Tämä viikko olikin jo reipas! Alkuviikosta vuolin sekä Koon että Sandran kaviot, niin nuo kuin Mailakin ovat saaneet ylimääräharjailuja, ja eilen sekä tänään kaikki kolme ovat liikkuneet. Hui! Ensi viikolla helpottaa töidenkin osalta, kun terapiat ovat vähentyneet hurjasti (esimerkiksi maanantaina ja torstaina niitä ei ole kuin yhdet, normaalin 3-5 sijaan)
Janita valjastamassa ensimmäistä kertaa -ja pysy kärryt perässä!
Eilen työvuoro loppui vähän ennen neljää, tasan jälkeen olin kotona ja kuuden jälkeen oli jo toinen autokyyti talon edessä odottamassa. Janitan kanssa tallille päästyämme suunnittelimme iltaa, ja lopulta päädyimme yhteistuumin harjata Mailan, kiinnittää kärryt perään ja lähteä hokillisen kanssa katselemaan pohjia. Kävelimme hiittilenkkiä pitkin ja totesimme, että parempi jättää kengättömien kanssa sinne meneminen kokonaan. Maikki pysyi kyllä hyvin pystyssä eikä liukastellut yhtään, mutta aiheutti kompuroimisellaan kyllä ylimääräisiä sydämentykytyksiä -Mailahan voi tosiaan vaikka solmiutua omiin jalkoihinsa. Niin, ja Janitakin testasi pumppuni kestävyyttä ohjien ollessa hänen käsissään, ja kun käskytin oikealle, käänsikin Janita tammaa vasemmalle. Suoraan päin ojaa siis. Tai no juuri siinä kohtaa ei onneksi ollut kuin piennarta, mutta jo muutaman metrin päässä olisimmekin tarponeet syvemmällä. Muuten reissu meni kyllä varsin epäextremesti, eli ihan hyvin siis!
Tallille päästyämme purimme tamman varustukset ja kääräisin kylmät kinttuihin, jonka aikana Janita alkoi poistamaan likakerrosta Koon päältä. Itse tartuin härkää sarvista ja talutin Sandran käytävälle epätoivoiseen puunausyritykseen. Kimojen ja kirjavien kanssa toimivat tietänevät tilanteen, kun rautiaankirjava poni onkin saanut ylimääräisiä keltaisenruskeanmustankirjavia läikkiä kylkiinsä ja milloin minnekin. Eivätpä ne harjalla mihinkään liikahtaneet, joten tyydyin suoristamaan törröttäviä karvoja oikeaan suuntaan. Koo sai suitset päähänsä ja suuntasimme pihalle, otin itse ajoraipan mukaani ja taskuihin muutaman herkun ajatuksenani opettaa jotain Sutulle. Kentällä kävi kuitenkin nopeasti selväksi, että tammalla oli aivan liikaa virtaa keskittyäkseen yhtään mihinkään. Ja ettei Koo halua siellä liikkua, saveen putoamisen jälkeen tuosta on nimittäin taas kuoriutunut ylivarovainen tallustaja joka varoo vähänkään epämääräistä alustaa. Parempi toki näin!
Lähdimme siis seikkailemaan kentän takametsiin, joissa Santtura innostui turhan paljon ja viettikin hyvän tovin loikkiessa ja riekkuessa. Tuon kanssa ei kuitenkaan onnistu juosta narussa ainakaan tuollaisessa mielentilassa, joten suunnitelma Ö käyttöön ja suuntasimme sulimpaan tarhaan. Sandra irti ja Kookin varalta, (on se helppoa kun on pari nössöponia jotka tulevat toimeen kenen tahansa kanssa -myös toistensa!) ja sitten katseltiinkin kirmailevaa kirjavaa joka näytti lähinnä patteriponilta pienten tikkujalkojen kipittäessä ihan mieletöntä vauhtia. Koo liikkui mateli muutaman askeleen, pyöritteli silmiään, että ihan tosissaanko tuo hullu tamma juoksee vapaaehtoisesti, ja tyytyi katselijan rooliin. Sandran rallateltua pahimmat pömelit pois se käveli luokseni, kävelimme portille jossa kiinnitin narun päitsiin ja palasimme talliin.
Ponien loppuhoitojen jälkeen tekaisimme vielä iltatallin ja suuntasimme pakun nokan takaisin kohti sivistystä.
Tänään samainen pakun nokka osoitti kohti metsää jo kahdentoista aikaan. Tällä kertaa ensimmäisenä käsittelyyn lähti Sandra, jolle kokeilimme tovin harjailujen jälkeen Mailan rintaremmiä -Sandralla itsellään kun on tasan nyloninen ohut Y-rintaremmi. Melkoisen isohan tuo hevokoon rintaremmi oli, mutta reikien riittäessä totesimme, että parempi tuoliian iso leveä rintaremmi on etenkin kahden ihmisen ja koppakärryjen vetämiseen kuin ponin oma. Valjaiden kanssa se ei enää niin jättisuurelta näyttänytkään, joten pyörittelimme aisat kiinni ja liinat aisojen ympäri. Janita kärryille, autoin Sandran pihalle jossa hyppäsin itsekin kyytiin, ja suuntasimme tietä pitkin raviradalle.
Poni oli taas varsin virtaisana eikä sitä tarvinnut pahemmin eteenpäin pyytää -enemmänkin jarrutella. Raviradalle oli ilmestynyt mörkö eikä poni meinannut mennä portista, mutta jalkauduttuani kärryiltä tamma uskaltautui perässäni sinne kävelemään. Ja ei kun hölkälle! Aikalailla pyytämättä taas, kaarteessa poni vähän hyytyi (se olikin sisäradalta pehmeämpi, reunoilla olisi ollut lanan jäljiltä oleva vaan en sitä heti tajunnut) mutta takasuoralla taas lähti! Janita toimi kameramiehenä, joten loikki kärryiltä pois kuvatakseen. Ja ponihan tykitti!
Se on se karva. ;)
Suttasimme edestakaisin takasuoralla, nappasimme Janitan takaisin kyytiin ja koitimme kiertää kierroksen loppuun, mutta varikkopääty oli lähes peilijäällä. Teimme U-käännöksen ja kipitimme rataa aina varikolle saakka. Siitä teiden yli hevosväylälle ja kohti tallia, tieosuuden kävelimme Janitan kanssa ja Sandra sai vetää tyhjiä kärryjä. Tallilla hionnut poni pääsikin suihkuun. Nyt jälkijäteen kuvista katsottuna rintaremmin kiinnitys ei ollut aivan kohdallaan, joten jos vielä ensi kerrallakin tuota joudumme käyttämään, pitää sitä viritellä jotenkin uudestaan. On kyllä lähes toivotonta koittaa löytää pikkuponille kunnollista rintaremmiä...
Patteriponi kylpytakissaan
Sandran kääriydyttyä kylpytakkiin ja saatua evästä nokan alle Janita haki Koon talliin ja itse aloitin Mailan harjailun. Ponit käärittiin heijastimiin ja varustettiin asiaankuuluvasti, Janita varusti itsensä ratsastuskuntoon ja lähdimme matkaan. Tallin pihassa punttasin Janitan Koon kyytiin, Maila sai kulkea koko reissun ilman taakkaa. Kävelimme hevosväylää Terapiamäelle, ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan auringonlaskua ja laskeuduimme mäen taakse. Siitä hevosreittejä pitkin metsään, jossa seikkailimme kinttupolulta toiselle aina kun edellinen muuttui liukkaaksi tai kovaksi. Juuri ennen metsään pääsyä vastaan ehti vielä tulla ravuri kärryineen, josta Maila veti aivan järjettömät kierrokset, joten aikalailla koko loppureissu kuluikin pörisevää ja pyörivää tammaa rauhoitellessa. Eräässä kinttupolkuristeyksessä huomasimme suokkiratsukon tulevan vastaan ja jäimme odottelemaan levikkeelle. Ratsukon ohitettua meidät lähdin Mailan kanssa liikkeelle, ja Koo ilmaisi, että mieluummin lähtisi tuon puttepojan mukaan kuin hullun muijan. Poni lähti kuitenkin lopulta meidän perään ja pysyi matkassa aina tallille saakka. Tallissa olikin ruuhkaa, kun meidän lisäksemme ahkeria poninhoitajia oli kolme. Parkkeerasin Mailan käytävälle koipien uudelleenkäärimiseen ja muidenkin varusteiden purkuun, Koo kävi harjauksen jälkeen piehtaroimassa Joosepin puruissa. Loppuhoitojen ja leipäpalkkojen jälkeen veimme Koon takaisin tarhailemaan ja Maila pääsi eroon kylmäkalleista, ja mekin pääsimme 4,5 tunnin poneilun jälkeen kotiin.
Pari palleroa valmiina lähtöön
Mitähän sitä huomiselle keksisimme..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.