Olen toisinaan vähän availlut minun ja Koon menneisyyden ongelmia täällä blogissakin. Jokunen päivä sitten eräs tallilainen kysyi, että onko poni ollut aina noin kiltti ja helppo; että se pysyy käytävällä irrallaan kun hiihdän ympäri tallia, kulkee irti talliin ja tarhaan, nostaa kaviot automaattisesti ja mitä vielä. Kertoessani että ei, ei todellakaan ole ollut, ja että on ollut aikoja, jolloin jouduin taluttamaan ponia ketju suussa ettei se riepotellut minua kuin lapasta, kuulija ei ollut uskoa korviaan. Enkä välttämättä uskoisi minäkään, jos en olisi niitä aikoja elänyt. Tämä teksti on tosiaan äitin vihkoon kirjoittamaa. Paula on äidin sisko, jolla on vuosikymmenten hevoskokemus.
12.7.08 la
Pyörillä Reetan kanssa ongelmaponia hoitamassa.
Ensin lähti karkuun laitumella, mutta seisoskeltuamme selin hetken aikaa hevosiin, antoi minulle kiinni. Tallilla varustettiin poni ja Reetta ratsaille. Minä pirautin Paulalle johtajuusohjeita. Ohjeet on kirjattuna seuraavalle sivulle. Ne ovat Reettaa varten. Ketjuriimuosuutta ei muiden käyttöön!
Ohjeita Reettaa varten!
- riimunnaru suuhun (ketju), kun toimii, ketju leuan alle tai orikuolain -nykäistään!
- renkaan läpi-suuhun-renkaan läpi-naruun
- maasta käsin peruutusta yms niin kauan että toimii TÄTÄ PALJON!
- raipalla niin että takapuoli joutuu samaan suuntaan kuin pää
- jos rynnii eteenpäin, raipalla ryntäille
- kun kävelee perässä ja itse haluat pysähtyä, nostaa käden ylös pään puolelta
- koko ajan vastustetaan ponin haluja, eli jos se haluaa laskea päätä, kädet ylös
- jos painaa lapa edellä oikealle -oikea ohja oikealle, oikea pohje pitää uralla ja vaen pohje taakse + taivutus
- jos reuhaa: pysähdys - peruutus rauhallisesti!
- ääniavut! EI!
- taluttaessa pää aina alhaalla, eli käden korkeudella
En ole lukenut tätä vuosiin. Joskus 2010-11 edellisen kerran, ja jo silloin nämä aiheuttivat puistatusta ja... häpeää. Voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että olen muuttunut mies. tyttö En usko johtajuuteen, en väkivaltaan, en alistamiseen, ja hevosella on oikeus kertoa mielipiteensä. Ponikin on muuttunut. Niin, ja Paula. Olemme kasvaneet. En muista kuinka kauan tätä tein, tältä vuodelta ei enää pahemmin kirjoituksia ole -sen verran kuitenkin, että ketju ehti ruostua laitumen portilla lojuttuaan. Kauaa ei kestänyt, että kyhäsin itselleni mentaalisen kukkahatun, joka puristaa päätäni tälläkin hetkellä. Muilla ei ollut Koon kanssa ongelmia, mutta nuo muut tarvitsevat edelleen välineitä ponin hanskassa pysymiseen.
Toki, kun kyseessä oli 11-vuotias lapsi, ei välttämättä enää haluta aikailla tai ottaa turhia riskejä. Silti, tämän olisi voinut hoitaa huomattavasti hevosystävällisemmin. Hoitaa syytä, ei seurausta; selvittää, miksei poni halua olla kanssani, miksi se mieluummin juoksee pitkin kyliä, miksi se ei liiku ratsastettaessa... Viime tammikuussa ratkoin Baronin ja ala-asteikäisen omistajansa ongelmia, mm. kiinniottamisessa. Poni oli oikeasti vaarallinen, se saattoi käydä päällekin -Koo ei tätä koskaan tehnyt, se vain kiinniottaessa juoksi karkuun ja taluttaessa veti itsensä irti. Kiinniotto-ongelma ratkottiin aika lailla yhdessä illassa, koskematta poniin muuta kuin taputtaaksemme sitä. Virheistä oppii, vaan noita ylläolevia neuvoja olisin voinut olla noudattamatta hetkeäkään.
Etelä-roadtripilläni kävin kahtena päivänä lastaamassa erään ratsastuskoulun tuntihevosia ja -poneja. En usko, että unohdan tuota koskaan. Ikinä. Oli haravat ja harjat, kuolaimet ja ketjut, liinat ja köydet, raipat ja huutoa. Lastatut hevoset kuopivat rekassa, olin aivan varma, että tässä tulee ruumiita. Hevosenlukutaitoa ei porukalla ollut juurikaan -hevosalan ammattilaisilla! Yksi hevosista pääsi irti, juosten takaisin laitumelle. Minä ja muutamaa muu, kyseisellä tallilla käyvä, lähdimme karkulaista pyydystämään. Hetken juostuaan hevonen käveli minua vastaan ja huokaisi. En halua nostaa itseäni jalustalle, mutta oikeasti. En ole tykännyt ratsastuskouluideasta vuosiin, ja tämä vain vahvisti käsitystäni. Jos hevonen mieluummin menee sille täysin vieraan, kuin sitä päivittäin käsittelevän ihmisen luo, eikö se kerro, että jotain on pielessä ja pahasti? Ensimmäisen päivän vietin hevosrekassa hevosten luona, joiden silmät pyörivät kuopissaan ja jokainen oli hiessä. Toisena päivänä valitsin erittäin hyvin syöneen ruunikon ponitamman, joka muistutti muuan ruunikkoruunaa. Tämän tamman lastaus jätettiin viimeiseksi, ja syöttelin ponia kauempana, kun muita lastattiin. Rekan täytyttyä loput kolme laitettiin trailereihin; ensiksi kaksi, ja toiseen traileriin pelkästään tämä ponitamma jota pitelin. Siirryimme lähemmäs lastausaluetta kun rekka oli täynnä, toisen hevosen käveltyä traileriin sain tosissani pidellä ponia kaksin käsin. Tamma steppasi, ihmiset ympärilläni kertoivat kuinka tämä lastattiin laitumellelähtötilanteessa kahdella liinalla ja ketjulla, ja silti meni aikaa ties kuinka kauan. Ihmiset virittelivät liinoja trailerin seiniin, yritin pidellä ponia kunnes luovutin. Kävelin traileriin, poni käveli löysällä narulla perässäni, ja kuulin vain "mulla ei ollu liina valmiina!". Etkö nähnyt, että se poni ei halunnut jäädä yksin? Se oli täysissä kehonsa voimissaan menossa kyytiin, ilman liinoja, ihan vain taluttamalla. Ei siksi, että olisin superguru ja maailman paras hevosen käsittelijä, sillä en ole kumpakaaan -vaan siksi, että hevonen on laumaeläin, liikkuu laumansa kanssa, eikä halua jäädä vieraaseen paikkaan yksinään. Ja sitten kyseinen poni kuljetetaan muutama sata kilometri yksin...
Suurinta puistatusta aiheutti kuitenkin muuan naisen kertomus, kuinka saada mikä tahansa jullittava muuli kyytiin. Lehmän kaulapanta kaulaan, lukoton köysi siihen kiinni, kierros alaleuan ympäri, kierros etupuomin ympäri ja vinssaten kyytiin. "Parilla ekalla kerralla kyllä veri lentää, vaan ei ne oo koskaan leukaansa jättäneet." Vieressä kasa ihmisiä nyökyttelee, että joo-o, tuo on kyllä hevoselle reilu tapa, kun saa löysää narua (sadasosasekunniksi, kunnes se taas kirrataan) kävelessään eteenpäin. Ja kuinka on hienoa, ettei hevonen yhdistä ihmistä tähän lastauskokemukseen, kun naru vedetään sivuluukusta, ja ihminen sieltä vinssaa. Itse pidätin oksennusta, ja kiitin Luojaa, Allahia, Tapioa, Buddhaa ja Gandhia siitä, ettei minun tarvitse enää koskaan olla näiden ihmisten kanssa tekemisissä. Näiden ihmisten, joiden repliikit pyörivät päässäni seuraavan yön.
"Lyö sitä nyrkillä ottaan!"
"Se on hevonen, ei sitä tarvi sääliä!"
"Ei nää tyhmät tajua mistään mitään, lyö sitä!"
Ehkä olen kukkahattutäti vailla kukkahattua ja täti-ikää, mutta... onko tuo nyt oikeasti reilu tapa? Kuka voi käsi sydämellä sanoa noin? Tai että hevonen on tyhmä? Tai ettei sitä tarvi sääliä? Ettei se tunne kipua? Etteivät ne tajua mistään mitään? Mielessäni pyöri vain, että ovatko nuo ihmiset sittenkään koskaan olleet tekemisissä hevosten kanssa?
En voi ymmärtää. Koo on niin paljon viisaampi kuin minä, se on opettanut minulle paljon enemmän kuin minä voisin ikinä sille. Mailakin on kaikessa pöljyydessään aivan järjettömän viisas otus, Pupesta puhumattakaan. Eivätkä nämä ole poikkeuksia, todellakaan.
Ehkä hevonen ei ole verbaalisesti yhtä lahjakas, (vaikka eipä ihmistenkään puhetta muut lajit ymmärrä ellei sitä opeta) ehkä hevonen ei kehittele apuvälineitä joilla hallita muita lajeja, ja ehkä hevosen tilannekäyttäytyminen ei ole aina järkevintä. Vaan tyhmä hevonen ei ole, ja ne tajuavat niin paljon enemmän kuin ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.