Huhhuh, olisi taas monenlaista kuvaa ja vähän videotakin ja vielä enemmän kuulumisia ja mietteitä, täytynee alkaa purkaa kasaa! Aloittakaamme kännykkäkuvista kuvatekstein kertoiltuina;
Näitä vau-siinä-ponin-naama-selästä -kuvia on ihan jättemycket. Tämä on sellaiselta reissulta, jolloin lähdimme seikkailemaan umpimetsään. Alku oli varsin kiva, sen jälkeen eksyimme, jalkauduin, poni olisi halunnut vain syödä, olin ihan varma että karhu tulee ja syö meidät sillä emme pääsisi sitä todellakaan karkuun siellä maastossa, joten kuuntelimme Robinia. Ihan törkeän kovalla. Löydyimme polulle, jossa meinasin itkeä tirauttaa pari kyyneltä ponin kaulaa vasten.
Tämä osuus oli ehdottomasti kamalin, vaikkei kuvassa edes pahalta näytä. Seison kiven päällä, joka puolella paitsi tuossa missä poni seisoo, oli puolen metrin syvyisiä kuoppia, joissain paikoissa kiviä ja toisaalla taas suomaisen upottavaa. Ei enää ikinä.
Pihattotarhan nolikset sekä naapuritarhan putte, johon Siina etenkin on hyvin ihastunut, mutta joka on jo siirtynyt talvitarhaansa pois ponien näköpiiristä.
Ponit punaisissa. Loppupäiväksi sekä yöksi luvattiin sadetta, vaan se loppui jo ennen kuin olimme takaisin keskustassa.
Päivänä eräänä velloin erittäin syvällä, laitoin eräälle kotiteurastajalle viestiä josko hänelle tuollainenkin poni kelpaisi, sain myöntävän vastauksen, tarrasin ponin mukaani ja lähdin metsään vuodattamaan kyyneliä. Se oli kamala päivä se.
Vaan niin oli tämäkin. Tuli melkoinen epäonnistujafiilis, epätoivo, viha, sekä luovuttajaolo. Voi viddu.
Kissa kotiutui ennen edellistä kuvaa vaan tämä kuva on otettu tuon jälkeen. Siinä Kyltsi, mahdottoman hieno tyyppi, joskin silmien putsauksen vuoksi olemme jonkin kerran ottaneet yhteen ja siitä taisteluarpia muistona. Minulla siis ainoastaan.
Kuvienottopäivänä kävimme tallustelemassa kymmenen kilometrin lenkin ponien kanssa, minä Siinaa jarrutellen ja Minka Koota hinaten.
Loppumatkasta Siinakin malttoi seisoa hetken paikoillaan poseeraten!
Seuraavanakin päivänä talsimme pitkin metsiä, vähän lyhyemmän lenkin tosin, ja Minka menomatkan selästäkäsin kävelyttäen. Siina oli jo huomattavasti vähemmän menossa joka suuntaan ja Koo osasi hölkätä välillä jo oma-aloitteisesti varsaa kiinni!
Kävimme viikonloppuna mutkan Keravalla hakemassa Koolle Hilton Herbsin Bye Bye Itch-rehua sekä voidetta, tähän mennessä olen hyvinkin vakuuttunut niiden toimimisesta. Ja yrtitkin poni lipittää varsin kiltisti, kun ne on sotkettu Biobakin ja veden kanssa mössöksi! Torstaina Koolla onkin sitten raspaus, ja hevoshierojaopiskelija käynee sen jumit läpi jossain vaiheessa. Vielä kun kainaloiden öttiäisten puremat parantuisivat, voisi lähteä maastoilemaan kunnolla satulan kera -olen vähitellen hysterisoitunut ponin selän painumisesta ja rasittumisesta, joten ihan turhan mielelläni en satulatta moisia lenkkejä enää heitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.