai hyttysiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tuntuu menevän... Kiitos kovasti! Elämä on hyvin tyhjää ja tyhmää ilman maailman rakkainta ystävää.

      Poista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.