Viisi kilometriä tunnissa

Se on ilmeisesti ponin mukavuusalueen kävelynopeus. Eipä siis juuri maisemat vilise, mutta jos ei jaksa ratsastaa jokaista askelta eteenpäin, on siihen tyydyttävä. Tänään, matkantaittonopeutta tuskaillessani kaivoin puhelimen ja siitä Snapchatin esille, ja aloin heitellä hyvin järkeviä pätkiä My Storyyn. Nyt kun illanviettotapani vaihtuikin Porvoon keskustasta kotisohvalle, on sama julkaista tuo reilu puolitoista minuuttia tännekin vähän elämää tuomaan! Kyseessä oli nykyään hyvinkin harvinainen reissu, kun heitimme tuon ihan kahdestaan. En muistakaan millon viimeksi olisimme tuon bravuurilenkin kiertäneet. Ensimmäiset viitisen kilometriä olivat varsin verkkaisia, sen jälkeen poni heräsi tajutessaan laukkasuoran häämöttävän vain muutaman mutkan takana, ja takaisin tallille laitumelle päästiin kuin päästiinkin saman päivän aikana.

Huomenna tulee muuten tasan vuosi täyteen porvoolaisina, sekä minulla että ponilla. Hurjasti on ehtinyt tapahtua; poni on valitettavasti asunut kolmessa paikassa, minä sitäkin useammassa, olen aloittanut kaksi koulua, molemmista työssäoppimispaikoista tarjottiin töitä joista jälkimmäiseen jäinkin toukokuun jälkeen... Ponielämässäkin on tapahtunut, Koon muuttojen lisäksi. Muutaman kuukauden ajelin lähes päivittäin kahden tallin väliä Koon sekä Rocky-shettiksen luona, joista jälkimmäinen harmikseni tipahti arjesta silkan aikapulan vuoksi. Elo-syyskuun puuhailimme paljon neljästään Minkan, Siinan ja Koon kanssa, vastaavat päivät jäivät hyvin harvinaisiksi eri talleille lähdettyämme, mutta nyt taas eksymme toisinaan samaan aikaan tallille(kin). 

Niin kova kiire oli lisäheinille, että piti ihan ravata tammojen luo!

Olen käynyt läpi henkisen luopumisprosessin Koosta kolmesti; viime lokakuussa, tämän vuoden toukokuussa ja nyt vähän aikaa sitten, kun kutinaa ei ole meinannut saada kuriin millään. Tällä hetkellä on taas ihan ok tilanne, jollaisena toivon sen pysyvän loputkin ötökkäkaudesta. Melkoisen karuna sillä on lavat, naama ja häntä, mutta jos tilanne jatkuu tällaisena niin porskuttakoot tulevan talven, katsellaan ensi kesänä taas uudestaan. 

Näillähän ei siis olisi laitumellakaan tilaa olla omissa oloissaan vaan pitää kylki kyljessä syödä...

Kiharat vie Koon poniuden ihan uusiin sfääreihin, katu-uskottavalta se ei näytä edes arpinaamana

Siesta

Kuvat on otettu viime viikon lauantaina, mutta tunnelma ja hevosten aktiivisuusaste on ollut aivan vastaava muinakin päivinä kun tallille olen päässyt. Ei ole tullut podettua huonoa omaatuntoa liikuttamatta jääneestä ponista, kun silläkään ei ole pienintäkään mielenkiintoa lenkkeilyyn paarmojen ja hirvikärpästen seurassa. Tosin toimi Koo viime viikolla äärimmäisen tärkeänä tukena ja turvana ja opetusmestarina ja ties minä vielä, kun Siina poistui ensimmäisiä kertoja ratsastajan kanssa pihan ulkopuolelle. Luottoponin roolin lisäksi poni on kunnostautunut loimien ja huppujen nyrhimisessä, aika lailla päivittäin tulee vastaan uutta nirhaumaa ja vekkiä ja repeämää. Jopa tuhannen denierin Ramboon, jonka luulin kestävän dynamiitinkin, kun se kesti junnupoikien laumassakin ilman ensimmäistäkään koloa! No, jospa saisin ensi viikolla tilattua uusia takkeja. Kutinatilanne on tällä hetkellä lähes erinomainen, naamakarvat kasvavat kohisten ja häntäkin alkaa vähitellen olla enemmän jouhikas kuin kalju. Jalkojen välit sen sijaan on syöty melkoisen ikävästi, mutta kehäkukkavoiteella ötöjen tien iholle blokattuani nekin haavat pääsevät paranemaan.

Tuota laumaa on kyllä mahdottoman kiva katsella, ja on aina yhtä ilo palauttaa poni takaisin tammojen seuraan -se otetaan vastaan hörinöin ja ruuna kipittää yksinään tarhaan vaikka toisesta päästä tonttia kun portti avataan. Ihan lyhyenkin tallikäynnin aikana voin nähdä ponin torkkumassa Lahjan kanssa pihatossa, hölkkäämässä Siinan kanssa, rapsuttelemassa Armia ja syömässä samasta heinäverkosta Mailin vieressä. Se on siis todellakin otettu osaksi hyvin harmoonista laumaa, jossa ei simputeta ja kaikki hevoset tulevat loistavasti toimeen, mahtuen vaikkapa samaan pihattoon yhtä aikaa. Tallinpitäjät ovatkin sitten ihan oma lukunsa, ikinä en ole tavannut noin hevosille omistautuneita ja niiden hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä. On ihana nukkua yöt kunnolla kun tietää, että ponilla on asiat niin hyvin kuin voi olla, itse kun en jaksa stressata omasta elämästäni pätkääkään.

Koolle kuuluu siis vain ja ainoastaan hyvää tai erinomaista, enemmänhän se toki voisi liikkua tarhan ja laitumen ulkopuolellakin mutta niin kauan kuin Siina ja muut jaksavat sitä lenkkeilyttää, ei vatsanympärys pääse leviämään ihan mahdottomaksi.