"Onko mitään parempaa?"
"Ruukki [x] check'd"
"Day with K"
"8 vuotta"
"EASEL-kurssin parhaat palat"
"Ponit merellä"
Koo on ensimmäinen "oma" ponini, (todellisuudessa sen omistaa äitini, joka kylläkin toimittaa lähinnä sponsorin virkaa. Alunperin poni ostettiin isosiskolleni ja minulle yhteiseksi) johon tutustuin loppuvuodesta 2005 ratsastuskoulu ABCllä. Poni tuli sinne tienaamaan kaurarahojaan (ja myyntiin) omistajansa muutettua Hollantiin. Muistan ensimmäisen tapaamisemme äärimmäisen hyvin; siskollani oli tallipäivystysvuoro, ja hän pyysi minua hakemaan tämän uuden tulokkaan karsinaansa odottamaan tuntien alkamista. Minä, ikää 8 vuotta, pelkäsin aivan mielettömästi sitä. Kyselin siskoltani, että onko se kamalan ilkeä, ja syökö se minut matkalla. Siskoni vain kohautti olkiaan, "en tiedä". Kokeilin kohtaloani, ja kävin pyydystämässä tuon aivan kamalan näköisen ponin (kesäihottuma, oli ollut aika lailla hoitamattomana metsälaitumella edellisen kesän/syksyn ja edelleen, keskellä talvea, harja oli parin millin mittainen ja vereslihalla) suokkilauman keskeltä. Koo tosiaan jouduttiin tarhaamaan hevosten sekaan, sillä ponit kiusasivat sitä liikaa -voi raasua, kun ei osannut pitää silloin ollenkaan puoliaan. Talutin tuon erittäin, erittäin kiltin, ja arahkon ponin talliin. Hankaluuksia tällaiselle ratsastuskoulukuriin tottuneelle tyttöselle tuotti se, ettei poni osannut kulkea vierellä, vaan takana. (eikä se kyllä edelleenkään kulje mielellään vierellä, vaan reilusti ihmisen takana) Poni saatiin karsinaansa, ja pikku-Reetta oli edelleen hengissä. Ponin nimi oli (ja on edelleen joissain tilanteissa) erittäin hämäävästi Karkki. Siihen yhdistetään vielä melko feminiininen ulkonäkö, ja ponin sukupuolessa oli paljon kyseenalaistettavaa. Muistan käyneeni pyyhkimässä ponin liitutaulukyltistä "r. Karkki" r-kirjaimen pois, ja kirjoittamassa t-kirjaimen pisteen kera tilalle. Vaan sen jälkeen siihen oli taas ilmestynyt r.
"Ruukki [x] check'd"
"Day with K"
"8 vuotta"
"EASEL-kurssin parhaat palat"
"Ponit merellä"
Koo on ensimmäinen "oma" ponini, (todellisuudessa sen omistaa äitini, joka kylläkin toimittaa lähinnä sponsorin virkaa. Alunperin poni ostettiin isosiskolleni ja minulle yhteiseksi) johon tutustuin loppuvuodesta 2005 ratsastuskoulu ABCllä. Poni tuli sinne tienaamaan kaurarahojaan (ja myyntiin) omistajansa muutettua Hollantiin. Muistan ensimmäisen tapaamisemme äärimmäisen hyvin; siskollani oli tallipäivystysvuoro, ja hän pyysi minua hakemaan tämän uuden tulokkaan karsinaansa odottamaan tuntien alkamista. Minä, ikää 8 vuotta, pelkäsin aivan mielettömästi sitä. Kyselin siskoltani, että onko se kamalan ilkeä, ja syökö se minut matkalla. Siskoni vain kohautti olkiaan, "en tiedä". Kokeilin kohtaloani, ja kävin pyydystämässä tuon aivan kamalan näköisen ponin (kesäihottuma, oli ollut aika lailla hoitamattomana metsälaitumella edellisen kesän/syksyn ja edelleen, keskellä talvea, harja oli parin millin mittainen ja vereslihalla) suokkilauman keskeltä. Koo tosiaan jouduttiin tarhaamaan hevosten sekaan, sillä ponit kiusasivat sitä liikaa -voi raasua, kun ei osannut pitää silloin ollenkaan puoliaan. Talutin tuon erittäin, erittäin kiltin, ja arahkon ponin talliin. Hankaluuksia tällaiselle ratsastuskoulukuriin tottuneelle tyttöselle tuotti se, ettei poni osannut kulkea vierellä, vaan takana. (eikä se kyllä edelleenkään kulje mielellään vierellä, vaan reilusti ihmisen takana) Poni saatiin karsinaansa, ja pikku-Reetta oli edelleen hengissä. Ponin nimi oli (ja on edelleen joissain tilanteissa) erittäin hämäävästi Karkki. Siihen yhdistetään vielä melko feminiininen ulkonäkö, ja ponin sukupuolessa oli paljon kyseenalaistettavaa. Muistan käyneeni pyyhkimässä ponin liitutaulukyltistä "r. Karkki" r-kirjaimen pois, ja kirjoittamassa t-kirjaimen pisteen kera tilalle. Vaan sen jälkeen siihen oli taas ilmestynyt r.
© Ronja 25-09-2005
Ratsastin ponilla tunneilla lähes tulkoon aina sen saavuttua tallille. Koo osoittautui erittäin herkäksi poniksi, etenkin tällaisen kusettaviin ja patalaiskoihin pikkuponeihin tottuneen silmissä. Poni pääsi jatkeeksi pikkuponivakkarilistalleni, (pr-t S.V. Star Princess, she-r Hans Jörgen, she-t Kauppilan Elsia, gr-t M.P. Emma) kun olin entisen vakioratsuni, Emman, menettänyt vuoden vaihteessa suolikierteeseen. Ratsastin poikien jatkotunnilla, jossa siis oli minun lisäkseni öäsd neljä? poikaa ja loppu ajasta vain yksi tyttö. Erään tunnin alussa yksi pojista kysyi, vaihdettaisiinko ratsuja. Tähän äitini tokaisi, että ei, Karkki on Reetan poni. Tiesin, että olimme ostamassa omaa hevosta taikka ponia, ja olimme käyneet monia myytäviä (tinkereitä) katsomassakin. Tosiaan, olimme etsineet lähinnä tinkeriä tai n. 130-senttistä russia. Ratsastin tuon tunnin sitten omalla ponillani, täysin yllättyneenä asiasta. Ponille tehtiin ostotarkastus, jonka se läpäisi lähes täydellisin paperein. (molemmissa takasissa ontuma/taivutuskokeessa ykköset, muuten puhdasta kaikissa) Kävimme allekirjoittamassa ponin (entisen) omistajan luona paperit ja katsomassa tavaroita, jonka jälkeen veimme omistajanvaihdospaperit Äimärautiolle. Ilmoitettuamme Arto-Pekka "Artsi" Heinolle, ABC-tallin omistajalle ja ratsastuksen opettajalle, ostaneemme ponin, hän ehdotti seuraavaa sopimusta; suosituksi osoittautunut poni olisi ratsastuskoulukäytössä 3 tai 4 päivää viikossa, tehden 1-3 tuntia päivässä, ja se saisi ilmaisen ylläpidon ratsastuskoulun loppumiseen saakka. ABCn ratsastuskoulupuoli oli siis lopettamassa keväällä/alkukesällä, josta syystä olimme tuota omaa hevosta aktiivisesti katsoneetkin. Suostuimme sopimukseen.
© Ronja? 31-03-2006
© äiti 14-04-2006
Muistan Ensimmäisen maaston Omalla ponilla kuin eilisen. Lähdin, tottakai, ilman satulaa liikenteeseen heti seuraavana päivänä ponin ostosta. Äiti lähti koirien, joita oli silloin vielä vain kaksi, kanssa kävellen mukaan. Alkukäyntien jälkeen ravasin aina äidistä pois päin, ja laukkasin tallille päin. Eräs laukkakerta poni ei kuitenkaan enää pysähtynyt, äiti hyppäsi puskaan ja minä sinnittelin kyydissä ehkä kilometrin ajan. Tuli 90 asteen kurvi ja lensin alas selästä. Äiti juoksi perässämme, ja parin minuutin jälkeen tippumisestani tuli äidille soitto tallilta. "Onko teillä poni karannut?" No ei, muuten vaan laukkailee suitset päässä pitkin Virpiniemeä... Ainakin poni todisti olevansa nopea, sillä oli juossut reilusti yli viiden kilometrin matkan sokkeloista metsää pitkin suoraan tallille. Tallille päästyämme oli poni otettu kiinni ja laitettu karsinaansa. Laitoin ponille satulan ja menin kiusaamaan sitä kentälle. Kävimme myös yksissä estekisoissa, luokkana ristikko. Poni kielsi heti ensimmäiselle, ja sen jälkeen kolmannelle. Siskoni kisasi myös samoisse kisoissa, 60cm, ja hekin saivat hylätyn. Kävin keväästä syksyyn Takkulan Tanjan yksityis/paritunneilla, valmentautuen sekä esteille että kouluun.
© Ronja Ollila 19-05-2009, viimeiset kisamme
Ensimmäisen kesän vietimme vielä ABCllä, kunnes vaihdoimme tallia Pohjois-Kellossa sijaitsevalle silloin neljän, nykyään viiden hevosen yksityistallille. Siinä samassa jäivät tunnit, erittäin järkevää hermiina. Vietimme tuolla tallilla syksystä 2006 marraskuun loppuun 2010, eli reilun neljä vuotta. Tuona aikana kävimme pitämässä useamman kerran talutusratsastusta, sekä kisasimme neljä kertaa esteillä ristikko-60cm luokissa, ja kerran heC hurjin prosentein 51,1%. Sisko kisasi ponin kanssa pari kertaa, ja tallin omistaja jonkun koululuokan joskus jotenkin, poni pelkäsi ihan pirusti kannuksia ja juoksi vain karkuun. Tuolla tallilla asustivat, ja asuvat edelleen, Janita ja vanha Tuffer-ponipappa tällä hetkellä 30v, ja poneista sekä meistä ponien omistajista tulikin erittäin hyvä nelikko. Joskus 2009 aloin salaa kiinnostua kuolaimettomuudesta sun muusta hörhöilystä. Alku aika menikin oikeastaan vain tapellen ja kiistellen asioista oikeasti tietävien kanssa, mutta koska vastapuoli oli erittäin rauhallinen, perusteli kantansa hyvin, (toisin kuin minä.....) aloin oikeasti etsiä tietoa ja tutkimuksia. Kappas, muutenkin eettisyyttä kannattava silloin jo lakto-ovo-vegetaristiksi ryhtynyt hippeilijä heittikin ylimääräisen roinan ponin suusta vähitellen menemään ja näillä teillä edelleen. Maastakäsittelyyn tutustuin joskus..... en-osaa-heittää-vuosilukua, 2007-2009 kait, kun meillä oli erittäin hankalia johtajuuskiistoja. Poni tosiaan vedätti minua pitkin Kelloa 66-6, ja minua käskettiin laittamaan ponille ketju suuhun ja raipalla sitten selkään kun se yrittää mennä ohi. Joo, sen jälkeen poni karkasikin suoraan sivulle, eikä ohitse. Jotenkuten selvisimme tästä episodista, mutta sen jälkeen aloin etsimään tietoa luonnollisesta hevosmiestaidosta ja sen sellaisesta.
© Isä 04-03-2007 ♥
© Janita H. 25-05-2012
Ensimmäisen kerran ilman varusteita ratsastin kesäkussa 2009. Ratsastus tosiaan meni niinkin loistavasti, että ponilla oli päässään naruriimu, ohjasin sen riimusta repien pari metriä esteen eteen, laitoin pohkeet kiinni ja ylitimme pienen risukasan. Sen jälkeen poni alkoi syömään, ja revin ponin pään niskahihnasta ylös ja taas sama rumba alusta. 2010 aloitin ponin kaulanarulle opettamisen, ja vähitellen sain häivytettyä myös kaulanarun osuuden avuista. Vuonna 2010 kokosimme myös erään kymmenpäisen samanhenkisen nettiporukan, jonka ansiosta tutustuin Anniinaan, ja jonka perustajana on tuo "pahin viholliseni" vihaan-kuolaimettomia-aikakaudelta -ja hänkin osoittautui oikeasti mahtavaksi persoonaksi.
28.11.2010 muutimme tosiaan tuolta Pohjois-Kellosta kolme kilometriä lähemmäs kotiani, Kivarin tallille, erinäisistä syistä. Muutto olisi oikeasti pitänyt tehdä jo kaksi-kolme vuotta sitten edellisen tallin omistajan alkaessa turhan hankalaksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En ole päivääkään katunut tuota vaihdosta, todellakaan! Sain elämäni ponin, Pupen, taas hetkeksi elämääni. Kivarissa minut suvaitaan juuri tällaisena kuin olen, kukaan ei ole koskaan niuhottamassa siitä, etten käytä kuolaimia (enkä satulaa, eikäpä ponilla ole kenkiäkään ja vuolen itse, enkä pidä poniani tallissa kuin pakon edessä, se on oikeastaan koko ajan irti miinus tarhaoloaika, ja...) ja saan tehdä aamu- ja iltatalleja! Kyllä, tykkään niistä. Tallin henki on hyvä, ihmiset mukavia, ja etenkin yksi äärettömän hieno kaviokas. Tämän puolentoista Kivarivuoden aikana olemme päässeet oikeasti edistymään eteenpäin. Olemme mm. hypänneet metrin radan varusteina tasan kaulanaru, käyneet (city)maastossa varusteina tasan kaulanaru, vaihtaneet laukan joka kolmannella -taas kaulanarulla. Maastakäsin lähetykset ovat vihdoin alkaneet onnistumaan, lastaus samoiten, veteenkin tuo menee kerta kerralta paremmin ja mikä parasta, maastossakin alkaa vähitellen jarrut löytämään paikkansa.
09-09-2011
05-09-2011
18-04-2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.